Sellainen vauva millainen raskaana oleva äiti?

Jokainen äiti on erilainen. Jokainen raskaus on erilainen. Ja jokainen lapsi on erilainen. Siinä tämän kirjoituksen teema lyhykäisyydessään.

Millainen äiti minä sitten olen? Millaisen äidin tyttäreni tarvitsee? Millainen raskaus minulla oli, ja onko sillä ollut vaikutusta siihen, millainen tyttöni on ja millainen aikuinen hänestä tulee?

Raskaana ollessani olin töiden puolesta todella kiireinen. Kävin tiuhaan palavereissa, puhuin paljon ja pontevasti erilaisissa kokouksissa, puhelimessa ja kollegoiden kanssa. Uusia asioita tuli eteen jatkuvasti ja nopealla tahdilla. Erilaisiin tilanteisiin piti sopeutua nopeasti ja jatkuvasti, ja uusia ideoita kehitellä ja pohtia kinkkisiä kysymyksiä suunnasta jos toisesta. Tätä jatkui aivan loman alkamiseen saakka. Viimeinen työviikko oli melkeinpä kaikkein kiireisin, ja loman alkaessa sitä todella tunsi ansainneensa vapaansa, vaikka työssä viihdynkin.

Vapaa ajallakin piti kiirettä. Muutimme mieheni kanssa kunnasta toiseen, sisustimme kotia, teimme jouluvalmisteluita, hankimme vauvan tarvikkeita uutta tulijaa varten… Jäljelle jäävän vapaa-ajan käytin harrastamalla liikuntaa – omia aiemmin aloitettuja harrastuksia sekä äitiysjumppaa – lukemalla erilaisia vauva- ja äitiyskirjoja, tapaamalla kavereita, jne. Liikuin, nauroin, tanssin ja kirjoitin paljon. Raskaus oli minulle iloista ja energistä aikaa, ja harvoin jäin pitkäksi ajaksi rötköttämään sohvan pohjalle. Alkupahoinvointien jälkeen tunsin voivani suorastaan erinomaisesti, vaikka myöntää täytyy että totta kai mahassa tapahtuviin muutoksiin oli kropan sopeuduttava ja se kyllä tuntui, näkyi ja kulutti energiaa. Silti sanoisin että voin aivan loppumetreille saakka melkeinpä paremmin kuin ennen raskautta. Aivan viimeisillä raskausviikoilla alkoi tulla vähän turvotusta ja oman sykkeen ja painon nopeampaa nousua, ja sitä alkoi toivoa ja odottaa synnytyksen käynnistymistä, mutta se on kai aika yleistä ison mahan kanssa eteenpäin könyävillä.

Näin jälkeenpäin huvittaa raskaana ollessa syntynyt ajatus siitä että homma helpottuisi synnytyksen jälkeen kun saisi leppoisasti työnnellä vauvaa vaunuissa ja tuuditella häntä rauhakseen sylissä. Kuuluuhan vauva-arkeen sellaistakin ihanuutta, mutta vähänpä silti tiesin etukäteen valvotuista öistä, vauvan itkun puuskista ja uudenlaisesta vuorokausirytmistä. Nautin suunnattomasti äitiyslomalla ja ryttäreni kanssa olosta, mutta olen vahvasti sitä mieltä että se, joka äitiysLOMA-nimityksen on keksinyt, ei ole itse kokenut hommaa käytännössä – siis joko mies tai vielä lapseton nainen – sillä lomaksi ei tätä itse tulisi mieleenkään nimittää. Erittäin mukavaksi työksi ennemminkin.

Lapsen synnyttyä aloin hänelle sellaiseksi äidiksi, jollainen kuvittelin hyvän äidin olevan: rauhallinen, lempeä, rauhoittavalla äänellä puhuva. Tyttöni näytti kuitenkin odottavan jotain aivan muuta. Hän itse on ollut alusta alkaen hyvin energinen, päättäväinen, sisukas ja tarmokas. Suorastaan jääräpäisen itsepäinen joissakin asioissa, sillä tytön itsepäisyys vetää joskus vertoja jopa meidän kummankin vanhemman itsepäisyydelle, joka voidaan lukea kummankin luonteenpiirteeksi, tosin onneksi sitä järkevimmässä määrin mitä vanhemmiksi meistä kumpikin vuosi vuodelta tulee, ja silti meillä tuntuu olevan välillä vaikeuksia pikkuisen kanssa, niin päättäväinen hän on.

Kuitenkin hän on todella kiltti. Ei kiukuttele turhista. Hän mukautuu melko nopeasti häntä koskeviin sääntöihin ja toimintatapoihin, kun ne esitetään hänelle selvästi ja päättäväisesti ja niistä tehdään arkipäiväisiä rutiineja. Hän tajuaa hyvin nopeasti että näin kuuluu toimia. Tyttö tuntuu olevan asiat nopeasti oivaltava, ja sen lisäksi äärimmäisen toimelias. Hän tarttuu uusiin asioihin innolla ja suurella riemulla, eikä kovin helposti arastele tai vierasta uusia juttuja. Hän on nauravainen, seurallinen ja paljon tekemistä ja aktiviteetteja odottava pikkuneiti, joka näyttää olevan aktiivisen kekseliäisyyden ja kokeilevuuden perusteella melkoisen välkky persoona. Välillä äidin roolina itsellä tuntuukin olevan pääasiassa super-energisen tahdin hillitseminen, toppuutteleminen ja vakaana taustavoimana toimiminen, kun etukäteen kuvittelin että vauvaa saisi rohkaista tekemään ja kokeilemaan eri asioita. Liiallista lässyttämistä ja hempeilyä tyttö suorastaan ihmettelee, vaikka hellittelystä ja paapomisesta pitääkin.

Olen myöhemmin miettinyt, millaisia vaikutuksia raskaudella on lapsen luonteeseen. Sikiön sanotaan nimittäin tottuvan kohdussa äidin tavanomaiseen elämänrytmiin, tapoihin ja jopa tapaan liikkua ja kävellä. Eräs ilta asiaa miettiessäni tajusin, että tyttö on sellainen, millaiseksi hän on jo mahassani kasvanut. Hän on oppinut tuntemaan minut jo raskaana ollessani, ja sellaista äitiä hän minusta odottaa.

Olen viime aikoina alkanut hoitaa tyttöä voimakastahtoisemmin ja reippaammin ottein (noin kuvaannollisesti). Ymmärsin että hän kaipaa päättäväisempää ja selvärajaisempaa huolenpitoa ja rakkautta heti alusta alkaen.

Tytön itsevarmuutta ja uusiin asioihin ennakkoluulottomasti heittäytyvyyttä olen arvostanut ja ihaillut alusta alkaen. Itse olen ollut kuuleman mukaan varovaisempi ja harkitsevaisempi lapsi – vaikka aimo annos ”pippuria” minusta löytyykin. Tytön valtavaa energiamäärää ja innokkuutta on naureskellut myös mieheni, joka edelleen on luonteeltaan rauhallinen ja leppoisa. Ehkä lapsi on perinyt minulta temperamentin ja innostuneen uteliaisuuden kaikkeen uuteen ja mieheltäni ennakkoluulottomuuden ja avoimuuden uusia tilanteita ja ihmisiä kohtaan. Meidän molempien sisu, itsepäisyys, seurallisuus ja energisyys on sitten varmaan summautunut tytössä. 😀 Tätä tahtia saan ihailla lastani päivä päivältä yhä enemmän, sen verran rohkea, kekseliäs ja viisaan tuntuinen luonne hän on.

No jokohan olen suitsuttanut jälkikasvuani tarpeeksi tässä kirjoituksessa… 😉 Jutun jujuna kuitenkin on että jokainen lapsi on erilainen. Jokainen on omanlaisensa persoona heti pienestä pitäen, oli persoona sitten perittyä tai raskauden aikana kehittyneitä taipumuksia tai osittain kumpaakin. Jokainen lapsi kaipaa siis erilaista tukea ja huolehtimista. Olen sitä mieltä että siten normien mukaista täydellistä äitiä ei voi kai olla olemassakaan, vaan jokainen äiti on lapselleen se täydellinen äiti. Sillä hän tuntee oman lapsensa parhaiten ja tietää mitä lapsi tarvitsee ja odottaa, miten hänen luonteenpiirteitään ja kehitystään ja kasvuaan voi parhaiten tukea ja miten hänestä voi huolehtia parhaansa mukaan.

-Vesta

Naisten kaupunki

Päätin luoda blogiin uuden kategorian niin kutsuttuun Omaan Aikaan liittyviä juttuja varten. Mietin sopivaa nimeä, ja totesin että naisilla ei taida olla samanlaisia tyypillisiä ”omia” paikkoja kuten miehillä.

Miehillä on kaikenmaailman kerhohuoneet, pubit (tyypillisesti ja perinteisesti ajatellen miesten valtakuntaa), metsästysseurat, jne… Aivan vastaavanlaista paikkaa en keksinyt naisille.

Naisten kaupunki voisi siis kuvaannollisesti olla sellainen paikka joka sisältää mm. naisten salongin, teehuoneen, kahvilan nurkkapöydän, joogamaton, shoppailukujan, naistenvessan, sohvannurkan, (naisten-)lehtipisteen, ynnä muita yhtä elintärkeitä naiseuden peruselementtejä tukevia paikkoja. Nämä siis puhtaasti yleistäen. 😉 Itse kaipaisin todelliseen kaupunkiin lisäksi mm. kunnon teatteria, valtavaa kirjastoa, eleganttia drinkkibaaria, täydellistä viinikellaria, laajoja ja vehreitä ulkoilumaastoja mielellään meren tai järven ja vesiurheilumahdollisuuksien kera, mukavaa ratsastustallia ja ja monipuolista tanssi-, jumppa- ja kuntosalia.

Nimen kategorialle keksin Ranskassa sijaitsevasta kaupungista, La Ville-aux-Dames, joka on siis aivan oikeasti ja todellisesti olemassa. Olen siellä itseasiassa käynytkin. Sitä en sitten tiedä, kuinka hyvät naisille suunnatut palvelut sieltä löytyy.

No pidemmittä puheitta, kategorian tarkoitus ja perusmerkitys on nyt selitetty.

-Vesta

Nanowrimo

Marraskuu on hyvässä vauhdissa, ilmat kylmenevät, vettä sataa ja illat ovat yhä pimeämpiä. Silti kaiken viileyden, märkyyden ja valottomuuden keskellä listaan edelleen syksyn lempivuodenajakseni. Kuten mieheni vitsailee palindromilla: ”Oot hei kaunis, syys sinua kiehtoo”. 😉 Hän ei voi ymmärtää miten joku voi pitää syksystä, sillä hän itse kuuluu niihin, jotka auttamatta potevat syysmasennusta joka ikinen syksy. Ehkä ihan hyvä että vastapainoksi meistä toinen rakastaa syksyä.

Syksyssä eniten pidän kuivasta ja kahisevasta alkusyksytä kun ilma on kirpeän raikas, tuulee, sataa ja värikkäät lehdet leijailevat ilmassa. Voimakkaiden sääilmiöiden lisäksi luonto ja eläimet valmistautuvat syksyllä talveen, ja omenat, erilaiset marjat ja hedelmät kypsyvät syötäviksi.

Ihmisille syksy tuntuu olevan kaiken uuden aloittamisen aikaa. Koulujen lukuvuosi alkaa. Vaikka vuosi lähenee loppuaan, tuntuu kuin töissäkin uusi työrupeama lähtisi syksyn myötä käyntiin. Kesälomat on pidetty ja edessä on kaikenlaista uutta ja mukavaa ennen seuraavia lomia. Myöhemmin syksyllä alkaa joulun odotus siihen liittyvine valmisteluineen. Lisäksi omat synttärit ovat edessä. Syksy oli lapsena osittain juuri siksi niin mukavaa aikaa, että tiesin pian saavani paljon lahjoja, kunhan jaksoin odottaa joulukuuhun, jolloin koittivat jouluaatto ja synttärit. Joulun jälkeen tulee uusi vuosi, jota sitäkin on kiva odotella ja suunnitella syksyllä.

Syksyllä on aikaa ja hyvä syy istua sisällä lämpimässä lukemassa kirjoja, selaamassa lehtiä ja katsomassa telkkarista sarjoja, joista monet alkavat juuri syksyllä. Syksyllä on hyvää aikaa sisustaa kotia. Kaikenlaisen uuden suunnittelu on hauskinta mielestäni juuri syksyllä. Seuraavan kesäloman matkaa tai reissua on mukava suunnitella hyvissä ajoin ja unelmoida lämpimistä, lokoisista päivistä. Syksy on minusta myös sopiva aika aloittaa jokin uusi harrastus. Varsinkin liikuntaharrastusten kannalta syksy on erinomaista aikaa. Sitä voi ryhdistäytyä, ottaa itseään niskasta kiinni ja jatkaa urheilua kesätauon jälkeen tai kokeilla vaikkapa jotain aivan uutta lajia.

Viime vuosina syksyyn, ja etenkin marraskuuhun, on liittynyt yksi aivan odotettu ilo. Nimittäin Nanowrimo-tapahtuma, joka koittaa joka vuosi marraskuussa. Nanowrimo tulee sanoista: National novel writing month, vaikka nykyään kyse taitaa pikemminkin olla kansainvälisestä tapahtumasta, sen verran suosittu juttu Nanowrimo tuntuu olevan. Jos lokakuu on perinteisesti ollut October festin aikaa, voisi marraskuuta pitää november festin kuukautena, ainakin kaikkien kirjoitusintoisten kannalta.

Nanowrimo on tarkoitettu kenelle tahansa, joka siihen haluaa osallistua. Idean kannalta on oikeastaan aivan sama, missä päin maailmaa vaikuttaa, mitä työkseen tekee, minkä ikäinen on, tai osaako mielestään kirjoittaa hyviä juttuja. Tärkeintä on innostus kirjoittamiseen. Loppu vaatiikin sitten lähinnä hyviä perslihaksia ja kärsivällisyyttä.

Nanowrimon idea on kirjoittaa tietty määrä sanoja marraskuun aikana. Väliä ei ole sillä, mitä kirjoittaa, kunhan saa marraskuun loppuun mennessä tarvittavan sanamäärän kokoon. Kirjoittaa voi mitä tahansa, vaikka hölynpölyä tai täyttä humpuukia, jos haluaa, mutta edellytys on että kyse on luettavasta tekstistä, ei esim. pitkä pätkä sekalaisia kirjainjoukkoja tai yhtä ja samaa sanaa 50 000 kertaa. Tarkoitus on siis kirjoittaa, synnyttää jotakin luovaa, tuottaa jotakin uutta.

Omalla kohdallani tavoitteena on kirjoittaa marraskuun aikana kokonainen, valmis tarina. Saada se kirjoitettua alusta loppuun, eikä jäädä hienosäätämään tekstiä ennen kuin koko juttu on kirjoitettu, kuten itselläni usein on tapana. Olen havainnut että tekstin hienosäätö kannattaa tehdä vasta tarinan valmistuttua. Muutoin on erittäin todennäköistä että kyllästyn tarinan kirjoittamiseen, ja päätän aloittaa jonkun uuden, mielenkiintoisemmalta tuntuvan jutun kirjoittamisen. Seurauksena on se, että minulla on miljoona keskeneräistä tarinaa – joita kukaan ei kirjoita valmiiksi – eikä yhtään valmista tuotosta. Pidemmän päälle melko ärsyttävää siis.

Nanowrimon edellyttämä sanamäärä on minulle se minimiarvo. Jos tarinan valmistuminen edellyttää enemmän sanoja, kirjoitan enemmän sanoja. Tosin tarinan suunnitteluvaiheessa saatan jakaa tarinan alustaviin jaksoihin, joista jokaisen tulee sisältää tietty sanamäärä, jolloin tarinan koko pituus muodostuu suurin piirtein nanowrimon edellytysten mukaisiksi.

Itse en ole minään vuonna virallisesti ilmoittautunut Nanowrimoon tai ladannut tekstiäni nettiin, vaan olen kirjoittanut itsekseni. Nanowrimo-sivustosta saa kirjoittamiseen kuitenkin hyvää tukea ja nostetta. On myös hauskaa ajatella useiden muidenkin tavoittelevan samaa tavoitetta ja naputtelevan jossakin toisella puolella maailmaa omaa tarinaansa.

Helpointa ja järkevintä tarvittavan sanamäärän kokoon saamiseksi olisi naputella tekstiä joka päivä. Jakaa tavoiteltu sanamäärä päivittäisiin ”annoksiin”, ja varmistaa Wordin word countin avulla että päivän tavoite on saavutettu. Itsellä päivittäinen kirjoittaminen ei ajan puolesta aina onnistu, joten kirjoitan niin usein kuin mahdollista. Toisin sanoen, mitä lähempänä marraskuun loppu on, sitä kiivaampaa on kirjoittaminen!

Joskus kirjoittamisen aloitus venyy kuun alusta myöhemmäksi, ja silloin tekstin tuottamisen kanssa tulee aikamoinen kiire. Mutta niin palkitsevaa homma on, että aloitan nanowrimo-kirjoittamiseni joka vuosi aina marraskuun tullen. Ja mikä parasta, myöhemmin tekstiä voi parannella ja korjailla mielin määrin.

Lisää Nanowrimosta osoitteessa http://www.nanowrimo.org/ ja säännöistä http://www.nanowrimo.org/eng/faq.

Nanowrimon toinen hyvä ominaisuus on se, että se jakaa syksyn tietyllä tavalla kolmeen jaksoon. Ensin tulee alkusyksy, siis syys-lokakuu, jolloin on mukava ulkoilla ja nauttia värikkäästä ruskasta. Sitä seuraa armoton kirjoitusrupeama marraskuussa. Marraskuun jälkeen alkaa jo joulukuu ja jouluvalmisteluiden tekemisen voi aloittaa täydellä höyryllä.

Taidankin vetäytyä tästä suorittamaan päivän kirjoitusurakkaa niin kauan kuin tätä harvinaislaatuista herkkua, jota omaksi ajaksi myös nimitetään, on tarjolla. Tsemppiä kaikille muillekin, jotka ovat tarpeeksi hulluja (tai ”kirjoituskärpäsen” puremia) ja ryhtyneet samanmoiseen urakkaan!

Marrasterkuin,

Vesta