Sähköhammasharja-infopläjäys

Hammaslääkärit suosittelevat nykyään sähköhammasharjaa perinteisen hammasharjan sijaan. Meillä siirryttiin vihdoin kokonaan sähköhammasharjojen käyttöön, myös pienimpien osalta. Kyselin viime hammaslääkärireissulla nykysuosituksia sähköhammasharjoiksi aikuisille ja lapsille. Vertailin sähköhammasharjoja myös netissä ja linkitän tännekin tulokset. Samalla infoa hammastahnoista. 

Olin kiinnostunut – tai lähinnä kuullut pelkästään – Oral-B -sähköhammasharjoista, ja hammaslääkäri suositteli merkkiä minulle erinomaisena.

Hammaslääkärin mukaan sähköhammasharjan tehon on aikuisilla oltava vähintään 48 800 harjausliikettä minuutissa.

Kolmas juttu koski harjaspään muotoa. Hammaslääkäri oli sitä mieltä että pyöreäpäinen, pyöriväliikkeinen harjaspää on ehdottomasti parempi kuin ”vanhanaikaisen” harjan muotoinen, suorakulmiomainen ja edestakaisin liikkuva verrokki. Joten itse päädyimme pyöreään harjaosaan.

Hintaluokista:

Halvemmissa malleissa teho on riittämätön hampaiden kunnolliseen puhdistamiseen.

Hinnaltaan keskitason harjoissa teho on yleensä tuon 48 800 harjausliikettä minuutissa, eli juuri passeli.

Keskitasoa kalliimmissa malleissa teho on usein sama kuin keskitason harjoissa, 48 800 harjausliikettä/min, mutta lisähintaa tulee erilaisista lisäsäädöistä ja hilavitkuttimista, jotka eivät ole välttämättömiä ja usein eivät kovinkaan tarpeellisia. Hauskoihin tai lisäboostia harjaukseen tuoviin lisäominaisuuksiin sijoittaminen ei ole kuitenkaan vahingollista, joten hammasharjaa valitessa omat mieltymykset ja budjetti ratkaisevat, kunhan sähköhammasharja on aikuisilla riittävän tehokas.

Lasten maitohampaita ei tule harjata aikuisten sähköhammasharjalla, vaan lapsille on hankittava oma harja. Lasten harjan tehon on oltava huomattavasti pienempi (vähemmän harjausliikkeitä minuutissa).

Aikuisten sähköhammasharja:
Päädyimme itse malliin Oral-B Pro 2000 CrossAction. Sen teho on 48 800 harjausliikettä minuutissa. Kaksi puhdistustilaa: päivittäinen puhdistus ja hieronta/ikenien hoito. Harja ohjaa mielestäni tehokkaaseen ja tasapuoliseen hampaiden harjaukseen. Kahden minuutin ajastin ilmoittaa kun vaadittu harjausaika on kulunut. Harja antaa myös harjauksen aikana merkin 30 s välein, mikä on kätevää jos hampaat harjaa neljässä eri osiossa (4 x 30 s = 2 min). Paineen tunnistinvalo syttyy jos harjalla harjaa turhan voimakkaasti. Harjaan käyvät Cross Action, Floss Action, 3D White, Sensitive ja TriZone-harjaspäät, joten jokaiselle käyttäjälle löytyy sopiva ja mukana tulee eri värisiä renkuloita, joiden avulla jokainen tunnistaa oman harjaspäänsä. Käyttöaika yhdellä latauksella on 30 minuuttia, eli harjalla pesee esim. yksi henkilö 7 päivää aamuin illoin 2 minuuttia harjaten ilman välilatauksia. Meillä sähköhammasharjan varsiosaa käyttää kaksi henkilöä, joten laturi täytynee olla pidemmillä reissuilla mukana, tai pakata toalettilaukkuun perinteiset, virrattomat hammasharjat. Tosin sähköhammasharja pysyy kätevästi jatkuvasti ladattuna, sillä laturi toimii samalla harjatelineenä ja harjaa voi säilyttää siinä pesujen välillä (valmistajan mukaan harjan voi pitää jatkuvasti laturissa, eikä sitä voi yliladata).

Lasten sähköhammasharja:
Lasten harja on myös merkkiä Oral-B. Kaikki Oral-B:n mallit ovat lääkärin mukaan hyviä lapsille ja lasten sähköhammasharjan ei tarvitse olla, eikä se saa olla, yhtä tehokas kuin aikuisilla, vaan pienempitehoinen harja on riittävä. Valitsimme naperoille mallin Oral-B D12Starwars (Vitality), jonka teho on 7 600 harjausliikettä minuutissa. Harja ilmoittaa kun kahden minuutin harjausaika on kulunut (ei väliaikailmoituksia 30 s välein). Ja harja ilmoittaa jos sillä harjaa liian lujaa. Lapsille hankimme Frozen- ja Avengers-harjaspäitä, näitä taitaa löytyä vaikka mitä muitakin vaihtoehtoja. Käyttöaika ilman välilatausta on 20 minuuttia, joka riittää yhteensä 10 kertaan 2 min hammaspesuja, siis yhdellä henkilöllä viideksi päiväksi jos hampaat harjataan aamuin illoin. Meillä sähköhammasharjan varsiosaa käyttää useampi lapsi, joten laturi on oltava mukana matkoilla tai turvauduttava perinteisiin hammasharjoihin. Laturi toimii samalla harjatelineenä, jossa harjaa voi säilyttää kätevästi harjausten välissä.

Suositus on että aikuinen harjaa lapsen hampaat yhdessä lapsen kanssa, myös ala-asteikäisenä. Tarhaikäisen hampaat voi aikuinen harjata, ja isommilla lapsilla aikuinen harjaa hampaat lopuksi joka puolelta sen jälkeen kun lapsi on itse pessyt hampaansa.

Plääh, tulipa aika sepustus Oral-B:n puolesta, joten jos jollain on vertailevaa tietoa muista merkeistä tai omista tiedoistani eroavia faktoja, niin saa mielellään linkittää kommentteihin! 🙂

Hammastahnoista olen saanut hammaslääkäristä kaksi vinkkiä:

  1. Vaihtele hammastahnamerkkiä säännöllisesti, jotta suun bakteerikanta ei totu tahnaan. Osta esim. yhdellä kertaa Pepsodentia, kun se on loppu, osta tilalle Colgatea tai Sensodyneä, Oral-B:tä, Oxygenolia, Elmexiä, tms.
  2. Käytä mieluummin merkin ”perus”-hammastahnaa kuin erikoistahnoja. Jos käytät valkaisevaa hammastahnaa, älä käytä sitä säännöllisesti tai jatkuvasti.

Aikuisten ja yli 6-vuotiaiden hammastahnan fluoripitoisuuden tulee olla max. 1 450 ppm. Aikuisille suositeltava määrä hammastahnaa on 2 cm nokare joka hammaspesukerralla.

Aikuisten hammastahnaa ei saa käyttää lapsille. Lasten hammastahnan fluoripitoisuus ei saa ylittää arvoa 1 100 ppm.

Alle 3-vuotiaille lapsille sopiva tahna sisältää fluoria 1 000-1 100 ppm, ja tahnaa sipaistaan pieni määrä harjaan ja sillä harjataan lapsen hampaat kerran päivässä; toinen hammaspesu suoritetaan pelkällä vedellä.

3-5-vuotiaiden lasten hampaat harjataan kahdesti päivässä 1 000-1 100 ppm fluoria sisältävällä tahnalla, ja tahnaa käytetään lapsen pikkusormen kynnen kokoinen nokare.

6-vuotaiden ja sitä vanhempien lasten hampaat harjataan kahdesti päivässä fluoripitoisuudeltaan 1 450 ppm hammastahnalla, jota käytetään 0,5-2 cm nokare lapsen iästä riippuen.

Lasten hampaita pestessä hammastahnan nielemistä pyritään välttämään.

Hampaiden pesun jälkeen suun voi halutessaan purskuttaa vähäisellä määrällä vettä, mutta kaikkea tahnaa ei ole syytä huuhdella pois. Tarkoitus on että hampaita suojaavaa fluoridia jää suuhun hammaspesun jälkeen.

Aikuiset voivat pestä hampaat kolmekin kertaa päivässä, esim. aamuin illoin ja kerran päivän aikana.

Hampaita ei kannata pestä heti aterian jälkeen, vaan mieluummin ennen sitä, esim. aamulla ennen aamiaista ja illalla vasta juuri ennen nukkumaan menoa (pari tuntia ennen nukkumaan menoa ei muutoinkaan suositella syötävän enää ainakaan kovin tuhdisti, jotta nukahtaminen on helpompaa ja unenlaatu ei kärsi). Aterian jälkeen on suositeltavaa syödä xylitoli-purukumia, ja pienten lasten xylitolia sisältäviä imeskelytabletteja. Ne ehkäisevät happohyökkäystä! 🙂

Lisättäköön etten ole alan asiantuntija, joten askarruttavat asiat ja tarkat tiedot kannattaa kysyä omalta hammaslääkäriltä vaikka seuraavalla hammaslääkärin tarkastuskäynnillä. Lisätietoa mm. Hammaslääkäriliiton sivuilla.

Seuraavassa linkki Hammaslääkäriliiton sivuille fluorin käytöstä:

http://www.hammaslaakariliitto.fi/fi/suunterveys/yleistietoa-suunterveydesta/hampaiden-ja-suun-puhdistus/fluori

-Vesta

 

Ihana, ihana syksy!

Ihanat, keltaiset ja punaiset ja oranssit lehdet, niitä kieputtavat myrskytuulet ja kohisevat sateet ovat täällä! Kurahousut, kumisaappaat, rapaiset vaatteet, kuralätäköissä pomppimisesta litsuvat varpaat, ne ovat palanneet…

On syys.

     Sataa –

maailma kohisee ja jyrähtelee kun luonnonvoimat jylläävät uhmakkaasti, samalla kun kello hiljakseen raksuttaa seinällä tasaista ajan virtaa – ja istun ikkunan ääressä, hämmennän kahvia ja tuumailen. Hymyilen ohi vipeltävien lasten omenan punaisille poskille ja sadepäivän aurinkoa hilpeämmälle riemulle.

Illalla pörrötän pikkuisten myssyjen alla hassusti kähertyneitä hiuskiehkuroita ja suukotan poskea, lasten ryömiessä kainaloon kuulemaan tarinoita. Höpsöt iltasatukikatukset kynttilänvalossa kun istutaan sykkyrässä peittojen alla katsomassa satuaarteiden kuvia, varpaat mukavasti kippurassa pehmeissä villasukissa. Lämpöiset hyvän yön halit ja päälle ainakin sata rutistusta, sellaisia kuin Uppo Nalle -kirjoissa, selittävät pienet.

On hämärä ilta, saapuu sysipimeä yö. Kaipaan työmatkalla olevaa miestä, mutta ihan vähäsen vain, koska huomenna hän jo tulee takaisin ja ollaan kaikki jälleen kotona. Hiljaisten unen tuntien jälkeen herään hiljalleen. Verhojen takana maailma alkaa heräillä.

Aamuisin sitä tahtoisi vain torkkua, mutta kuuliaisesti tassutan keittiöön keittämään kahvia. Pienet katsovat pikku kakkosta. Katson ulos kaihoisan koleaan aamuun, pihan huurteista nurmikkoa. Kauniin värinen taivas kun aurinko vihdoin jaksaa herätä ja tuoda värit takaisin. Aamupalan jälkeen on edessä vaatevuorten ja kurahousukerroksen pukemisurakka. Ja sitten jollain iskee vessahätä.

Kun vihdoin ollaan pihalla, seuraa pomppimista, riemua, löytöretkiä ja kuraleikkejä. Toisina päivinä viedään ensin isoin kerhoon, parina päivänä keskimmäinenkin, kummallakin eväät prinsessasalkussa. Koko joukko ylpeänä marssimassa ylös mäkeä kamppeineen kaikkineen. Nyt pienin konttaa ympäriinsä hiekkalaatikossa ja taputtaa lapparilla hiekkalinnaa samalla kun isosiskot tekevät kuralöllöä ja leikkikaakaota ja suklaakakkua. Vaikea sanoa kuka olisi eniten ihastuksissaan.

Liian kosteaa lukea kirjaa, joten kaivan uuden Samsungin esiin, kirjoitan viestin ystävälle ja selaan päivän uutiset. Sitten menen mukaan lasten leikkeihin. Ilo on ihanan tarttuvaa, huomaan.

Kivet, tammenterhot ja eriskummallisen malliset oksat ovat prinsessojen aarteita. Ne kätketään pihan perällä olevaan keijumetsään, pieneen lehtimajaan.

Kohta kurahousu-urakka käänteisenä. Kenkien ja sadevaatteiden huuhtelua, omat sukat vahingossa siinä samalla. Haukotuttaa. Itselläkin olisi päiväuniaika. Paras palkinto on kuuma kaakao muumimukissa ja se hetki kun ei tarvitse tehdä muuta kuin istua ja syödä piparkakkuja. Tai isomummilta saatuja Euran rinkeleitä, kuten tänään.

Syksyssä on niin paljon ihanaa – ja myös jotain kamalan hankalia juttuja – ja on mahdotonta päättää pitäisikö syksystä oikein kovasti, vai odottaako oikeastaan  enemmän että koittaisi jo se hetki kun on aika aloittaa jouluvalmistelut ja  energisyys, innostus ja joulun tekemisen riemu valtaa koko perheen.

Se kaikki vaan kuuluu syksyyn: rauhoittuminen, asioiden askarointi, pohdiskelu, touhuaminen, kesästä luopuminen, talven odotus. Vastakohtaisuus. Syksy on ihana ja kamala. En osaa päättää kumpaa. Tai kumpaa se olisi enemmän. Varmastikin syksy on aivan omanlaisensa, kamalalla tavalla ihana.

Mukavaa syksyä kaikille! 🙂

Vesta

Lasten suusta kuultua

Lasten suusta kuulee elämän viisaudet. Mutta myös hauskuudet!

Hauskoimmat jutut, jotka minä olen kuullut, ovat tulleet lasten suusta. Tässä pari skenaariota jaettavaksi. Nämä saivat minut nauramaan. Pahoittelen puutteellista kerrontaa, joka ei välitä tilannetta täysin sellaisena tänne blogiin, kuin miten itse sen sain kokea. Tässä joka tapauksessa muutama hauskuutus:

  1. ”Väistä”, sanoi esikoinen sitterissä istuvalle kuopukselle. Jotenkin tulee mieleen sotalaivan ja majakan tapaus. Veneliikenteessäkin pienempi väistää isompaa, mutta rajansa kaikella.
  2. ”Hyvästi kakka”, sanoi esikoinen potalla istuessaan.
  3. Esikoinen soitti lelupuhelimella: ”Hei mis oot, ihahaa!
  4. ”Mikäs toi on”, esikoinen kysyi ruokapöydässä ja osoitti sormella eteen päin. ”Johanna (naapurin tyttö leikkii pihalla ikkunan takana)”, vastasin. Esikoinen mietti hetken ja sanoi sitten: ”Se taitaa kyllä olla lehmä.” Taisi tarkoittaa pöydällä maitopurkin kyljessä näkyvää lehmän kuvaa.
  5. Kiukuttelua seuranneen ’jäähyn’ päätteeksi kysyin esikoiselta anteeksipyyntöä metsästäen: ”Oletko nyt kiltisti? Miten sanotaan?” Esikoinen vastasi: ”Kiitos!”
  6. ”Oi likaa”, esikoinen totesi ja osoitti lastenhuoneen lattiasta yllättäen löytyviä upeita piirroksia, joita ”joku” oli juuri taiteillut.
  7. Esikoinen leikki itsekseen pallolla, kunnes vahingossa heitti sillä itseään.”Älä”, kaikui raivokkaasti. Sitten jatkoi vähän ajan kuluttua hitaasti ja painokkaasti: ”EI saa hei-tel-lä!”
  8. Olen keksinyt ikiliikkujan: kuopus repii hyllyltä kissanruokapurkkeja, esikoinen laittaa niitä takaisin ja kissat pyörivät ihmeissään ympärillä.
  9. ”Olen pesussa”, esikoinen huikkasi suihkusta.
  10. ”Hyvää VET-TÄ”, hihkaisi esikoinen ruokapöydässä, esittäen syönnin lomassa jonkin näköistä showta ihastuneelle kuopukselle. Hetken hiljaisuus. Sitten puhumaan opetteleva kuopus karjaisi niin että vesimuki esikoisen kädessä heilahti: ”VETTÄ!!!”. Kyllä, kiitos tuli oikein ymmärrettävästi. Hieno suoritus kuopukselta!
  11. ”Älä venkoo”, sanoi esikoinen kokeillessaan isän iPhonea, ja kun isä käänsi puhelinta yrittäessään auttaa toiminnon valitsemisessa.
  12. Esikoinen tepasteli ympäri olohuonetta: ”Marssii näin, marssii näin… Taksii!”

Älä unohda iloa! Elämästä voi myös nauttia, elämä voi olla hauskaa! Asenne ratkaisee! 😉

Vesta

Yksivuotias vilperi

Yksivuotias vilperi

Emmi-kesakuu

Tyttö ja pikkuisen taidot kasvavat joka päivä hirmuista vauhtia. Tuntuu että joka viikko on koettu ja opittu hurjasti kaikenlaista uutta. 

Hitaasti mutta varmasti

… sujuu kävely.

Ensimmäiset kunnon kävelyaskeleet ilman tukea tyttö otti 26.5., nousipa sitä ennen keskellä lattiaa ihan itse seisomaankin! Toissapäivänä tyttö jo juoksenteli ja kaatua muksahti juoksun päätteeksi isolle lattiatyynylle.

 

”Onnellinen tupsahdus siis!” 🙂

 

Tyttö osaa myös tanssia hytkytellä. Pitää musiikista ihan kamalasti, ja melkein mikä tahansa genre käy, klassistakin kuuntelee ilme vakavana (on tullut muutaman kerran kokeiltua Mozartia, Vivaldia ja Bachia). Olen kuunnellut musiikkia aika laidasta laitaan – kuten yleensäkin teen – mankassa on soinut kaikenlaista Beatlesista, Rock’n’Rollista ja Bob Marleystä nykyisiin purkkapoppibändeihin. Frööbelinpalikat puolestaan on huvittavissa sanoituksissaan sen tyylistä lastenmusiikkia että sitä kestää aikuisenkin korva kuunnella.

Kokosin jokin kuukausi takaperin Emmille neljä cd:llistä lastenmusiikkia. Meille on kertynyt aika läjä cd:itä lahjoina ja itse ostettuina, joten päätin kerätä parhaat kipaleet samalle levylle. Tuli sitten vähän useampi levy kerralla… Mutta nyt hyvä puoli omatekoisissa kokoelma-cd:eissä on, että kappaleet on ryhmitelty tyylin mukaan:

1) perinteiset lastenlaulut (aina 1930-luvulta alkaen taltioituja nostalgisia nauhoituksia)
2) tunnetut lastenlaulut (kaikenlaista jänöjusseista, sammakoista, siileistä, ynnä muista)
3) suositut lastenlaulut (kaikki Röllistä, Taotaosta ja Muumeista Pocahontasiin)
4) hassut lastenlaulut (mm. Saukki ja oravat kuuraketteineen, Frööbelin palikat)

Joka cd:n loppuun olen laittanut pari tuutulaulua siltä varalta että cd otetaan jollekin reisulle mukaan ja autossa tai muualla tarvitaan rauhoittavaa musiikkia.

Tytön itsensä valitsemat lempikappaleet tuntuu olevan Weather Girlsien It’s raining men ja Madonnan Like a virgin. Nuo tulevat melko usein Radio Novalta, joten osa suosiosta johtuu varmaan siitä että ovat Emmille tuttuja, sillä kuuntelen Novaa niin usein. Kappaleiden energinen iloisuus ja menevä rytmikään ei varmasti ole pahitteeksi!

Hiekkalaatikolla on tullut leikittyä viime aikoina joka päivä. Pihalla leikkikavereita piisaa, ja välillä iskee kauhea ujostus, vaikka yleensä tyttö onkin todella seurallinen ja sosiaalinen, jopa siihen asti että yleensä hurmaa joka kerta kahvilassa käydessäni naapuripöydän asiakkaat – kummaltakin puolelta…

 

Sanoja, sanoja

Puhetta tulee kuin pienestä pitäjästä. Suuresta osasta en vieläkään ota selvää, mutta tahti on hirmuinen. Tyttö tahtoo selvästi kuulua joukkoon ja pälisee joukon jatkona samalla kun itsekin rupattelen muiden kanssa. Emmistä taitaa tulla

 

”yhtä puhelias kuin äitinsä…” 😀

 

Sanat äiti, isi, kissa, koira, kirja, kakka (jo vaipassa tai kohta tulossa ja pyytää potalle), ss-sss (pissa), nam-nam (nälkä), tä (mitä, pyytää toistamaan tai sanomaa uudelleen, etenkin jos kehuista on kyse), kroko/roko/joko-joko (puinen lelu-krokotiili) tulevat jo hienosti ja tyttö tietää hyvin niiden merkityksen. Koira-sana tuli erittäin hitaasti ja selkeästi, syvällisellä harkinnalla lausuttuna mm. silloin kun ulkona koira haukkui ponnekkaasti (siis räksytti sekopäisesti) ja Emmi oli hetken kuunnellut haukkumista ikkunan edessä.

 

Korvien ja silmien hieronta puolestaan on merkki väsymyksestä, ja tietysti vanha kunnon haukottelu. Kun tyttö aamulla herää, ei päivä alakaan itkulla, vaan pinnasängystä alkaa kuulua iloinen jutustelu, jossa toistuu paljon sana ”äiti”. Se saa kyllä hymyn huulille vaikka miten väsyttäisi!

 

Kerran nukuin sen verran sikeästi etten heti herännyt tytön verkkaiseen jutusteluun. Kun miehen herätyskello sitten jonkin ajan kuluttua soi ja hän nousi ylös, hän totesi hämmästyksekseen että tyttö selaili pinnasängyssään kaikessa rauhassa vauvakirjaa! Voi meidän pientä yksivuotiastamme, kyllä äiti oli ylpeä! Ja taisi muuten olla isäkin.

 

Tätä nykyä vauvakirjat ovat pinnasängyn vieressä laatikossa, josta tyttö saa niitä kätevästi poimittua pinnojen välistä itselleen. Yleensä herään kuitenkin aika pian kolinaan ja rapinaan kun tyttö puuhaa kirjojen kanssa, ja joinakin aamuina taaperon hirmuinen nälkä tai täysi vaippa lisäävät äidin huuteluun sen verran pontta, että sikeäunisempikin herää onneksi alta aikayksikön. Mukava silti havaita että tyttö on melkoisen kekseliäs. Jos mikään välitön tarve ei uhkaa, mutta uni ei enää paina silmää, tyttö silmittömän karjumisen sijaan keksii jotakin muuta tekemistä, siksi kunnes äiti tulee hakemaan hänet sängystä. Vaikka turvallistahan pinnasängyssä on, samassa huoneessa kuitenkin aamu-uniani tuhisen.

 

Isot tytöt osaavat syödä jo melkein ihan itse

Ruoat maistuvat edelleen hyvin. Nykyään tyttö syö melkein mitä tahansa, mitä hänelle vain uskaltaa syöttää. Yritän välttää kovin suolaisia, sokerisia ja mausteisia ruokia. Lisäaineet ja keinotekoiset makeutus- ja väriaineet ovat samaten pannassa.

 

Imetyskin on loppusuoralla. Imetän enää aamuisin ja iltaisin ennen nukkumaan menoa. Tyttö nukkuu onneksi koko yön syömättä, niin saa itsekin levätä. Ja nykyään päiväunillekin nukahtaa lämpimän lounasaterian jälkeen, niin silloinkaan ei enää ole tarvis imettää. Pieniä taistoja on näissä saatu käydä, jotta imetyskerrat on saanut jätettyä pois, mutta aika pian tyttö on ymmärtänyt uuden käytännön. En ole turvautunut mihinkään ihme kikkoihin, vaan

 

”yksinkertaisesti
vain päättänyt
jonakin päivänä”

 

lopettaa imetyksen tiettynä aikana. Mielestäni helpoin ja nopein tapa kaikille. Parina päivänä oli hieman lohdutonta itkua ja hammasten kiristelyä, mutta jo kolmas päivä meni niin että tyttö vain hymähti tyytymättömänä asialle, ja sen jälkeen homma alkoi luistaa.

 

Olen suunnitellut lopettavani imetyksen todennäköisesti pikkuhiljaa kokonaan syksyllä kun tyttö menee tarhaan. Nykyiset imetyssuosituksethan suosittelevat lapsen terveyttä ajatellen imettämään 1-1,5 vuotiaaksi, vaikka pidempäänkin voi hyvin imettää. Olen kuitenkin ajatellut että tarhaan meno on hyvä kohta lopettaa imetys, samalla kun päiväohjelmaan tulee kaikenlaista muutakin uutta. Iltavelli tuttipullosta pidetään varmaan vielä kauemman aikaa päiväohjelmassa, mutta sitähän voikin syöttää aina kolmivuotiaaseen saakka. Tosin epäilen että haluan siirtyä vellistä iltapuuroon kun tarharutiinit on saatu kunnolla luistamaan.

 

Hampaita tytöllä on… olen jo mennyt sekaisin laskuissa. 😀 11 kpl varmaankin. Kulmahampaat näkyvät ylhäällä ja ensimmäinen kruunuhammaskin on jo tullut, jihuu! Ruokien pureskelu onnistuu nykyään ihan eri tavalla kuin ennen. Ja kyllä ne ikenet sitten kutiavatkin! Lisää hampaita siis kovaa vauhtia tulossa.

 

Pihalla veden kanssa lutraus on huisin kivaa

Hyvä vinkki kaikille kuumuudesta ja helteestä nauttiville pienokaisille: ota keskikokoinen pesuvati, täytä se lämpimällä vedellä ja kanna ulos, nosta taaperosi istumaan tähän kotitekoiseen lasten mini-uima-altaaseen ja anna pari tilanteeseen sopivaa lelua käden ulottuville. Seurauksena on todennäköisesti rutkasti polskuttelua, sitäkin enemmän läiskyttelyä ja aivan vimmatusti kikatusta roiskuvalle vedelle! Käy hyvästä treenistä kun vauvauintiharrastuskin on kesälomatauolla. Hauskaa riittää – sekä lapsella että vanhemmalla – useamman tovin ajaksi.

 

Laitan vielä seuraavaan postaukseen

 

”limoncello”

 

-ohjeen kaikkien janoisten, Italian makuihin hullaantuneiden iloksi. Huom. nautittava kohtuudella! 😉

 

-Vesta

LASTEN SUUSTA: Et sä ookaan ihan oikea äiti? Ts. äideilläkin on äidit!

Tänään kävi hauska sattumus. Juttu noudattaa kategoriaa ”lasten suusta”, vai pitäisikö tässä nimenomaisessa tapauksessa sanoa: äidin suusta. Toisin sanoen maailma on erilainen lasten silmin.

Odotin tuttavaa ruokakaupan ulkopuolella vauvan ja rattaiden kanssa. Siihen tuli toinen äiti kolmen lapsen kanssa ja jätti kaksi nuorempaansa noin seitsenvuotiaan esikoisensa hoiviin siksi aikaa kun kipaisi itse nopeasti kaupassa. Pikkupoika siinä hetken tarkkasi minua sivusilmällä ja kysäisi sitten: ”Keitä te ootte?” Kysymyksen asettelu oli siinä mielessä hauska, että mielessä kävi, olisiko hyvä kaivaa laukusta meikkipeili ja vilaista nopeasti, vieläkö näytän ihmisrotuun kuuluvalta, vai onko ulkomuodolleni huomaamatta tapahtunut jotakin eriskummallista, joka kirvoittaa lapsen suusta tuon verran eriskummallisen kysymyksen.

Arvelin kuitenkin todennäköisemmäksi vaihtoehdoksi sitä, että kysymyksen taustalla oli niinkin tavallinen tosiseikka kuin että poika oli tuon kyseisen lähikaupan kanta-asiakas, eikä hän ollut tunnistanut minua lähikulmien asukkaaksi, mikä sinänsä osui aivan oikeaan. Varmistin maaperää kuitenkin tarkentavalla vastakysymyksellä: ”Kuinka niin?”

”Mitä te teette tässä”, poika asetteli kysymyksen eri muotoon. ”Me odotellaan yhtä tuttua, joka on kaupassa”, kerroin asiantuntevasti. ”Ketä te ootatte”, kuului jatkokysymys. ”Me odotetaan mun äitiä”, vastasin pojalle.

Tuli hetkellinen, hämmästyneen mielenkiinnon sävyttämällä katseella varustettu hiljaisuus. Lapsen päässä raksutti. ”Et sä olekaan sitten ihan oikea äiti”, lapsi kysyi ihmeissään. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kysymys kirvoitti mielessäni herkullisen naurun, mutta pidin tiukasti ilmeeni peruslukemilla, ihan lapsen takia.

Kerroin lapselle että olen minä ihan oikea äiti. Mutta että kaupassa oli minun äitini, siis tytön – viittasin omaan pikkuiseeni rattaissa – mummi. Nyt poika todella katsoi minua kuin avaruusolentoa, mutanttia tai jotakin muuta täysin eriskummallista otusta. Katsoin asiakseni tarkentaa – tosin nyt pienellä huumorin sävyttämällä äänellä, ei mahtanut mitään – että äideilläkin on äidit. Kyllä oli lapsen ihmetys suuri! Ei ollut tainnut tulla aikaisemmin ajatelleeksi mokomaa asiaa.

Poika tuumaili juttua hetken itsekseen. Pyöritteli mukana olevaa jääkiekkomailaa käsissään ja ilmeisesti päätyi jonkinlaiseen, lapsen mieltä tyydyttävään loppupäätelmään (tai siihen että hän kyllä varmasti tarkistaisi asian äidiltään kunhan olisi päässyt minusta turvallisen kuulomatkan päähän), sillä hetken kuluttua poika katsoi minua hyväksyvästi ja sanoi: ”Kato, mä osaan pitää tätä näin, ilman käsiä!” Poika viittasi jääkiekkomailaan, jota tasapainotteli jalkojensa avulla. Sanoin lapselle ihastelevaa kunnioitusta kuvastavan kommentin ja puhuin odotellessani vähän ”lasten smalltalkia”.

Kannatan ajatusta että tuntemattomille ihmisille ei saa puhua (lapsille nykyään kai aika yleisesti annettu neuvo tai pikemminkin käsky), mutta täytyy sanoa että oli mukava jutella lasten kanssa. Pidin kuitenkin turvallista välimatkaa lapsiin, myös omien lauseideni lyhyytenä, mutta tällä kertaa ihan äidin takia. Me äidit kun välillä voimme olla ehkä turhankin neuroottisia siitä, kenen kanssa ja mitä lapsi keskustelee. Tai ainakin itse kuvittelen olevani vähän sellainen äiti. Hankalaa on vanhemmuus, rajat kun ovat hyviä lapselle, mutta liialliset rajat huonoja ja saattanevat ehkä hidastaa tai estääkin tietyssä määrin lapsen sosiaalista kehitystä.

No, takaisin itse asiaan. Koko tuon ajan oma tyttäreni seurasi rattaistaan lapsia ja tilannetta suurella mielenkiinnolla, eikä itse päästänyt koko aikana keskustelun pihaustakaan! Taisi olla lasten kanssa samalla aaltopituudella ilman puhettakin.

Tuntuu siltä että lapsen on vaikea käsittää että me äiditkin olemme joskus olleet yhtä pieniä kuin omat pienet lapsemme ja vauvamme nyt ovat. Ja että meidän oma äitimme on hoitanut meitä aivan samalla tavalla kuin me nyt omaa lastamme (josta suuri kiitos ja kaikkia kunnia heille), tai ainakin jotakin sinne suuntaan, sillä kasvatustapoja ja menetelmiä on useanlaisia ja lisäksi ajat muuttuvat. Mutta se onkin jo aivan toinen aihe, josta voidaan kiistellä vanhempien ja isovanhempien kesken, ja sanonpa tähän nyt vielä senkin kun asia kerran tuli mieleeni, että mielestäni vanhemmilla on oman lapsensa kasvatuksessa se viimeinen päätösvalta. Muut voivat tässä antaa ohjeita ja neuvoja, joita on hyvä kuunnella, sillä useimmat ihmiset ammentavat neuvonsa omista kokemuksistaan. Mutta vanhemmat itse tuntevat lapsensa parhaiten ja itse voivat – ja heidän kuuluu – päättää mikä heidän lapselleen on parasta ja kuinka he itse haluavat lapsensa kasvattaa.

No, palatkaamme jälleen itse asiaan. Oman äitini kanssa tuli edellä kuvatun episodin jälkeen puheeksi, että hän itse alkoi vahingossa omien lapsiensa saannin jälkeen kutsua äitiään mummiksi – siitä syystä että meille lapsille hän puhui mummista mummina – vaikka hänelle mummi tosiasiassa oli edelleen se ”äiti”. Mummi-nimityksestä tuli mummille aivan kuin uusi nimi. Samaan tapaan kuin ”äiti” on lapsen nimitys meille äidelle, todellisen etunimen sijaan. 

Totesimme että meidän kummankin mielestä lasten saannin jälkeen olisi tärkeää edelleen kutsua omia vanhempiaan äidiksi ja isäksi – tai miksi heitä aikaisemmin sitten onkin kutsunut – jotta vanhemmat pysyvät läheisinä koko aikuisiän. Äiti-sana terävöittää sen tosiseikan että isovanhempi on aivan toista sukupolvea kuin äiti, ja että häneen voi yhä aikuisiällä turvata ja saada tukea aivan samalla tavalla kuin ennen lasten saantia.

On tärkeää että äidilläkin on äiti – joku joka välillä katsoo vähän perään ja tarvittaessa hieman opastaa ja lohduttaa – vielä aikuisenakin. Tai jos se ei ole oma äiti, niin sitten isä, isovanhempi tai joku muu vahva ja rakas vaikuttaja omassa elämässä.

Vai olemmeko me äiteinä niin ”valmiita” aikuisia, ettemme kaipaa enää minkäänlaista tukea tai apua? En minä ainakaan.

-Vesta The Äiti