Haaste: hymy päivässä tuntemattomalle!


Äitiyteen ei vaadita työpaikkahaastattelua.

Äitiys on rankka juttu! Sen tietää jokainen äiti. Pitkistä yöunista voi haaveilla siihen asti kunnes jälkikasvu muuttaa pois kotoa. Haaveeksi ne taitavat sittenkin jäädä, kun voi huolehtia, missä hurjaa nuoruttaan elävä tytär tai poika juuri sillä hetkellä viilettää.

Äitiys on rankka, mutta ehkä elämän paras työtehtävä. Jos sitä edes voi työksi sanoa. Äitiys on kuin eräänlainen kutsumusammatti. Tosin on niitäkin, joille se lyödään eteen ilman sen kummempia etukäteisvalmisteluita tai suunnitelmia. Ja niitä, joille se vain ei avaudu vaikka kutsumus olisi kuinka suuri. Onneksi lapsia voi myös adoptoida. Ja onneksi äidiksi voi myös kasvaa. Äitiyden kokemuksen soisi ihan jokaiselle.

Luulen että isyyden kanssa on lähes sama juttu. Ainakin noin suunnilleen. Kokemusta itsellä ei tietenkään tästä puolesta ole. Isän rooli ja suhde lapsiin on erilainen kuin äidin. Isyyteenkään ei kuitenkaan vaadita työpaikkahaastattelua, ei tasotestejä.

Jonkinlaisia pehmeämpää laskua varmistelevia perehdytyskursseja vanhemmuuteen sentään nykyään onneksi on olemassa. Ennen sama tieto taidettiin periä omilta vanhemmilta ja isovanhemmilta, niin ohjeiden kuin kokemuksenkin kautta, asuttiinhan aikaisemmin suuremmissa perhekunnissa, vanhemmat, lapset, lapsenlapset, jne. samassa taloudessa. Tosin poikkeuksiakin oli. Kulkuyhteydet olivat huonommat, ja välimatkat siten pidemmät, maailma oli suurempi.

On kuitenkin hauska hypoteettisesti pohtia, mitä tuleville vanhemmille pidettävässä työpaikkahaastattelussa mahdettaisiin kysyä, jos sellainen olisi olemassa? Voi olla että testistä tulisi melko hullunkurinen. Sillä miten kummassa hyvää äitiyttä ja isyyttä oikein voisi testimielessä mitata? Lähdettäisiinkö liikkeelle tieteellisistä näkökulmista ja perintötekijöistä? Mitä sukurasitteita löytyy, mitä perinnöllisiä sairauksia geenisi kantavat mukanaan? Vai edustaisiko psykologia ja kasvatustiede tärkeämpää osaa haastattelussa? Olisiko tuleva isä ja äiti syytä patistaa Mensan testiin, ennen kuin lupa jälkikasvun siittämiselle myönnettäisiin, vai onko älykkyys edes suoraan periytyvää? Mitä kaikkea kromosomimme tarkalleen ottaen meistä määrittävät, mikä on opittua, mikä ympäristön ja koettujen tapahtumien tuottamaa tulosta? Tarkastettaisiinko henkilön elämän historia? Ja kenties myös vanhempien, isovanhempien ja heidän monituisten isovanhempiensa elämänkerrat, jos niistä mitään merkittävää olisi jäänyt näkyviin jälkipolville?

Ei, vanhemmuuteen ei taida soveltua mikään työhaastattelu. Se on yksi elämän vaikeimmista ja haastavimmista tehtävistä, ja myös ehdottomasti yksi antoisimmista. Rima on vanhemmuudessa todella korkealla. Niin korkealla ettei sinne yksikään haastattelun tekijä yltäisi, vaikka kuinka yrittäisi. Palkintokin on kaikkea rahassa mitattavaa huomattavan paljon arvokkaampaa: rakkautta!

Nyt menen halimaan ja hellimään omaa jälkikasvuani. Rakastakaa toisianne, kuten joku joskus kerran muinoin viisaasti sanoi. Maailmassa ei minusta koskaan voi olla liiaksi hellyyttä ja rakkautta! Pusu päivässä rakkaalle on vähintä mitä voi vaatia, paljon enemmänkin voi antaa. Tai yksi lämmin halaus päivässä jollekin ystävälle. Tai hymy tuntemattomalle, se voi pelastaa jonkun päivän, ehkä omasi.😉 Taidankin esittää tämän eri muodossa:

Täten haastan kaikki tutut ja tuntemattomat hymyilemään toisille tutuille ja tuntemattomille, ainakin kerran päivässä, ja saadaan tästä maailmasta aurinkoisempi paikka!

Tiedän että me totiset suomalaisetkin sen osaamme: hymyillä! Kun vain hieman yritämme.

Vesta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s