Kuka lohduttaisi Nyytiä?

Huomenta!

Sananmukaisesti. Täällä on tänään herätty vasta äsken. Nyt kun naapurin lapset ovat jo lopettaneet ulkoilunsa ainakin tunti sitten, viikoittainen muskari on jo päättynyt muutama tunti sitten ja tunnolliset työssäkäyjät lopettavat työpäivänsä jo keskimäärin neljän tunnin kuluttua. Päivärutiinista ei tänään ole jäljellä edes puhdasta tiskirättiä, jolla aloittaisi siivouksen sillä välin kun vauvani nukkuu päiväunensa. Domestic Goddess tuntuu omalla kohdallani tällä hetkellä yhtä kaukaiselta kuin Egyptin pyramidit.

Ei silti pidä vaipua epätoivoon. Olen sentään selvinnyt viime yöstä. Rumba alkoi eilen illalla seitsemän aikoihin laittaessani pikkuista nukkumaan. Eilen homma ei käynytkään kuin tanssi vanhojen rutiinien mukaan. Tyttö oli keksinyt kaikenlaista paljon mielenkiintoisempaa puuhaa ja ajateltavaa. Lisäksi hampaiden puhkeamista odottelevat ikenet lisäsivät oman panoksensa iltaan.

Yritettyäni nukuttaa tyttöä 3,5 tunnin ajan tuloksetta, mieheni ystävällisesti osallistuttua tähän rumbaan, kannoin tytön olohuoneeseen, istutin sitteriin ja annoin tuijottaa televisiota – periaatteistani huolimatta – sillä aikaa kun keitin itselleni fenkoliteetä, jolla sanotaan olevan maidontuotantoa kiihdyttävä vaikutus, sillä vauvani oli imeskellyt kutiavien ikeniensä kanssa minut lähes kuiviin viimeisten kolmen tunnin aikana. Tuloksena se, että sain imetettyä jälkikasvuni vielä kertaalleen ja nostettua nukkuvan paketin vihdoin onnistuneesti omaan pinnasänkyynsä. Helpotuksen huokaus ja makuuhuoneen ovi kiinni.

Kun olin istunut noin 25 minuuttia olohuoneen sohvalla ja viettänyt kallisarvoista ”omaa aikaani”, pitäen visusti taka-alalla ajatuksen siitä että kello kävi jo myöhäistä myöhäisiltaa, makuuhuoneen suunnalta kuului uninen, vaativa ynähdys. Tyttöni heräsi.

Totesin että oma aika sai tältä illalta riittää tähän. Painuin nukkumaan, ja – vastoin omia periaatteitani – imetin tytön vieressäni sängyllä ja nukuin hänen kanssa kylki kyljessä, toivoen että sillä olisi taianomainen, rauhoittava vaikutus pieniin ikeniin.

Kahdelta yöllä vieressäni rauhoiteltavana makaavan vauvan huuto oli sitä luokkaa, että mies alkoi kärsimättömänä kysellä, enkö voisi tehdä asialle jotain. Huokaisin sisäisesti, nostin vauvan kainalooni ja kömmin silmät ristissä olohuoneeseen. Istutin vauvan taas periaatteideni vastaisesti sitteriin, avasin tv:n ja valitsin chattiohjelman kuvaruutuun. Totesin tyytyväisenä vauvani lopettavan huutamisen seurattuaan tovin ruudussa rullaavaa tekstiä.

Valvontasessioni kesti aina aamu 4.30:een, jolloin väsynyt ja lurppasilmäinen vauvani oli nukahtanut sitteriin ja vaipunut sen verran sikeään uneen että totesin uskaltavani nostaa hänet sitteristä ja kantaa hänet nukkumaan omaan pinnasänkyynsä. Siellä hän nukkui onnellisesti seuraavan tunnin, jonka jälkeen imetyssessiot vieressäni parisängyssä saivat jatkua reilun tunnin välein kuten alkuyöstäkin.

Aamulla puoli seitsemältä ienkutina-huuto alkoi taas, joten mieheni perääntyi alistuneesti olohuoneen sohvalle torkkumaan vielä puoleksi tunniksi. Tämän jälkeen minulla ei ole kuin hataria muistikuvia useammasta imetyssessiosta, ennen kuin vauvani puolilta päivin päätti että nyt oli jo korkea aika herätä, eikä suostunut enää sinä aamuna puoliunisen äidin vieressä imetettäväksi. Katsahdettuani kelloa totesin, että me kumpikin vauvan kanssa taisimme olla niin väsyneitä pitkän yön jälkeen, että nukuimme aina kello 12.00 saakka. Siis 12! Vain kuusi tuntia jäljessä tarkkaan suunnittelemastani, hienosta päivärutiinista, jonka avulla minun oli tarkoitus valmentautua parin viikon päästä alkavaan vauvauintiin, jota ennen tehtävä aamuimetys tuli aina suorittaa tarpeeksi ajoissa, siis ennen kukonlaulua, jotta vauvani ei kakkaisi tai pissaisi uima-altaaseen.

Könyttyäni ylös sängystä, totesin vauvani olevan kyljestä läpimärkä. Katsoin parisängyn omaa puoliskoani, siinä oli pieni soma pissaläikkä vauvan kyljen kohdalla. Yesh! Toissapäivänä vaihdetut puhtaat lakanat. Ja pissasuojus oli unohtunut lakanan ja patjan välistä (tiesin sen katsomattakin), joten saisin syyttää vain itseäni siitä että pissaa olisi imeytynyt erittäin todennäköisesti myös patjaan. Onnittelut! Olette juuri voittanut pissapatjalotossa.

Onneksi vauvan pissa on lähes hajutonta ja sitä esiintyy vielä suhteellisen pienissä määrissä. Tässä tapauksessa erittäin pienessä määrässä, sillä pissaa oli tihkunut vain hitusen vaipan sivusta. Ongelma saattaisi olla korjattavissa. En kuitenkaan halunnut ja todellakaan jaksanut aloittaa korjaavia toimenpiteitä juuri sillä hetkellä, joten avasin makuuhuoneen ikkunan, kuten joka aamu, suljin huoneen oven visusti kiinni perässäni ja pakottauduin olemaan ajattelematta hetkeen koko episodia. Toivon mukaan saisin kerättyä energiaa sotkun selvittämiseen, mieluiten ennen kello seitsemää tänä iltana, jolloin vauvani kävisi taas yöunilleen normaalin rutiinin mukaisesti.

Ilme vakavanpuoleisena ja silmät edelleen väsymyksestä ristissä kävin vaipanvaihtoruljanssin kimppuun. Vauvani – ihme kyllä – sätki energisenä ja intoa täynnä hoitopöydällä ja väläytti minulle taas yhden niistä maailman kauneimmista hymyistään, joten minun ei ollut mahdollista pysyttäytyä vakavana ja väsyneenä. Päätin aloittaa päivän niin kuin minkä tahansa muunkin onnistuneen päivän. Hymyilin takaisin vauvalleni, ja yhdessä kikatellen menimme kylpyhuoneeseen aamupesuille, ja saimme vaipan kunnialla vaihdettua.

En antanut senkään tosiseikan, että nuo kaksi hengissä selviämisen tärkeintä edellytysehtoa – siis kahvisuodattimet ja liivinsuojukset – olivat kummatkin loppu, vaikuttaa saavuttamaani tyyneyden ja hyväntuulisuuden tilaan. Myöskään kahden ”tasmanian tuholaisen” (kissojen) innostuneet kalusteiden sabotointiyritykset ja kamppausyritykset minun kaatamisekseni matkalla keittiöön, eivät voineet poistaa hymyä päättäväisiltä kasvoiltani. Ne katselivat ihmeissään nurkassa tyhjänä lojuvaa kissanruokakuppia, ja yrittivät kovasti päätellä miksi niiden aamuruoka oli vieläkin antamatta.

Aamiaiseni yhteydessä otin multitabs-purkista viimeisen tabletin, ja totesin tyytyväisenä että kaapin hyllyllä oli toinen, korkkaamaton purkki. Jos multitabsit olisivat olleet loppu, olisi se saattanut olla viimeinen pisara itkukynnyksen saavuttamiselle. Sillä vaikka kyse oli vain multitabseista, tiesin että niitä oli suositeltavaa syödä ja siksi niitä halusin ehdottomasti ottaa. Ja koska väsymys ja eilisiltainen koettelemus olivat huomattavasti laskeneet itkukynnyksen rajaa, oli riski vetistelyyn ehdottomasti tavallista suurempi.

En kuitenkaan onneksi sortunut tämänkaltaiseen toimintaan myöskään tänään. Väsymysitkukynnyksen nostaminen on yksi saavutuksista, joka varmasti koskee useampaakin äitiä. En kuulu niihin, jotka hillittömästi parkuisivat ja itkeskelisivät tuoreen jälkikasvunsa kanssa, tai joka edes kovin usein ajattelisi kyseistä vaihtoehtoa. Kuitenkin väsymys on juuri se seikka, joka joskus tekee väsymysitkusta houkuttelevan vaihtoehdon. Itkun syynä ei ainakaan itsellä olisi kiukku, suru, epätoivo, masennus tai mikään sen suuntainen. Pelkästään väsymys.

Onneksi väsymyskin helpottaa ainakin hieman jokaisilla päiväunilla ja yöunilla, olkoonkin sitten kuinka repaleisia ja pätkittäisiä tahansa. Se on lohduttava ja hymyilemään saava seikka. Vaikka pääasiallinen hymyn syy löytyykin useimmiten pienestä vauvasta, joka osaa ihan tietämättään olla aivan tavattoman ihana pakkaus!

Mieleni taka-alalla painaa hienoisesti ajatus, että tämän aamuinen kylpy on taas jäänyt väliin. Vauvan kokonaisvaltainen aamupesu lavuaarissa ei sentään vastaa täydellistä kylpyhetkeä vaaleanvihreässä vauvan muoviammeessa. Ja suihkusta nyt puhumattakaan. Vauvauinnin vetäjälle ei taida riittää se tieto, että vauva on nähnyt suihkun, jopa kerran ollut suihkussa, ja kylpenyt joka aamu, tosin useammin lavuaarissa kuin omassa vauva-ammeessaan. Mutta helkutti sentään, vauvauinnissahan sitä uintia opetetaan. Kotona tulee vaikka mitä muitakin haasteita eteen. Vaikka olemme kyllä mielestäni aika hyvin onnistuneet viileään kylpyveteen, kylpyleikkeihin ja suihkuun vauvamme totuttamaan. Ei ainakaan pelkää silmille valuvaa vettä.

Tässä kirjoittaessani vilkuilen samalla kelloa, toivoen että se raksuttaisi nopeammin puoli viiteen, jonka jälkeen on toivoa että mieheni tulisi piakkoin kotiin. Tosin minkälaista apua mahtaa olla rättiväsyneestä siipastani tänään? On vain kerättävä kaikki päättäväisyytensä ja piilotettu energiansa, ja mitä kaikkia noita nyt onkaan, ja nautittava tästä päivästä.

Näiden ponnisteluiden keskellä tulen ajatelleeksi maailman muita äitejä ja isiä. Voimahalauksia ja lohtuhymyjä teille kaikille epäjärjestyksen, venyneiden aikataulujen ja jälkikasvun mukanaan tuomien uusien, yllättävien haasteiden kanssa kamppailevien naisille ja miehille! Kuka lohduttaisi Nyytiä, kysyn minä vaan. Kuka lieneekin, tulkoon seuraavaksi tänne ja kaikkien muidenkin vanhempien koteihin. Täällä kaivattaisiin varmasti lisää apuja. 😉

Eipä silti, opiskelun ilmeisesti tarkoitus olla edistymistä ja pieniä takapakkeja, joiden avulla on mahdollista punnertaa taas hieman eteenpäin opin tiellä. Uskon vakaasti että eilinen yö ja tämä päivä vahvistavat minua suuresti matkallani kodin hengettäreksi ja superäidiksi.

Nimittäin jokaisen päivän – jopa epäjärjestyksen vallassa olevan tai väsyneenä läpi kahlatunkin – voi helposti pelastaa suloinen, pieni hymy tai lapsen suusta vienosti kuuluva pieni sana ”äyky”. Se jos joku on energiajuomaa ilman kahvia jääneelle äidille.

Tsemppiä kaikille muillekin vastaavassa tilanteessa kärvisteleville, ja aurinkoista päivää, toivottelee…

-Vesta

Jälkihuomautus: tämä nimenomainen kirjoitus saattaa väsymyksen takia sisältää joitakin typoja tai suoranaisia asiavirheitä; kirjoittaja vetäytyy tämän päivän kohdalla vastuusta näiden osalta, laittaa lapsensa puuhamatolle ja toivoo parasta.

Korkeita ftalaattipitoisuuksia R-kioskin koiraleluissa

Hei!

Tällaisen artikkelin huomasin tänään:

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id102345.html

Jos R-kioskilta on tullut ostettua basset, bulldog tai mopsi, niin kannattaa kiikuttaa koiralelu heti ärrälle takaisin niin saa postissa tilalle uuden, myrkyttömän lelun.

Lisää aiheesta

http://www.r-kioski.fi/Takaisinveto.274.0.html

http://www.ttl.fi/NR/rdonlyres/1D561DF7-CF58-490E-B3DE-EEDC834711ED/0/4_13_11_Lis_vaar_ftalaatit.pdf

-Vesta

Vauva vai taapero – 101 päivää plakkarissa

Tervehdys kaikille!

Aika rientää ja vauva kasvaa. Emilia on jo yli 3 kk vanha! Reilun neljäsosa vuoden eli yli 100 päivän ikäinen. Tosi vanha siis jo! 😉 Ei enää mikään sylissä torkkuva pikkuvauva, vaan ympäristöään aktiivisesti tarkkaileva ja liikkumaan opetteleva taapero. Vaikka virallisesti Emilia taidetaan vielä iän puolesta laskea vauvaksi.

Kädet ja jalat heiluvat jo siihen malliin että lähellä olevat lelut lentelevät. Lelukaaren lelut saa revittyä jo helposti irti pidikkeistään. Tavarat pysyvät jonkun aikaa kädessä – ja menevät heti suuhun – ennen kuin ne on kiva viskata kauemmaksi ja tutkia sen jälkeen miten ihmeessä lelu tuonne kauas päätyi. Kirjojakin ollaan jo luettu ja sivujen selaaminen onnistuu myös itse. Onneksi käytössä on kangaskirjat ja paperistenkin kirjojen sivut ovat ”hieman” paksummat kuin tavallisten kirjojen. Onneksi, sillä muuten voisi syntyä melko kauheaa jälkeä, sen verran ronskin puoleista kirjojen selailu vielä on. Elle-lehti sai muutama päivä sitten melkoista kyytiä kun osui tytön pikkukätösten ulottuville… 😀

Liikkumaan lähteminen ei taida olla kaukana. Sen verran pontevasti mahallaan ja selällään oleillessa pyöritään ja melskataan. Emilia osaa kääntyillä jo kyljelleen, joten luultavasti joku kaunis päivä kierähtää siitä sitten ympäri. Istuallaankin tykkäisi kovasti olla, jos vaan pysyisi pystyssä. Vielä täytyy tukea tai muuten keikahtaa helposti nurin. Vähän kun tyttö vielä kasvaa niin alkaa varmaan pysyä itsekseen istuallaan tyynyjen avulla tuettuna.

Liikkumisen lisäksi toinen uusi juttu on jokeltelu ja naureskelu. Isän kanssa lentokone-leikkiä leikkiessä lähtee välillä sellaiset kikatukset että kaikkia naurattaa. Puhumaankin tyttö kovasti harjoittelee. Öhää ja ölää ovat säilyneet sanavarastossa, ja niiden lisäksi tavaillaan jotain ”äi-ää” ja ”ältä” tapaista silloin kun kova äidin ikävä iskee. Omaa nimeäänkin tuntuu joskus harjoittelevan kun jokeltelun seasta kuuluu erilaisia ”emememme” ja ”emm-lellelle” tavailuja. Kovasti yrittää myös sanoa sanoja, joissa on r-kirjain. Sorahtaa varmaan mukavasti suussa. Loppu jokeltelu on sitten ihan vauvan kielistä jutustelua, jota tyttö jaksaa joskus puhella pitkätkin pätkät!

Kuolailu on kolmas aivan uudet mittasuhteet saanut asia. Nykyään puseron rintamus on yhtenään märkä. Saattaa johtua siitä että ensimmäiset hampaat alkavat olla tuloillaan. Kyllä! 🙂 Minustakin täysin käsittämätöntä että pikkuiselle tulee jo hampaita. Tarkistettiin asia, ja niin vaan ikenien alla pilkottavat tulevat hampaat. Ikenien kutinaa ovat helpottaneet mummilta saatu purulelu ja kostean rievun pureskelu.

Yleensä ensimmäiset hampaat kai puhkeavat vauvoille keskimäärin 4-6 kk:n ikäisenä. Syyskuun lopussa Emilia on tuon 4 kk:tta, joten siinä mielessä ensimmäiset hampaat voivatkin jo kohta tulla. Aikaisemminkin hampaita näköjään voi puhjeta, sillä synnytyssairaalassa saman huoneen toinen vauva sai ensimmäisiä hampaitaan jo muutaman päivän vanhana! Hoitajat kertoivat että on kuulemma aivan normaalia, ja hampaiden tulossa voi olla hyvinkin suurta vaihtelua.

Kuulostaa siltä että pesukone alkaa tuolla taustalla lingota, joten on lopeteltava, jotta ehdin käväistä nopeasti Facebookissa kurkkaamassa mitä porukat puuhaavat. Sitten onkin kiire levittää pyykit ennen kuin pikkuinen herää päiväunilta. Seuraavaksi on tiedossa vähän siivoilua – vaikka koti tuntuisi kyllä kaipaavan hieman suuremmankin luokan siivousta, mikä taitaa olla melko tavallinen tilanne vauvaperheillä – ja sitten ulos vaunuilemaan kun on niin hieno ilmakin! Muutaman tunnin kuluttua mies tulee kotiin ja voisin yrittää ehtiä loihtia päivällistä, niin on enemmän yhteistä aikaa illalla ennen kuin tyttö menee taas seitsemän tienoilla nukkumaan.

Mukavaa ja aurinkoista syyspäivää kaikille!

-Vesta