Pölliäinen arkiaamuna


Se tunne kun vispipuuron jämät odottavat kattilassa jääkaappiin laittoa, munavoi lämpenee ruokapöydällä yhdessä karjalanpiirakoiden ja pannukakkujen kanssa ja korjaamattomat aamiaisastiat odottavat nekin vuoroaan, vauva on jumppatuokionsa päätteeksi pulauttanut jättipalautukset niin että puuhamatto, vauvan koko pää ja puoli kehoa bodeineen, potkareineen päivineen on yltäpäältä maitosoosissa, esikoinen kitisee kuin hyeena barbin kaulaan jumittunutta toppia ja joutuu pylly-pissi-huutelun ja rymistelyn seurauksena jäähylle (ulisemaan) samalla kun keskimmäinen tenava ryntäilee ympäri huushollia kuin päätön kana, ärjyen leijonan karjahduksia: ”Tää metsästää!” (kyseenalaista, onko jälkikasvu ehtinyt nähdä telkkarista jotain hieman liian vakavaa luontopätkää), toteat että ulkoilu olisi nyt paikallaan mahdollisimman nopealla aikataululla toteutettuna (mahdotonta!) ja että päikkärit jäävät tänään väliin koska lääkäriajan silmätulehduksen hoitoon sai vain ja ainoastaan juuri lasten päikkäriajalle, huomaat taas unohtaneesi aamulla soittaa hammaslääkäriin siitä hampaasta jossa paikka on jo päivien ajan ollut jotenkin huonosti, tietoisuus siitä että tänä aamuna hampaiden pesu ei onnistu koska keskimmäinen remureeta on päättänyt pureskella kaikkien hammasharjat käyttökelvottomiksi (se siitä kariesbakteerin tarttumisen ehkäisystä), kahvinkeitin napsahtaa automaattisesti pois päältä ennen kuin olet ehtinyt kaataa kupillistakaan, makuuhuoneen sängyllä odottaa miestä korkeampi kasa viikkaamattomia vaatteita ja jotenkin tuntuu mahdottomalta uskoa että jokainen vaatekappale olisi mitenkään mahdollista lajitella, viikata ja saada sullottua siististi kaappeihin ennen kuin ne päätyvät takaisin päälle ja käyttöön, ja vauvaa pesulle viedessä kuulet kuinka joku tunkee lisää roinaa sisään postiluukusta.

Huomenna uudestaan, ja sen jälkeen ja sen jälkeen joka päivä ja joka ikinen hetki (koska sitä on jatkuvasti kiinni lapsilaumassa eikä ole viettänyt sitä varsinaista Omaa Aikaa sitten viime vuoden, jolloin viimeksi sai nauttia parin tunnin ajan ajasta kokonaan irrallaan muusta perheestä – vaikka ihania ovatkin, tekee välillä erittäin hyvää pääkopalle – tosin niin että vauva oli masussa mukana), kunhan ensin tulee ilta ja yö, käydään läpi iltarutiinit ja väsymyskiukuttelut, herätään yöllä pottakäynnille ja yösyötöille ja hyvässä lykyssä lohduttelemaan lisäksi pahaa unta nähnyttä taaperoa tai vaihtamaan kastuneet lakanat ja yöpuku, voidakseen herätä aamulla rättiväsyneenä mutta yllättävää kyllä aivan hykerryttävän onnellisena siitä että sinua on siunattu tällä ihanalla perheellä.

Ja se tunne kun muut kokevat tarpeelliseksi kertoa sinulle, joskin sangen hyväntahtoisesti ja pelkkää hyvää tarkoittaen, kuinka rutiinit ja logiikka kasvatuksessa ovat kaiken a ja o ja vanhemman tulee huolehtia että ne toteutuvat aina ja joka hetki. Ja kun joku purnaa siitä ettet soittele tarpeeksi tai tule käymään kylässä (milloin, millä resursseilla ja rahkeilla? Anteeksi nyt vaan, ymmärrän kyllä että ulkopuolisen on välillä vähän vaikea ymmärtää). Ja kun joku loukkaantuu siitä että olet toiminut niin kuin toimit ja takaraivossa muodostuu itsepintainen ajatus siitä että aina joku loukkaantuu, tekipä mitä hyvänsä, joten sitä voi hyvin tehdä aivan mitä huvittaa.😀 Juu yritys on hyvä ja uskokaa tai älkää, meillä pyritään toteuttamaan näitä kaikkia edellisiä toiveita, neuvoja ynnä muita niin paljon kuin mahdollista, tosin oman perheen lähtökohtien kautta, tietenkin. Luulisin että parhaiten homma toimisi niin että jokaiselle perheelle annetaan tilaa toimia niin kuin toimivat, jokaiselle vanhemmalle tilaa olla itsenäisesti se vanhempi lapselleen, joka hän oikeutetusti on ja ohjata ja neuvoa silloin kun neuvoa pyydetään.😉 Oikeasti. Tuntuu toisinaan että ainakin itse hukun neuvoihin, ohjeisiin ja hyvää tarkoittaviin sanoihin.

Ihminen tuntee nahoissaan oman ja omien kykyjensä rajallisuuden toisinaan hyvinkin rankasti. Evoluutio on kuulemma kehittänyt naisen tähän(kin) tehtävään, mutta ei se taida tehdä hommasta yhtään kevyempää.😀

Ja se tunne kun neuvolassa joku tajuaa vihdoin kysyä: miten jakselet?😀

Aurinkoista kevätpäivää (lumista huolimatta se kesä tulee kuitenkin ennemmin tai myöhemmin) ja tsemppiä arkiruljanssin pyörittämiseen, te kaikki teräsmammat ynnä muut keväässä kärvistelijät!🙂

-Vesta

P.S. Hörpin sen ”aamukahvin” (kylmänä ja ilman sokeria), samalla kun rustasin tämän ja odottelin että vanhemmat tenavat saavat taisteltua vaatteet päällensä. Nyt pääsemme ulos!🙂

P.P.S. Pölliäinen on lastenkieltä ja tarkoittaa pörriäistä eli keltamustaa siipiveikkoa elikkäs perinteisemmin: mehiläistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s