Ihana IHANA muffini – ja Ganache!


Muffinien ystävänä huomasin netissä Washington Post -lehden Cupcake Wars -nimisen muffinikilpailu-jutun. Lehti etsi kahdeksan viikon ajan parasta ”cupcakea”, ja valitsi 141 vaihtoehdon joukosta Georgetown Cupcake -firman valmistamat Chocolate Ganache -muffinit kilpailun voittajiksi.

Ajattelin että voi kunpa, voi kunpa vain saisin tuon ihanaisen suklaaunelman reseptin jostain käsiini!

Saattaisi hyvinkin olla juuri sellaisen suklaamuffinin ohje, jota olen jo pidemmän aikaa haikaillut. No minä siltä istumalta sitten googlella ohjetta hakemaan. Omatunto vähän kolkutti kun ajattelin että jos tuo on yksi kaikkien aikojen parhaaksi muffiniksi äänestetty herkku, niin tuskin valmistaja sen ohjetta haluaisi vapaaehtoisesti jakaa muiden käyttöön, tai ainakaan haluaisi että joku kieroin keinoin reseptin itselleen hankkinut levittäisi ohjetta ympäri nettiä. Yllätykseni oli melkoisen suuri kun havaitsin että Washington Post on julkaissut nimenomaisen reseptin sivuillaan, ja koska kyse on niin virallisesta tahosta, täytyy leipomon hyväksyntä reseptin jakamiselle olla. Joten nyt puhtain omatunnoin voin todeta ilokseni, että minulla on yksi ihana muffiniresepti lisää kokeiltavana. Tuo ohje taisi mennä saman tien suoraan oman leivontakokeilu-listan kärkipäähän!

Tässä linkki lehtijutun sivulle:

http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/story/2008/11/04/ST2008110402674.html

Georgetown Cupcake:

http://www.georgetowncupcake.com/

Tästä se kaikki alkoi (ensimmäinen lehtijuttu Georgetown Cupcakesta):

http://blog.washingtonpost.com/goingoutgurus/2008/02/heart_bakers.html?nav=rss_blog

Ja tässä se, mitä kaikki muffineja – ja etenkin suklaamuffineja – rakastavat cupcake-fanit haluavat edellisen tekstin lukemisen jälkeen, toisin sanoen se RESEPTI (tässä vaiheessa Vesta hihkuu ja riemuitsee: löysin kuin löysinkin sen suklaaherkun valmistusohjeen, joten tässä se tulee!!!!!):

http://projects.washingtonpost.com/recipes/2008/11/05/chocolate-squared-cupcakes/

Aion kokeilla tuota ensi tilassa. Jos resepti on yhtä herkullinen kuin miltä vaikuttaa, voi olla että väännän siitä suomenkielisen, oman näköiseni version tänne blogin Parhaiden Reseptien Valioliigaan, siis reseptivihkoon.

Lisäys 6.2.09: Kokeilin reseptiä ja täytyy myöntää että tosi herkullisia muuffineita tuli. Tämäkään ei ole aivan se kaipaamani ”Barcelonan Attick-ravintolan suklaamuffiniresepti”, mutta liippaa jo hyvin läheltä! Kannattaa ehdottomasti kokeilla, sillä nämäkin muffinit vievät kielen mennessään!!😛 ”Suomalaistettu” ohje löytyy blogistani osoitteesta https://domesticgoddezz.wordpress.com/2009/02/06/suklaa-ganache-muffinit/.

Jos ehditte kokeilla tuota ennen minua, saa mielelihyvin laittaa kommentteja tänne päin, että oliko tuo herkku kaiken hehkutuksen ja vaivan arvoinen?

Nippelitietoa:

Ganache on ranskaa ja tarkoittaa sanatarkasti imbesilliä, tyhmyriä. Ganachella tarkoitetaan tietynlaista, sulatetusta suklaasta ja kermasta valmistettua, kuorrutetta, joka levitetään kakun, suklaamakeisen, tryffelin, tms. päälle. Miten sitten jokin niin hyvältä maistuva voi saada noin epäkunnioittavan nimen? Tässä selitys siihen:

http://en.wikipedia.org/wiki/Ganache

Perinteinen Ganache-resepti (ei siis liity millään tavalla suklaa-ganache-muffiniin):

http://www.joyofbaking.com/ganache.html

Tässä vielä löytämäni suklaa-ganache-kuorrutuksen resepti, jonka maustamiseen on käytetty tilkka rommia. Rommi on mielestäni loistava maustaja makeissa leivonnaisissa ja jälkiruoissa (tosin ei liiallisessa määrin!):

http://allrecipes.com/Recipe/Chocolate-Ganache/Detail.aspx

-Vesta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s