Äitiys on rankka juttu! :)


Naisena olemisen peruskysymyksiä.

Tänään aamulla herätessäni, pyysin väsyneenä miestä nousemaan tällä kertaa lasten kanssa ylös, jotta saisin nukkua hieman pidempään ja saada vähän univelkoja pois. Mies kysyi kirkkain silmin: ”Mikset ilmoittanut tästä aikaisemmin, niin olisin osannut paremmin varautua?” En vastannut mitään.

Mutta kyllä nauratti sisäisesti, vaikka en päästänyt naurua kuplimaan ulos. Se ilmoitus taisi tulla silloin reilut 2 v. ja toisen kerran yli 9 kk sitten, kun tiesin olevani raskaana.😉

Mutta jäin unisena pohtimaan, miksi se on niin, että lastenhoidon osalta päävastuu kääntyy aina naiselle? Onko se jotain vuosituhatperuista alitajuista olettamusta vai tuleeko se jo geeneissä?😉 En muista että itsellä olisi koskaan ollut edes oikeutusta kysyä vastaavaa. Olettamushan on että minä nousen lasten kanssa ylös, oli kello sitten 9.00, 7.00 tai vaikkapa 5.00!

Toinen hyvä tekosyy on se, että mieshän on kesälomalla! Ei kai silloin tarvitse raataa ja rehkiä? Ehkei, mutta loma se on minullakin nyt samoihin aikoihin, kun mieskin on kotona. Itseasiassa tämän seurauksena totesin, ettei meillä naisilla taida olla äitiys”lomalla” ja hoitovapaalla lomia, kahvitaukoja tai vapaa-aamuja, paitsi erikseen sovittaessa. Ei, vaikka se oikeutettua välillä olisikin. Vaikka olisi sunnuntai, sitä herää vaikka ennen kukon laulua, jos pienet, virkeät, biodynaamiset vekkarit (=lapset) niin sanovat!

Nyt tulisi hyvään tarpeeseen kaikille aviomiehille ojennettava kirja, jossa käsitellään naiseutta, äitiyttä ja vaimoutta. Sen lisäksi että olen äiti ja vaimo, olen yhtälailla ja edelleen täysipainoisesti nainen. Itsellinen yksilö, jolla on myös omat tarpeet (huomio huomio). Naiseus ei poistu minusta naimisiin menon tai lapsen saannin myötä. Minusta ei tule toista henkilöä. En uusiudu ja luo nahkaani kuin käärme. En astu ulos kurpitsasta kuin Cinderella ikään. Ei, vaikka paremmasta super-minästä on ihana unelmoida.

On kylmästi tunnustettava se rankka ja arkipäiväinen totuus, että olen yhä edelleen se vajavainen ja epätäydellinen itseni, joka olen ollut koko ikäni. Voin yrittää kehittyä ihmisenä – ja sillä tiellä koko ajan ollaan – mutta muutos ei tapahdu yhden yön aikana. Jos isyys ottaa miehille välillä koville, on hyvä muistaa että helppoa ei ole meillä naisillakaan. Äitiys on rankka juttu! Niin hyvässä kuin pahassa.😉 Pois en sitä vaihtaisi, mutta helpolla se ei varmasti päästä ketään!

Ja siinä silmän räpäyksessä pieni, sisäinen kodin hengetär nostaa minussa päätään. ”Periksi ei anneta”, se sanoo päättäväisesti. Minä pystyn ja jaksan. Muuta minun ei tarvitsekaan tehdä. Muitahan ei pysty muuttamaan, vain itsellä on merkitystä. Jos käytän aikani itseni kehittämiseen, ei minulle jää aikaa ja syitä toisten arvosteluun! Sitä paitsi useinhan tässä maailmassa on nähty, että hieno esimerkki vetää mukaansa rutkasti seuraajia.

Joten sitten kun olen saanut kehitettyä itsestäni sen super-minän, voin alkaa huhuilla mieheni suuntaan, missä se Super-man viipyy.😉

Mukavaa päivää kaikille arkiolettamusten kanssa eläville äideille, meille todellisille super-naisille!

-Vesta

P.S. Pitäisiköhän perustaa uudet kategoriat ’Lastenhoidon pidempi oppimäärä’ ja ’Miesten suusta’, saattaisi olla käyttöä myöhemminkin…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s