Optimistin onnenpäivät

Miksi positiivisuus toimii?

Vinkkaan seuraavasta kirjoituksesta Hidasta elämää -sivustolla:

http://hidastaelamaa.fi/2015/04/15-asiaa-joita-sinun-ei-tulisi-tehda-itsellesi/

Usein ihmiset omilla kielteisillä ajatuksillaan ja itsensä vähättelyllä tietämättään rajoittavat omia mahdollisuuksiaan. Mahdollisuuksia onneen ja siihen elämään, josta he unelmoivat. Me suomalaiset taidamme olla aika hyviä tässä. 🙂

Ja kuten sanonta – nimenomaan suomalainen sanonta – kuuluu: ”Ettei vain ylpistyisi”. Kyse ei ole ylpeydestä tai itserakkaudesta, vaan siitä että rakastaa myös itseään, armollisuudesta omaa itseä kohtaan. Olkapäällä istuva sisäinen kriitikko on lupa hätistää pois latistamasta elämää. Ihminen osaa olla ankara itselleen! Mutta omatunto ei tarkoita itsekriittisyyttä.

Sarkastisen asenteen elämää ja toisten (omannäköisiä) valintoja kohtaan voi hylätä yhtä kaikki. Me ihmiset olemme kaikki erilaisia ja elämä on seikkailujen polku. Kuulostaakin jo hauskemmalta kuin pessimistisempi vaihtoehto. Joskus kuulin sanonnan, että ihminen on tullut vanhaksi sillä nimenomaisella hetkellä kun hän päättää alkaa suhtautua asioihin kyynisesti.

Jos näin on päässyt jo tapahtumaan, on mahdollista muuttaa oma ajattelutapa ja suhtautumistapa asioihin. Vaikkapa. Juuri. Tässä. Nimenomaisessa. Hetkessä. Vaikkapa… juuri tänään. Miksei juuri tänään?

Jotkut vanhenevat iältään, mutta eivät mieleltään, vaan pysyvät pirteinä ja iloisina koko elämänsä ajan. Pessimisti höristää hämmästyneenä korviaan, pudistaa päätään ja kohauttaa harteitaan kaikkitietävän tympääntyneenä. Ei mitään uutta auringon alla, hän sanoo. Sanonta ei taida pitää paikkansa, jos totta puhutaan. Totuus on tarua ihmeellisempää. Ja sitä saa mitä odottaa. Miksei odottaisi hyvää, sitä kaikkein parasta mahdollista olemassa olevaa vaihtoehtoa? Tai vielä mieluummin, rajoitteista ja ennakkouskomuksista vapaata, uskomattoman onnekasta vaihtoehtoa, parasta mitä voi kuvitella? Jos se on mahdollista kuvitella, se on mahdollista toteuttaa. Jälleen kerran yhden viisaan ajattelijan lausahduksia jostain historian havinasta…

Kaikki kiteytyy kiitollisuuteen. On mahdotonta olla samaan aikaan kiitollinen siitä mitä on saanut ja kritisoida. On mahdotonta olla kiitollinen saamistaan mahdollisuuksista ja suhtautua tulevaan kyynisesti. On mahdotonta olla kiitollinen siitä mikä ON juuri nyt, ja nurista siitä mitä ei ole. On mahdotonta olla kiitollinen tapahtumista, jotka vaativat sopeutumaan uusiin asioihin ja kasvamaan ihmisenä, ja samalla pelätä muutosta. On mahdotonta olla kiitollinen ympärillään olevista ihmisistä, ja tuomita heidän puutteensa, tekemisensä ja tekemättä jättämisensä. On mahdotonta olla kiitollinen siitä kuka on, millaiseksi on kasvanut, ja tuomita itsensä vähäpätöisyyteen. On yksinkertaisesti mahdotonta olla kiitollinen ja samalla negatiivinen. Ja nyt tarkoitan: aidosti kiitollinen.

Jokainen päivä tuo mukanaan uuden mahdollisuuden aloittaa se elämä, josta unelmoi. Jokainen päivä antaa mahdollisuuden kasvaa siksi ihmiseksi, jonka unelmoi olevansa. Elämä on Tänään. Kun tänään tekee jotain mistä on kauan unelmoinut, voi huomenna tehdä jotain vielä enemmän.

Joskus vaaditaan oikeanlaista uskallusta ja luottamusta omaan itseen, muihin ihmisiin ja maailmaan, koko elämään ylipäänsä, jotta näkisi kaikki ne mahdollisuudet joita maailma tarjoaa. Mitä hyötyä siitä sitten on, kysyy pessimisti epävarmana. Jotta mahdollisuuksiin voisi tarttua, ne on ensin hahmotettava. Havahduttuaan hereille, ihmisen on mahdollista huomata ihmeet joita elämä meihin tuhlaa. Silloin on mahdollista kutsua unelmat osaksi omaa elämää.

Riittää kun vain hieman luottaa itseensä,
ja myöntää itselleen oikeuden
nauttia elämästä.

Toinen todellisuusko? Rinnakkais-universumi? Haihattelua? Parempiosaisten etuoikeus? Ei, ei ei! Se on olemisen toinen puoli. Jokaisella käden ulottuvilla. Ei tarvitse tulla joksikin toiseksi henkilöksi, tullakseen onnelliseksi. Kyse ei ole muutoksesta. Kyse on kasvusta ihmisenä. 🙂

Positiivista päivää!

-Vesta

Puuhaa lapsille joulupyhien ajaksi

Joulupyhinä puuhaa taitaa riittää mukavasti muutenkin, mutta tässä vielä vinkkejä lapsille ja lapsenmielisille siitä, mitä kaikkea hauskaa ulkoilun lisäksi voi keksiä. Kokosin alla olevalle sivustolle pitkän listan linkkejä, joiden takaa löytyy erilaisia pelejä, verkkoseikkailuita, lastenmusiikkia, pulmatehtäviä, askarteluohjeita, tietoa ja lisää ideoita kaikenlaiseen hauskaan ja riemukkaaseen tekemiseen.

Puuhaa pikkuväelle:

Emmin & Annan sivut

https://domesticgoddezz.wordpress.com/emmin-annan-sivut/

Aikuisille tutkittavaksi mielenkiintoinen tulevaisuuden teknologisiin visioihin liittyvä sivusto, jonka sain itseasiassa työelämän kautta ja jossa tuntuu olevan mukana ripaus Scifi-meininkiä:

The Far Future – Predictions

http://www.futuretimeline.net/the-far-future.htm

Kokkausintoisille vinkiksi aivan ihana ja upea kakkusivusto:

Belle Baie

http://bellebaie.blogspot.com/.

Mukavaa joululomaa,

Vesta

Urho valkealla ratsulla

… oli rohkea!

Arkipäivän rohkeutta

… on monenlaista. Tässä päivän teema by The Daily Post at WordPress.com.

Olen nähnyt ihailtavaa rohkeutta työpaikalla, siis äitiyslomalla kotona, kun Emilia tuli kertomaan että oli vahingossa rikkonut lelun (mikä parasta, onneksi se oli korjattavissa!) ja kun Anna ryömi ensimmäisen kerran tutustumaan kissaan, joka, ihailtavan rohkeasti sekin, pysyi kiltisti aivan hiljaa paikoillaan ja antoi vauvan paijata.

Olen nähnyt ihailtavaa rohkeutta omin silmin, kun sisko lähti vuodeksi Skotlantiin opiskelemaan. Ulkomaille muutto aivan omilleen vaatii rohkeutta. Se on melkoinen muutos.

Olen nähnyt ihailtavaa rohkeutta omassa Prinssi Rohkeassani (miehessäni) kun hän antoi minulle kirjan ”The surrendered wife” (Laura Doyle).

Tarkennus kirjaan liittyen, siltä varalta että kiinnostuit. Mies oli sattunut kuulemaan kirjasta televisiodokumentin kautta. Hän ei arvostanut kaikkia dokumentin (ja kirjan) tarjoamia malleja ihannevaimosta – kuten en totta tosiaan minäkään – mutta kertoi että dokumentissa, ja siten myös varmaan kirjassa, oli monia, hyvältä vaikuttavia ideoita, joilla parisuhdetta voisi kehittää eteen päin ja saada arjesta ruusuisempaa. Kirjan luettuani olen samaa mieltä. Vaikka mieheni jalkavaimoksi en ryhtynytkään, on turhanpäiväinen asioista kiistely jäänyt joiltain osin historiaan, luojan kiitos! Mutta mieheni rohkeutta tässä asiassa en unohda varmaan koskaan! Minut tuntien ei varmasti ollut maailman helpoimmin tehtävä asia. Se vaati uskallusta.

Omakohtaiset, lämpimät muistot omasta rohkeudesta liittyvät valashaihin, hevoseen, korkeaan rakennukseen, alligaattoreihin…

Ensimmäisten kanssa uskalsin hypätä snorklausvälineet ainoana turvanani uiskentelemaan keskellä aavaa merta yhdessä muiden rohkelikkojen kanssa. Upeita otuksia!

Toisen kanssa tuli kokeiltua, miltä kunnon pukkilaukka maistuu. Hevonen ei meinannut pysähtyä millään, ja oma olo oli kuin rodeosankarilla, tosin vellihousuversiolla. 😉 Kun sain vihdoin hevosen pysähtymään, en halunnut nousta pois selästä vaikka melkein tutisutti, en vaikka minulle tarjottiin mahdollisuutta vaihtaa helpompaan ja rauhallisempaan hevoseen. Tiesin että takaisin selkään nouseminen – minkä tahansa hevosen – olisi ollut sen jälkeen todella haastavaa. Sen sijaan jatkoin sisukkaasti ratsastustunnin loppuun saakka samalla otuksella. Hyvin meni! Siitä ei ole jäänyt huonoja muistoja, pikemminkin hieno tunne omasta onnistumisesta ja uskalluksesta! Nykyään muistelen tuota omapäistä heppakaveria lämmöllä.

Kolmannessa pakottauduin itse laskeutumaan korkean rakennuksen seinää alas pelkän kiipeilyköyden varassa. Hankalin paikka oli katon reuna, jolla seisten piti nojautua selkä edellä maata kohti, kunnes oli lähes vaakatasossa. Sen jälkeen alas ”käveleminen” seinää pitkin onnistui yllättävän helposti, kuin hämähäkkimiehellä ikään. Mutta itse katolta alas päin nojautuminen ei onnistunut ellei ensin päästänyt köydestä irti! Se soti täysin ja täsmälleen omia itsesuojeluvaistojani vastaan. Tein sen, vaikka pelotti järkyttävästi. Sillä tiesin että muuten minua harmittaisi jälkikäteen valtavasti ja pitkään. Itse asiassa kävi niin, että kun pääsin alas asti, olisin halunnut kiivetä heti takaisin ylös ja tehdä homman uudelleen!

Neljänsiä uhmasin päättäväisesti lähtiessäni mieheni kanssa pienellä kajakilla melomaan Meksikon rämeille. Meille vakuutettiin sen olevan turvallista, alligaattorit pikemminkin kaihtaisivat kajakkeja kuin tulisivat niiden lähelle ja olihan opas mukana. Ruskea vesi vain oli niin lähellä kapean ja matalan kajakin kylkeä, että ensi alkuun hirvitti! Retki meni mukavasti. Rämeellä oli kaunista ja rauhallista. Paljon erilaisia lintuja, joista mieheni räpsi välillä kuvia. Emme törmänneet alligaattoriin.

Kannattaa olla rohkea (mutta ei uhkarohkea!). Siitä saa voimaa tulevaisuudessa, silloin kun rohkeutta tarvitaan. Kerran rohkea, aina rohkea! 😉

Vesta

Äitiys on rankka juttu! :)

Naisena olemisen peruskysymyksiä.

Tänään aamulla herätessäni, pyysin väsyneenä miestä nousemaan tällä kertaa lasten kanssa ylös, jotta saisin nukkua hieman pidempään ja saada vähän univelkoja pois. Mies kysyi kirkkain silmin: ”Mikset ilmoittanut tästä aikaisemmin, niin olisin osannut paremmin varautua?” En vastannut mitään.

Mutta kyllä nauratti sisäisesti, vaikka en päästänyt naurua kuplimaan ulos. Se ilmoitus taisi tulla silloin reilut 2 v. ja toisen kerran yli 9 kk sitten, kun tiesin olevani raskaana. 😉

Mutta jäin unisena pohtimaan, miksi se on niin, että lastenhoidon osalta päävastuu kääntyy aina naiselle? Onko se jotain vuosituhatperuista alitajuista olettamusta vai tuleeko se jo geeneissä? 😉 En muista että itsellä olisi koskaan ollut edes oikeutusta kysyä vastaavaa. Olettamushan on että minä nousen lasten kanssa ylös, oli kello sitten 9.00, 7.00 tai vaikkapa 5.00!

Toinen hyvä tekosyy on se, että mieshän on kesälomalla! Ei kai silloin tarvitse raataa ja rehkiä? Ehkei, mutta loma se on minullakin nyt samoihin aikoihin, kun mieskin on kotona. Itseasiassa tämän seurauksena totesin, ettei meillä naisilla taida olla äitiys”lomalla” ja hoitovapaalla lomia, kahvitaukoja tai vapaa-aamuja, paitsi erikseen sovittaessa. Ei, vaikka se oikeutettua välillä olisikin. Vaikka olisi sunnuntai, sitä herää vaikka ennen kukon laulua, jos pienet, virkeät, biodynaamiset vekkarit (=lapset) niin sanovat!

Nyt tulisi hyvään tarpeeseen kaikille aviomiehille ojennettava kirja, jossa käsitellään naiseutta, äitiyttä ja vaimoutta. Sen lisäksi että olen äiti ja vaimo, olen yhtälailla ja edelleen täysipainoisesti nainen. Itsellinen yksilö, jolla on myös omat tarpeet (huomio huomio). Naiseus ei poistu minusta naimisiin menon tai lapsen saannin myötä. Minusta ei tule toista henkilöä. En uusiudu ja luo nahkaani kuin käärme. En astu ulos kurpitsasta kuin Cinderella ikään. Ei, vaikka paremmasta super-minästä on ihana unelmoida.

On kylmästi tunnustettava se rankka ja arkipäiväinen totuus, että olen yhä edelleen se vajavainen ja epätäydellinen itseni, joka olen ollut koko ikäni. Voin yrittää kehittyä ihmisenä – ja sillä tiellä koko ajan ollaan – mutta muutos ei tapahdu yhden yön aikana. Jos isyys ottaa miehille välillä koville, on hyvä muistaa että helppoa ei ole meillä naisillakaan. Äitiys on rankka juttu! Niin hyvässä kuin pahassa. 😉 Pois en sitä vaihtaisi, mutta helpolla se ei varmasti päästä ketään!

Ja siinä silmän räpäyksessä pieni, sisäinen kodin hengetär nostaa minussa päätään. ”Periksi ei anneta”, se sanoo päättäväisesti. Minä pystyn ja jaksan. Muuta minun ei tarvitsekaan tehdä. Muitahan ei pysty muuttamaan, vain itsellä on merkitystä. Jos käytän aikani itseni kehittämiseen, ei minulle jää aikaa ja syitä toisten arvosteluun! Sitä paitsi useinhan tässä maailmassa on nähty, että hieno esimerkki vetää mukaansa rutkasti seuraajia.

Joten sitten kun olen saanut kehitettyä itsestäni sen super-minän, voin alkaa huhuilla mieheni suuntaan, missä se Super-man viipyy. 😉

Mukavaa päivää kaikille arkiolettamusten kanssa eläville äideille, meille todellisille super-naisille!

-Vesta

P.S. Pitäisiköhän perustaa uudet kategoriat ’Lastenhoidon pidempi oppimäärä’ ja ’Miesten suusta’, saattaisi olla käyttöä myöhemminkin…

Sweet, sweet surrender

Sweet, sweet surrender

Kirja jota vasta luen, mutta jolla on jo nyt alkanut olla hienoisia vaikutuksia ajattelutapaani, avioliittooni ja elämääni. Lyhyesti sanottuna, kuinka tulla tyytyväiseksi, lakata murehtimasta turhia, saada unelmiensa avioliitto ja löytää puolisostaan taas se ”unelmien mies”, jonka aikoinaan tapasi. Asiaa myös kuukupista.

Mielenrauhaa, miessuhteita ja naiseuden iloa

Alkuun haluan todeta etten ole antifeministi, feministi, vanhanaikaisen avioliittomallin (tyyliin ”nainen on miehensä palvelija”) kannattaja tai mitään muutakaan vastaavaa, pikemminkin päin vastoin. Olen melko pitkälle sitä mieltä että kun nainen ja mies ovat tasaveroisessa suhteessa toisiinsa, kummallakin osapuolella on mahdollisuudet olla tyytyväinen.

Sitten itse asiaan.

Satuin kuulemaan kirjasta, jota olen parhaillaan lukemassa.

 

The Surrendered Wife
by Laura Doyle

– A step-by-step guide
to finding intimacy,
passion and peace
with a man

 

Kuulostaako innostavalta? Niin minustakin. 😉

Mm. kirjan ”Miehet ovat marsista, naiset venuksesta” kirjoittaja John Gray on kuvannut kirjaa sanoin ”Practical and valuable”, siis käytännöllinen ja rakentava. Kyllä, minunkin mielestäni kirja on asiantunteva ja lajissaan arvokas.

Kirja voi olla helpottavaa luettavaa

  • sellaiselle, joka joskus on suhteessaan kärsinyt liiallisesta, turhauttavan säännöllisestä tai turhan suuret mittasuhteet saavuttavasta asioista kiistelystä, riitelystä ja siitä seuraavasta turhautumisesta
  • sellaiselle, joka joskus on tuntenut olonsa vastuiden taakan näännyttämäksi tai ylikuormitetuksi perheen, töiden ja oman, puutteellisen (tai puuttuvan) vapaa-ajan keskellä
  • sellaiselle, joka joskus on murehtinut etukäteen tai huolestunut asioiden nykytilasta tai tekemättömien asioiden yhä kasvavasta listasta
  • sellaiselle, joka joskus on ollut turhautunut miehensä tapaan tehdä asiat (tai jättää ne tekemättä) tai kritisoinut miehensä tekemisiä, valintoja, päätöksiä, jne.
  • sellaiselle, joka kaipaa rauhallisia, leppoisia koti-iltoja perheen kesken, ilman turhaa kinaamista ja sen seurauksena kireäksi käyvää ilmapiiriä
  • sellaiselle, joka kaipaa omaa aikaa, jolloin ehtisi huolehtia itsestään, harrastaa ja tavata ystäviä
  • sellaiselle, joka on suhteessa miehen kanssa, on joskus ollut tai suunnittelee joskus olevansa

 

Kirja tarjoaa
joukon rohkeita, mutta
ajatuksia herättäviä mielipiteitä,
osuvia ja joskus
nauruhermojakin kutkuttavia
esimerkkejä
ja radikaaleja,
toisinaan ristiriitaisiakin tunteita
herättäviä ratkaisumalleja.

 

Vielä en osaa sanoa, mikä tulee olemaan oma päätökseni asian suhteen kirjan lukemisen jälkeen. Silti olen varma, että jonkinlaista muutosta tapahtuu. Sen verran kyllästynyt olen asioista ja niiden tekemistavoista kiistelyyn ja turhanpäiväiseen jahkaamiseen ja väittelyyn, ja joskus edellisistä sukeutuviin riitoihin.

Luulen että vaikka oman suhteen tilanne ei olisi yhtä pahassa jamassa, kuin kirjan kirjoittajan suhde, kirjasta voi olla suhteen eteenpäin kehittämiselle huomattavaa hyötyä. Tai ainakin näin toivon (oma lehmä ojassa).

Kirjan ajatusmallia ei kannata pelästyä ja hylätä kirjaa sen perusteella samoin tein. Vakuutan, että itselläni oli huomattavan suuria ennakkoluuloja ja epäilyksiä opuksen suhteen ennen kirjan lukemisen aloittamista. Olen saanut useampaan kertaan yllättyä positiivisesti. Kaikkea en silti sentään purematta niele. 😉 Vaikka ei haluaisikaan kirjan esittämän vaimon roolimalliin, kirjasta löytyy paljon rakentavia palasia oman suhtautumisen korjaamiselle miestä, suhdetta ja itseasiassa koko elämää kohtaan.

Kaikkia käytäntöjä tuskin tarvitsee toteuttaa täsmälleen kirjan esittämällä tavalla, saadakseen aikaan myönteisiä vaikutuksia omassa suhteessaan. Kirja antaa silti rutkasti ajattelemisen aihetta. Itse ainakin olen jäänyt jo useampaa otteeseen lukemisen ohessa pohtimaan, mitä oikeastaan todella tahdon ja mitkä asiat ovat minulle oikeasti tärkeitä.

Enempää en osaa vielä sanoa, kannattaa lukea kirja itse. Itselläni on tuo vaahtokylpy-kantinen versio kirjasta, se on mielestäni hauska. Käsittääkseni Bookplussan tarjoama kirja, jossa on ruusu kannessa, on täsmälleen sama opus.

Tätä kirjoittaessani huomasin, että netistä löytyy myös Laura Doylen vastaavanlainen kirja sinkuille.

 

Mikä ihmeen kuukuppi

Asiaa nerokkaasta, ekologisesta ja kuukautissotkuista vapauttavasta kuukupista.

Tämä on toinen uusi asia, josta olen innostunut. Raskauden ja imetyksen aikana sain nauttia menkattomasta ajasta. Kun kuukautiset sitten imetyksen vähentyessä ilmestyivät takaisin, totesin etten ollut muistanut kuinka karmaisevaa kuukautisaika voi toisinaan olla. Sen tuloksena kokeilin uudelleen läpi erilaisia side- ja tampoonimerkkejä, todeten lopulta etten ollut tyytyväinen mihinkään vaihtoehtoon.

Muistin joskus lukeneeni kuukautiskupista, lyhyemmin kuukupista. Homma oli aiemmin tuntunut ylettömän hankalalta ja jotenkin epäilyttävältä. Nyt olen hankkinut oman kuukupin, mutta en ole vielä päässyt sitä testaamaan ”tositilanteessa”. Kuukuppeja on vaikka mitä mallia (esittelyjä mm. Kuukuppi.fi- ja Kuukuppikunta.net-sivustoilla, linkit jutun lopussa). Kuppimerkkien välillä on eroja. Usein joka merkissä on kaksi kokoa: pieni ja iso. Itse ihastuin LadyCupiin, niitä saa eri väreissä, joten valinnanvaraa löytyy.

Netistä laajasti lukemieni kommenttien ja kokemusten perusteella juuri kukaan ei ole katunut kuukupin hankkimista. Se ei siis voi olla kovin paha juttu. Joku jopa kirjoitti että pahin ongelma kuukupin kanssa on se, että menkat unohtuvat. Mikä ihana vapaus!

Kuukuppia on tyhjennettävä vain pari kertaa päivässä ja sen kanssa voi täysin huoletta harrastaa uintia ja urheilua, eikä se näy millään tavalla päälle päin. Kuukuppia ei myöskään tarvitse käydä vaihtamassa uinnin tai urheilun jälkeen. Kuukuppi ei myöskään haise (kuten siteet tai tamppooni), koska kupissa oleva veri ei pääse hapettumaan kehon sisällä. Homma ei siis ole käytännössä yhtään niin epämiellyttävää kuin siteiden ja tampoonien kanssa temppuilu.

Terveysriskeihin nähden
kuukupilla on myös
etuja sekä tampooniin 
että siteisiin nähden,
se on siis riskittömämpi vaihtoehto
.

Kuukuppi on myös paljon
ekologisempi tapa
käsitellä menkkoja kuin
kertakäyttöiset kuukautissuojat.
Ympäristötietoiset ottavat
kuukupin varmasti
innoissaan vastaan!

Miksi sitten kuukuppi ei ole mahtavassa suosiossa? Ehkä sen tunnettuus on vielä melko pieni. Koska yksi kuukuppi kestää käyttäjänsä käytössä vuosia, sen valmistajat ja markkinoijat eivät voi haalia sen myynnin avulla yhtä suuria summia kuin kertakäyttöisten kuukautissuojien tuottajat, joten todennäköisesti heillä ei ole käytettävissään suuria summia tuotteen mainostamiseen ja markkinointiin. Käsittääkseni kuukuppi on hiljalleen yleistymässä naisten keskuudessa, sitä mukaa kun tutut ja ystävät suosittelevat kuppia toisilleen. Aion nyt liittyä tämän jutun myötä kupin suosittelijoihin, tosin vielä puolinaisiin, enhän ole vielä kokeillut asiaa itse.

Mikäli homma kiinnostaa, netistä löytyy suomenkielinen kupittelijoiden oma keskustelupalsta (jonne linkki jutun lopussa) ja käsittääkseni aiheeseen vannoutuneiden keskuudessa on jossain päin maailmaa jopa tapaamisia. Kuukuppi on siis saanut jo oman hypetysporukkansakin.

Kannattaa lukea itse lisää. Kuukuppeja voi ostaa mm. Kuukuppi.fi-sivustolta (nettikauppa, linkki jutun lopussa, itse hankin kupin täältä). Myös erilaiset eko- ja luontaistuotekaupat myyvät kuppia. Ruohonjuuresta saa kuukuppeja, tosin ei muistaakseni LadyCupia, mikäli päätyy tuollaiseen ”suloisen” värikkääseen kuppiin.

Linkkivinkit

http://www.bookplus.fi/kirjat/doyle,_laura/the_surrendered_wife-4429581

http://www.kuukuppi.fi/

http://www.kuukuppikunta.net/

http://www.ladycup.eu/

http://www.surrenderedwife.com/

 

 

 

Ihanaa syksyä kaikille,

Vesta ❤