Korkkareissa kokkareissa

Korkkareissa kokkareissa

Eli juttu juhlista ja juhlapynttäytymisestä asiaankuuluvine tuskasteluineen, aina rinnoista kiristävine jakkuineen, piukkoine housuineen ja niin edespäin. Toteamus: ennen ja jälkeen raskauden tarkoittaa muitakin lisäyksiä kuin vauva; se tarkoittaa myös yhtä kokoa liian pieniä vaatteita kaapissa ja yhtä hermokimppua köyhempää naista peilin edessä.

Sievänä ja suittuna – ja koossa 38!

Pääsinpäs pitkästä aikaa tälläytymään ja juhlimaan tyylillä oikein olan takaa! Oltiin tänään isommassa juhlatilaisuudessa juhlistamassa miehen ikään päässyttä sukulaista. Nyt voin sen todeta: aikamoinen homma on saada itsensä, siippansa ja jälkikasvunsa suituksi ja puleeratuksi juhlatällinkiin. 😀 Huh, sanonpa vaan! Näin jälkikäteen on helppo hymyillä. 😉

Nyt juhlista kotiin päästyä on mukava kaataa itselleen lasi chileläistä punaviiniä – ovat tänä vuonna superhyvää vuosikertaa, etten sanoisi – rentoutua ja nautiskella rauhallisesta illasta. Toki olisi ollut kiva jäädä juhlimaan pidemmäksikin aikaa, mutta jotenkin tuntuu siltä että tuli vauvan ansiosta lähdettyä juhlista parhaimpaan aikaan: silloin kun ilo oli ylimmillään mutta kaikki vielä suht’koht’ ajokunnossa. 😉

Eilen illalla sovittelin mekkoja, jakkuja, hameita ja muita juhlavaatteita tuskastunut hiki otsalla.

 

”Miten nämä
pari strategista
ylimäärä-kiloa
oikein ovat päässeet
kotiutumaan vartaloon?”

 

Koon 34 ja 36 vaatteet sai hylätä suoralta kädeltä (kyllä, olen normaalisti mukavan minikokoinen). Koko 38:kin kiristi toisissa vaatekappaleissa ikävistä kohdista. Ja ilouutisena mainittakoon että kokoa 40 ei löytynyt kuin viime kesäinen punakukallinen ohut juhlamekko, jota käytin (huom!) juuri synnyttäneenä tytön ristiäisissä! Great!

Pitkällisen tuumailun jälkeen totesin että mustat suorat housut näyttivät ihan hyviltä. Ottaen huomioon sen että housut istuivat napakasti takamuksesta ja reisistä, joka voi tuottaa sen mielikuvan että haluan pukeutua seksikkäästi, mikä ei ehkä ihan ollut tavoitteena, koska baari-illasta ei kuitenkaan ollut kyse, vaan vähän hienostuneemmasta tilaisuudesta. Mutta menköön! Musta jakku ei imetyksestä johtuen ihan mennyt kiinni rintojen kohdalta, mutta näytti avonaisena oikein tyylikkäältä. Alle strassikoristeinen musta toppi, jalkaan sievät korkkarit ja voilá, mission completed!

Kaivoin korulippaan pohjalta vielä helmet korviin ja uskaltauduin laittamaan huomenlahjakorun kaulaan, ja näytin ihmeteltävän tyylikkäältä, huomioiden sen etten ole uusinut juhlavaate-arsenaaliani sitten… Täytyypä oikein miettiä. No, juu. Totesin että hyvännäköisiä vaatteita kaapista kyllä löytyy, mutta minun on ehdottomasti pudotettava muutama kilo, jotta pääsen jälleen hyödyntämään vaatekomeron aarteita! Onneksi mitään kovin suurta painonlisäystä raskauden jälkeen ei ole tapahtunut, vaan olen lähes samoissa mitoissa kuin ennenkin.

 

”Kunnonkohotuskin
– tai pikemminkin -P.A.L.A.U.T.U.S. –
on lähtenyt liikkeelle
upeasti!”

 

Make-up!

Meikkaussessio – todella nimensä mukaisesti – kesti tavallista kauemmin, johtuen siitä etten viime aikoina ole paljon tullut asiaa harrastaneeksi. Onneksi homma luonnistui vanhalla rutiinilla, ja sain illan aikana jopa kehuja, joten ei voinut mennä kovin pahasti pieleen. Minun sanottiin jopa kaunistuneen! En kehdannut sanoa että johtuisiko siitä että minut on viimeisen vuoden aikana nähnyt yleensä vähemmän tälläytyneenä ja suittuna? 😀 Mitä sitä puleeraamaan ja pynttäytymään kun on töissä kotona?

 

 

”Kotiäidillä jakut ja korkkarit
ovat melkoisen vähässä käytössä!”

 

”Ihmisillä on lyhyt muisti.
Vaikka mikäs siinä,
pyöräytän vielä pari mukeloa lisää,
vanhenen tyylikkäästi 
ja sen kuin kaunistun vaan
päivä päivältä. 😉
Odotettavissa ruusuinen tulevaisuus…”

 

No joo, täytyy myöntää että otsatukka ja blondimpi lookki saattavat ehkä vaikuttaa asiaan jonkun verran. Mutta onhan niitä jo nähty! Siis minulla.

Taidan ottaa illan kohteliaisuudet vaan riemulla vastaan, enkä analysoi niitä sen tarkemmin. Ne nimittäin tulivat ihmisiltä, jotka eivät ole tyhjän puhujia. Se tässä ihmetyttää.

Ehkä minä sitten olen kaunistunut. 🙂 🙂 🙂

 

Pikku-rimprenza (lue: prinsesssa) ja mies

Emmille oli helppo valita vaatteet. Hän nyt näyttää niin somalta jo ihan muuten vaan. Myönnettäköön että useampia söpöjä mekkoja on tullut hankittua tytölle, joten niistä oli hyvä valita.

Miehenkin vaatteet löytyivät helposti. Sopiva puku roikkui eteisen komerossa siististi henkarissa, valmiina käyttöön. Oli jäänyt sinne miehen edellisistä kokkareista. Ei tosin ollut käynyt välissä pesulassa, mutta enpä kyllä havainnutkaan mitään tahroja. Puku ei kaivannut edes tuulettamista! Sopiva valkoinen paitakin löytyi – yllätys, yllätys – puhtaana vaatekaapista.

 

”Tätä kohtaa kyllä vähän ihmettelen,
tuntien omat rajoitteeni
taloudenhoidollisissa taidoissa.”

 

Tosin valkoista pyykkiä tulee pestyä harva se päivä, joten ehkei ole ihme että miehen juhla-kauluspaidat ovat menneet siinä samassa rytäkässä pesuohjelman läpi.

Fiinisti fiiliksellä

Pääsimme paikalle juhlataloon mukavasti: tarpeeksi ajoissa, järjestyksessä ja lahjat, kukat ja kortit mukana. Sitten pääsikin siemailemaan samppanjaa, kilisyttelemään kahvikupposta ja maistelemaan suolaisia ja makeita kakkuja ja muita herkkuja, joita oli karjalaiseen tapaan – no nyt tulivat ne perimmäiset sukujuuretkin esiteltyä – hyvin runsaasti tarjolla. Konjakkiakin näytti olevan saatavilla, tosin jätimme sen toisten juhlavieraiden nautittavaksi, minä vauvan, mies auton takia. Hyvä oikeastaan niin, vaikka olisi tainnut olla aika laadukasta tavaraa. 😛

Populaakin oli runsaasti. Sanoisin että taloon ei olisi enempää porukkaa mahtunut, paitsi jos yläkerta olisi otettu käyttöön.

Juhlaväki oli pukeutunut hienosti, ellen sanoisi jopa että uskomattoman tyylikkäästi. Tarkemmin ajatellen olisin voinut laittaa päälleni vaikka punaisen juhlaleningin, enkä olisi erottunut joukosta! Tosin olisikohan tuo mahtanut mahtua päälle… Kiitos kuitenkin klassisen tyylikkään mustan jakkupuvun, sulauduin hyvin joukkoon!

 

”Taas se on tullut todettua:
jotakin mustaa 
tai jakkupuku,
kumpikin aina varma valinta!
Tähän voisi enää lisätä:
tai laita se pikkumusta,
jokaisen naisen kallein aarre!”

 

No, jokohan riittää tämä samppanjan- ja punaviininhuuruinen sepustus? No joo, ehkei nyt sentään ihan huuruinen, sillä ei lasillisella samppanjaa ja toisella punaviiniä taida saada edes hiprakkaa aikaan, varsinkin kun ne on nautittu viiden tunnin aikavälillä. 😀

Linkitystä ilman lisäsepustuksia

http://korundi.blogspot.com/

http://materialdearth.blogspot.com/

http://beyondcontemporary.blogspot.com/

Hyviä öitä kaikille muillekin kauniille ja ihanille naisille! 😉

Vesta

P.S. Vieläkään yhdessäkään kuvassa en ole minä itse, yritän saada omia kuvia blogiin lähitulevaisuudessa, siihen asti näitä linkitettyjä otoksia tekstiä värittämään.

Starbucks Suomeen

 

Starbucks Suomeen

Suomen on jo aika saada oma Starbucksinsa.

Tukea idealle Starbucksin sivustojen kautta

Olen suunnaton kahvin ystävä. Seattlesta kotoisin oleva Starbucks-kahvi on lähellä omaa sydäntä, joten olen kiinnostuneena seurannut Starbucksin Euroopan valloitusta. Suomeen Starbucks ei kuitenkaan vielä ole rantautunut. Se on sääli!

Starbucksin ideasivuille jättämäni kepeä, kahvintuoksuinen kehitysidea (yksi monien joukossa):

”OPEN IN HELSINKI FINLAND

Finns can’t live without coffee and many of us just love Starbucks! That’s why Finland would be an excellent country to launch a new Starbucks store. In Facebook there are now 6 different groups that support the cause to get Starbucks in Finland, the largest of it having almost 1000 members in it! There is also Starbucks fan club in Facebook with lots of finns in it!

 

”Let’s face it:

We need Starbucks in Finland!”

We finns have shown our love to Starbucks coffee, please please please show us some love in return and open in Helsinki Finland!”

Sopivia paikkoja Starbucksille löytysi Suomesta varmaan pilvin pimein, mutta jos nyt aloitettaisiin pääkaupungista. 🙂 Tosin itselläni oma lehmä ojassa. Olisi jonkunlainen mahdollisuus käydä aina silloin tällöin Starbucks-kahveilla jos lähin kahvila löytyisi Helsingistä (eikä Köpiksestä, Pariisista tai Lontoosta kuten tällä hetkellä). 😉 Ja what the heck, huomasin juuri että uutisten mukaan Starbucks löytyy tätä nykyä myös Varsovasta. Siis Puolassakin jo, mutta ei vielä Suomessa! Tätä meidän rakasta kotomaatammehan sanotaan kuitenkin yhdeksi suurimmista kahvinkulutusmaista maailmassa!

Super-suklaamuffini founded

Hyvästä kahvista tulevat mieleen tietysti hyvät leivonnaiset. Olen nyt sitten löytänyt ainakin yhden Aiwan Ultimate-herkullisen muffinssireseptin! Suklaamuffineita tietysti! 😛

Nyt niitä on itsellä pakkanen täynnä, ja tänäänkin olen kohta syönyt jo 7 kpl kyseistä sorttia leivonnaisia… Vaikka alkuperäinen aikomus on ollut varastoida herkkuja mahdollisia yllätysvieraita silmällä pitäen, ja myönnettäköön, ehkä nyt satunnaiseen, tosin hyvinkin usein vaivaavaan, makeannälän tyydyttämiseksi.

Sattuneesta syystä näitä nimenomaisia suklaamuffineita tekee mieli syödä ihan joka päivä, ja ”jos nyt vielä yhden…”-lause alkaa olla itselleni aika tuttu. Minun on ilmeisesti vain pidättäydyttävä näiden muffineiden tekemisestä hetkeksi, jotta pääsen takaisin ruotuun. Tällainen herkuttelu on nimittäin itselleni suorastaan ennenkuulumatonta!

Suklaan suurena ystävänä pystyn yleensä pitämään herkkujen päivittäisen lukumäärän yhdessä kappaleessa, ja elämään vaikka pari kuukauttakin ilman suklaata, jos niikseen tulee (oih, mikä suoranainen saavutus! :D)

Reseptin julkaisen sivulla hieman myöhemmin. Ja tietysti kuvan kanssa.

Lisäys: tästä pääset herkullisten suklaa-ganache-muffinien reseptiin:

https://domesticgoddezz.wordpress.com/2009/02/06/suklaa-ganache-muffinit/

Linkitystä

Jos olet hyvän kahvin ystävä, käy ilmaisemassa tukesi tärkeän asian puolesta. Niin voi tehdä kommentin muodossa tai jättämällä uuden kehitysidean. Se onnistuu täällä

http://mystarbucksidea.force.com/

Sivuston vasemmassa laidassa on Search-ruutu, jonka avulla kehitysideoita voi etsiä sivustolta.

Starbucks Suomeen -aiheiset jutut löytyvät ainakin syöttämällä Searchiin sanan ”Finland”.

Yllämainittu, rustaamani kehitysidea löytyy täältä

http://mystarbucksidea.force.com/ideaView?id=087500000005LhkAAE

Löysin pari muutakin hauskaa linkkiä tässä samalla:

Starbucks-uutiset

http://news.starbucks.com/

Insider – täysin turhanpäiväiset, mutta ah, niin viihdyttävät… julkkisjuorut

http://www.theinsider.com/

Blogi – liittyy julkkiksiin, bongaukseen ja kuvauspaikkoihin

http://www.imnotastalker.com/

Just addicted,

Vesta

P.S. Loppukaneettina mainittakoon vielä että kuvissa olevat henkilöt eivät ole minulle tuttuja, vaan kuvat ovat New Yorkin Starbuckseja googlettamalla löytyneitä otoksia, joiden lähteinä toimivat I am no stalker -blogi ja Time-lehden sivut.

Tahtoisitko Titanicin tanssiaisiin?

 

Tahtoisitko Titanicin

 

tanssiaisiin?

Titanic upposi 86 vuotta sitten. Nyt sama matka järjestetään uusintana eri laivalla, samoin ruokalistoin ja tanssikappalein. Matkavarauksia kuulemma otetaan jo vastaan.

Matkalle menneisyyteen

Asiasta uutisoi mm. mtv3

http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9804/980415/9804150377.html

Vesta

Todellinen ’Sweet Heart’!

 

Todellinen ’Sweet Heart’!

Löysin Geek-paitoja netistä. Jotenkin iskevät suoraan omaan nauruhermoon!

Kultaisen luonteen kaava

Tässä yksi esimerkki naisten paidoista

http://www.thinkgeek.com/tshirts-apparel/womens/7fa9/

Ehkä mieltymykseni tuohon paitaan osittain selittää sen, miksi

”lähtötilanteeni
oli alkujaan niin
kovin kaukana
täydellisestä
domestic goddezz
-ideologiasta”

😀

Sydämellistä päivää!

Vesta

P.S. Inhottavaa että nyt sitten ihan virallisesti on L.A.M.A.! Jospa sitten ihan vain virtuaalisesti haaveilen shoppailusta. 😛

Mellow

 

Mellow

Tarkoittaa sametinpehmeää. Sitä on myös tämän päivän kollaasi. 🙂

Keltainen kuin aurinko

Pinkin lisäksi pidän paljon keltaisesta. Keskenään näitä värejä ei usein voi käyttää, tai maailma alkaa näyttää liian räikeältä. Paitsi ehkä joskus kesällä, tai lomalla.

”Ehkä. ”

Keltaisesta tulee mieleen kesä. Keltainen on piristävä ja iloinen väri. Se kuvaa mielestäni hyvin unelmia (vaikka unelmat eivät olisi keltaisia). Rakensin siis keltaisen kollaasin unelmista.

Unelmoin jo tulevasta kesästä, aurinkoisesta säästä ja uimarannasta. Odotan malttamattomana ensimmäisten voikukkien ilmestymistä. Grillaamaankin olisi jo mukava päästä, ja siihen oliiviöljy on omiaan. Oliiviöljy kuuluu muutenkin omiin lempparituotteisiin. Samoin uudet perunat, ja peruna noin yleensä.

Syksy on aina kiehtonut minua ja ruska on hieno ilmiö! Toinen syksyinen kuva on täynnä keltaista ja syvää sinistä. Hieno väriyhdistelmä oikein käytettynä. Tosin vaatteissa en käyttäisi moista, voisi näyttää aika eriskummalliselta. 😀

Pikkuinen, vehnän värinen koiranpentu on liikuttava ja liittyy omiin koirahaaveisiin.

Hiekkaranta ja palmut tuovat aina loman mieleen. Kalevalakorun aurinkoleijona-kääty on hieno (ja kallis). Pidän kalevalakoruista, ja kulta on kaunis metalli. Otin siis tuon kauniiksi esimerkiksi. Sana ’aurinkoleijona’ tuo myös mieleen kesän. Leijonan kaltainen villieläin on gepardi, nopea jaloistaan! Gepardin nopeus ja sulavuus on kiehtovaa, hieno eläin!

Blondi tukka taitaa joka kesä tulla aina uudestaan muotiin. Muodista viis, mutta olen jo ehtinyt blondaamaan oman kuontaloni. 🙂 Piristää kummasti talven jälkeen nuhjuista ilmettä! 😛

Ehkä kollaasin nimen olisikin oltava kesä. 😉

yellowmellow

Aurinkoisin terveisin,

Vesta