Naisen muotokuva


Millainen on hyvä äiti? Millainen on ideaalivaimo? Millainen on ihannenainen? Kuka minä olen, ja miten sovin näihin kaikkiin rooleihin yhtäaikaisesti? Kysymykset ovat ajankohtaisia kaikille tuoreille vaimoille ja äideille. Eri asia on sitten pohtivatko kaikki niitä, ja kuka mitäkin pohtii.

Blogia perustaessani mielessäni pyöri juuri edellisen kaltaisia ajatuksia. Niistä sain idean blogin punaiseen lankaan.

Maailma on erilainen äidin kuin tyttären silmin. Ja puhun tässä nyt rooleista, en eri ihmisistä kuten minä ja oma äitini, tai minä ja oma tyttäreni. Puhun minussa tapahtuneesta muutoksesta raskauden ja lapseni syntymän myötä.

Ennen raskauttani olin huomattavasti lapsellisempi. En nähnyt sitä silloin, mutta pystyn toteamaan sen näin jälkikäteen. Siihen asti minun oli pitänyt pitää huolta pääasiassa vain itsestäni. Asioiden ajattelun lähtökohtana olin minä itse. Omat tarpeeni tulivat tietysti ensin, sillä jokainen itse on oman elämänsä päätähti, vaikka muilla läheisillä onkin elämässä suuri merkitys. Raskaana ollessani huomasin yllättäen ajattelevani asioita ensiksi mahassani kasvavan lapsen kannalta. Mikä on turvallista? Onko asia järkevää hoitaa tällä vai tuolla tavalla ottaen huomioon pienen sikiön.

Vielä suurempi mullistus ajattelussani tapahtui lapsen syntymän jälkeen. Tajusin yhtäkkiä roolini muuttuneen jonkun lapsesta siihen että olinkin ensisijaisesti jonkun vanhempi. Näiden välillä on suuri ero. Ja vasta tuolloin tajusin vanhempieni minulle antaman huolenpidon ja välittämisen määrän. Tunnen olevani suuressa kiitollisuuden velassa vanhemmilleni. He ovat suorastaan loistavia ihmisiä! Toivon hartaasti että itse kykenen samanlaisiin loistosuorituksiin kuin he aikanaan.

Sitten toiseen asiaan, josta tämänkertainen blogi-kirjoitukseni sai kipinänsä. Internet-yhteydessämme on viime aikoina ollut vikaa säännöllisin väliajoin. Taas tänään nettiselaimen avatessani tuli ilmoitus: ”Cannot find server”. Ongelma on rasittava, sillä nettiyhteyden toivoisi toimivan silloin kun sitä tarvitsee.

Tästä tuli mieleeni verrattavissa oleva tilanne äitien kohdalla. Äideille toimintakatkokset eivät ole sallittuja. Yhteyden äidin ja lapsen välillä on aina oltava avoinna ja toimintakunnossa. Äidin on oltava saatavilla kun häntä tarvitaan. Näin ei ehkä kuitenkaan kaikkien äitien ja lasten kohdalla ole. On erilaisia perheitä, erilaisia tilanteita, erilaisia ihmisiä.

Äitien jaksaminen on lasten kannalta tärkeä asia. Äitikin tarvitsee omia ”karkkipäiviä” tai ainakin hetkiä, jolloin hän voi tehdä mitä häntä itseään huvittaa. Äitikin tarvitsee huomioimista, paapomista ja välittämistä, jotta jaksaa huomioida, paapoa ja välittää muista.

Tästä ajatus juoksee edelleen eteenpäin. Nykyään kiinnitetään paljon huomiota äitien jaksamiseen. Äitiysneuvolassa keskitytään ensisijaisesti raskaana olevaan äitiin. Synnytyksessä äiti ja lapsi ovat päätähtiä. Lastenneuvolassa puhutaan äidin jaksamisesta samalla kun seurataan vauvan ja lapsen kehitystä. Mihin ovat jääneet isät? Kuka huolehtisi isistä?

Nykyaikaisen naisen yksi parhaista tehtävistä vaimona ja puolisona onkin mielestäni antaa miehelle aikaansa, huomiotaan ja välittämistään. Arvostaa miestään ihmisenä ja kunnioittaa hänen mielipiteitään. Hyväksyä hänen erilaiset tapansa tehdä asioita. Tunnistaa asiat ja piirteet, joissa hän on hyvä tai parempi kuin mitä itse on, ja antaa miehelle tilaa hoitaa sellaiset asiat ilman sen suurempaa asioihin puuttumista. Ja kyllä, miehelläkin on hyviä taitoja. Ne vain välillä tuppaavat unohtumaan kaiken kodin- ja lastenhoitohässäkän keskellä, jossa naisellisista avuista ja osaamisesta on paljon apua. Vaimokin voi pitää vastavuoroisesti huolta miehestään ja välillä paapoa häntä. Kyllä mieskin sen on ansainnut.🙂

Nykyaikaisen miehen rooli ei mielestäni ole helppo, jos ei naisenkaan. Miehen tulisi nykyihanteiden mukaan olla tasa-arvoinen. Antaa naiselle yhtäläiset oikeudet päättää asioista. Hänen tulisi osallistua yhtälailla kodin- ja lastenhoitoon. Miehen tulisi kuitenkin säilyttää miehisyytensä, jotta hän ei ole tossukka. On arvostettavaa että mies pärjää työurallaan ja tuo kotiin kohtuullisen palkkatulon, ainakin yhtä suuren kuin nainen. Muutenhan voi päätellä että nainen elättää perheensä, ja se jos mikä on tosimiehelle häpeäksi. Miehen tulee selviytyä perinteisistä miesten töistä, alkaen sulakkeen vaihdosta ja nurmikon leikkaamisesta aina erilaisiin remontointi- ja korjaustöihin, ja mielellään myös putki- ja sähkötöihin saakka, mutta kuitenkin hallita edes auttavasti irronneen napin kiinni ompelu ja paitojensa silitys. Ja missä kulkee raja tossukan ja ylimachon sovinistikarjun välillä, on vaikea määritellä.

Nykyaikaisen miehen tulee olla kaikissa asioissa vaimonsa huomioon ottava, eivätkä herrasmiehen tavatkaan ole pahitteeksi. Siinä miehen siis tulee olla vanhanaikainen. Naiselle on kohteliasta avata ovi, päästää nainen kulkemaan edellä, antaa naisen valita ensin riippumatta siitä mitä ollaan valitsemassa ja tuoda hänelle suklaata ja kukkia aina silloin tällöin, tai muistaa häntä jollain muulla tavalla, jotta nainen ilahtuu ja pysyy onnellisena. Toisaalta hänen on oltava uudenaikainen. Miehen asiat eivät enää aina ja yksiselitteisesti mene naisen asioiden edelle. Vaimon huolet ja mieltä askarruttavat kysymykset ovat nykyään yhtä tärkeitä kuin miehenkin. Nykyaikainen mies kuuntelee mitä vaimolla on sydämellään, riippumatta vuorokauden ajasta, siitä onko kiire vai ei, äänensävystä jolla nainen puhuu, kuinka pitkästi hän asian kertoo ja siitä kuinka tärkeästä tai vähäpätöisestä asiasta miehen mielestä on kyse.

Samaan aikaan kun me naiset siis olemme ”päässeet livistämään” perheenpään määräysvallan alta ja saaneet sälytettyä puolet kotitöistä miestemme kontolle, vaadimme hanakasti miestä edelleen noudattamaan vanhanaikaisia kohteliaisuussääntöjä ja tapoja, jotka eivät tietenkään koske vastavuoroisesti meitä itseämme. Toisaalta, naisen rooli on monimuotoistunut. Nainen voi nykyään samanaikaisesti ahertaa kunnianhimoisesti työssään uraa luoden, ja samalla pyrkiä olemaan mahdollisimman kannustava ja lastensa elämässä aktiivisesti vaikuttava äiti. Jos nainen uhraa perheensä työn tähden, häntä saatetaan pitää kylmänä uraihmisenä. Jos hän taas uhraa työuran perheensä tähden, voidaan häntä syyttää mahdollisuuksiensa ja lahjojensa hukkaamisesta tai pitää jopa jollain tavalla lahjattomana kun ei ole pystynyt saavuttamaan elämässään jotain ammatillisesti kunnioitettavaa. Vaikkakin lasten kasvatus kunniallisiksi ja järkeviksi, itse pärjääviksi aikuisiksi on varmaan yksi hienoimmista asioista, joita vanhempi voi elämässään saavuttaa. Ainakin minun mielestäni.

Muistakaamme siis aina silloin tällöin vähän paapoa ihania miehiämme ja lapsiamme. Ja samaten aina säännöllisin väliajoin vaatia pientä paapomista rakkailtamme. Kyllä me naiset olemme sen aina välillä ansainneet. Olkaamme ihania toisillemme! Aurinkoista heinäkuun loppua kaikille!

-Vesta

(kommentti: kirjoitettu 29.7.2008, päivitetty blogiin myöhemmin)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s