Maalta kaupunkiin


Tervehdys pitkästä aikaa! Ulkona on muutamat viime päivät tiputellut lunta verkkaiseen tahtiin. Maahan on kertynyt jo ohut valkoinen kerros tuota joulumielen nostattajaa, ja naapurin lapset ovat kaivaneet pulkat esiin, ehkä hieman aikaisessa vaiheessa, mutta onhan sitä lupa riemuita talven tulosta!

Pian ensilumet jäävät taakse kun meidän perhe suuntaa auton keulan kohti kaupunkia, tarkemmin sanottuna Helsinkiä. Vaikka taitaa sielläkin kohta olla lunta, joka pysyy maassa sulamatta.

Pari viikkoa vielä, ja sitten koti vaihtuu uuteen. Mukavaa jännitystä ilmassa. Samalla voi alkaa suunnitella jouluvalmisteluiden aloittamista, aikataulua ja yksityiskohtia. En meinaa malttaa odottaa että saisi jo aloittaa kaiken tohinan! Lahjojen osalta käytämme tänä jouluna kuitenkin malttia, lapsilla on leluja aivan ylitarpeiksi asti ja itsekään en keksi oikeastaan mitään, mitä välttämättä tarvitsisin. Onhan sitä kaikenlaista mukavaa, jota olisi kiva saada, mutta on hyvä hetkeksi pysähtyä pohtimaan, tarvitseeko todella sitä kaikkea. Enää en aio täyttää kotiani turhilla tavaroilla. Sitä voisi keksiä vaikkapa aineettomia joululahjatoiveita, kuntosalikorttia, hierojaa, kampaajaa, manikyyriä… Mitä noita hemmotteluvaihtoehtoja ja oman ajan lisäystä tuottavia lahjuksia nyt onkaan olemassa. On aikaa kun olen viimeksi päässyt mihinkään noista, no kampaajaa lukuunottamatta.

Mukavaa joulunalusaikaa kaikille pienille ja suurille joulumuoreille ja pikkuapulaisille!

Koitan ehtiä laittamaan taas pian kuulumisia, sen minkä muuttotouhuilta, pakkaamiselta, remontoinnilta, sisustamiselta ja joulupuuhasteluilta ehdin!

-Vesta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s