Liian kunnianhimoista?

Posti päivässä on melko kunnianhimoinen tavoite.

Hetken aikaa joka ikinen päivä postattuani, totesin että blogi alkaa vaatia melkoisesti aikaa. Liikaa aikaa. Varsinkin jos itsellä oli mielessä joku jutun juuri, jonka halusi postata  ja sen lisäksi piti vielä naputella juttu WordPressin antamasta otsikkoaiheesta.

Siksi päätin nyt höllentää tahtia, ja postata taas vain silloin kun mieli tekee. Siis säännöllisen epäsäännöllisesti. Blogin rustaamisen on kuitenkin tarkoitus olla hauska harrastus, ei joka iltainen velvollisuus, joksi se pikku hiljaa alkoi muodostua. Elämässä riittää paljon muutakin mielenkiintoista tekemistä – ja niitä velvollisuuksia – kuin koneella kököttäminen. 😉

Kaikki muutkin tv- tai tietokoneruutuun kiinni liimaantuneet lumen pakoilijat: nyt ylös, ulos ja pulkkamäkeen! Ennen kuin sitä taas huomaakaan, ilmat alkavat lämmetä, lumet sulavat ja kesää aletaan odotella yhä kasvavalla innolla. Nyt siis vielä hetken aikaa: pirteää ja energistä talvea kaikille! =)

Vesta

P.S. Sain vihdoin päivitettyä profiilikuvan blogiin. Betty Boop sai siis väistyä. Kuvan myötä paljastuu samalla syy tähän kärvistelyyn ja tuskailuun kotiäitiyden, neulomisen, kodin hengettären, leipomisen, ynnä muun opettelussa: siis, blondi mikä blondi. 😀 Muuttokin on onneksi takana, kylpyhuone upouusi ja hieno, mies saanut keittiörempan valmiiksi ja lapset – ja kissat – alkaneet vihdoin kunnolla kotiutua uuteen kotiin. Ehkä ovat tajunneet että täällä nyt asustetaan, eikä ole vain väliaikainen lomapaikka. 😀 😉

Blogikaveri – a blogging buddy?

Jos satut osallistumaan WordPressin Post A Day -kampanjaan, laita kommenttia!

WordPress ehdottaa ”blogging buddyn” eli blogikaverin hankkimista. Blogikavereita voi varmaan olla vaikka useampia. Blogikaverit voivat kannustaa bloggaamaan ahkerammin, käydä kurkkaamassa toistensa blogeja, jättää kommetteja ja palautetta ja kannustaa ”tykkäämällä” posteista, jos niissä on hyvää jutun juurta. Posti päivässä on  kunnianhimoinen tavoite. 😀

WordPressin The Daily Postin sivulla http://dailypost.wordpress.com/ näytti olevan vain englanninkielisiä bloggaajia. Joten laitan blogikaveri-kyselyn suoraan tänne blogiin!

Jos otat osaa PostADay-kampanjaan, niin vinkkaa. 🙂 Tsemppiä bloggaamiseen!

Vesta

P.S. Probloggerilla näyttää olevan samanlainen ohje bloggaajille, http://www.problogger.net/archives/2009/04/20/find-a-blog-buddy/. Blogikaveri innostaa bloggaamaan useammin!

Urho valkealla ratsulla

… oli rohkea!

Arkipäivän rohkeutta

… on monenlaista. Tässä päivän teema by The Daily Post at WordPress.com.

Olen nähnyt ihailtavaa rohkeutta työpaikalla, siis äitiyslomalla kotona, kun Emilia tuli kertomaan että oli vahingossa rikkonut lelun (mikä parasta, onneksi se oli korjattavissa!) ja kun Anna ryömi ensimmäisen kerran tutustumaan kissaan, joka, ihailtavan rohkeasti sekin, pysyi kiltisti aivan hiljaa paikoillaan ja antoi vauvan paijata.

Olen nähnyt ihailtavaa rohkeutta omin silmin, kun sisko lähti vuodeksi Skotlantiin opiskelemaan. Ulkomaille muutto aivan omilleen vaatii rohkeutta. Se on melkoinen muutos.

Olen nähnyt ihailtavaa rohkeutta omassa Prinssi Rohkeassani (miehessäni) kun hän antoi minulle kirjan ”The surrendered wife” (Laura Doyle).

Tarkennus kirjaan liittyen, siltä varalta että kiinnostuit. Mies oli sattunut kuulemaan kirjasta televisiodokumentin kautta. Hän ei arvostanut kaikkia dokumentin (ja kirjan) tarjoamia malleja ihannevaimosta – kuten en totta tosiaan minäkään – mutta kertoi että dokumentissa, ja siten myös varmaan kirjassa, oli monia, hyvältä vaikuttavia ideoita, joilla parisuhdetta voisi kehittää eteen päin ja saada arjesta ruusuisempaa. Kirjan luettuani olen samaa mieltä. Vaikka mieheni jalkavaimoksi en ryhtynytkään, on turhanpäiväinen asioista kiistely jäänyt joiltain osin historiaan, luojan kiitos! Mutta mieheni rohkeutta tässä asiassa en unohda varmaan koskaan! Minut tuntien ei varmasti ollut maailman helpoimmin tehtävä asia. Se vaati uskallusta.

Omakohtaiset, lämpimät muistot omasta rohkeudesta liittyvät valashaihin, hevoseen, korkeaan rakennukseen, alligaattoreihin…

Ensimmäisten kanssa uskalsin hypätä snorklausvälineet ainoana turvanani uiskentelemaan keskellä aavaa merta yhdessä muiden rohkelikkojen kanssa. Upeita otuksia!

Toisen kanssa tuli kokeiltua, miltä kunnon pukkilaukka maistuu. Hevonen ei meinannut pysähtyä millään, ja oma olo oli kuin rodeosankarilla, tosin vellihousuversiolla. 😉 Kun sain vihdoin hevosen pysähtymään, en halunnut nousta pois selästä vaikka melkein tutisutti, en vaikka minulle tarjottiin mahdollisuutta vaihtaa helpompaan ja rauhallisempaan hevoseen. Tiesin että takaisin selkään nouseminen – minkä tahansa hevosen – olisi ollut sen jälkeen todella haastavaa. Sen sijaan jatkoin sisukkaasti ratsastustunnin loppuun saakka samalla otuksella. Hyvin meni! Siitä ei ole jäänyt huonoja muistoja, pikemminkin hieno tunne omasta onnistumisesta ja uskalluksesta! Nykyään muistelen tuota omapäistä heppakaveria lämmöllä.

Kolmannessa pakottauduin itse laskeutumaan korkean rakennuksen seinää alas pelkän kiipeilyköyden varassa. Hankalin paikka oli katon reuna, jolla seisten piti nojautua selkä edellä maata kohti, kunnes oli lähes vaakatasossa. Sen jälkeen alas ”käveleminen” seinää pitkin onnistui yllättävän helposti, kuin hämähäkkimiehellä ikään. Mutta itse katolta alas päin nojautuminen ei onnistunut ellei ensin päästänyt köydestä irti! Se soti täysin ja täsmälleen omia itsesuojeluvaistojani vastaan. Tein sen, vaikka pelotti järkyttävästi. Sillä tiesin että muuten minua harmittaisi jälkikäteen valtavasti ja pitkään. Itse asiassa kävi niin, että kun pääsin alas asti, olisin halunnut kiivetä heti takaisin ylös ja tehdä homman uudelleen!

Neljänsiä uhmasin päättäväisesti lähtiessäni mieheni kanssa pienellä kajakilla melomaan Meksikon rämeille. Meille vakuutettiin sen olevan turvallista, alligaattorit pikemminkin kaihtaisivat kajakkeja kuin tulisivat niiden lähelle ja olihan opas mukana. Ruskea vesi vain oli niin lähellä kapean ja matalan kajakin kylkeä, että ensi alkuun hirvitti! Retki meni mukavasti. Rämeellä oli kaunista ja rauhallista. Paljon erilaisia lintuja, joista mieheni räpsi välillä kuvia. Emme törmänneet alligaattoriin.

Kannattaa olla rohkea (mutta ei uhkarohkea!). Siitä saa voimaa tulevaisuudessa, silloin kun rohkeutta tarvitaan. Kerran rohkea, aina rohkea! 😉

Vesta

Relationship games… <3

Seksi. Se vaiettu mutta jokaiselle tuttu asia. Sitä voi olla aina ei-sopiva-määrä. Onhan kyseessä kahden individuaalisen ihmisen välinen kahdenkeskinen toiminta, ja jokaisella on yksilöllinen käsitys niin kyseisen toiminnan ideaalista määrästä kuin suoritustavastakin. Olettaen ettei puhuta masturbaatiosta. 😉

Kirjoitan tästä aiheesta, koska se kuuluu osaksi naisen ja miehen suhdetta, ja siten osaksi tätä blogia. Kirjoitan, vaikka aihe saattaa olla varsinkin meille käytännöllisille ja jäyhille suomalaisille hieman arka ja vaikea asia, ainakin julkisesti. Aiheesta vaietaan tai puhutaan melko niukalti neuvolassa, äitiyspakkauksen ohjemateriaalissa, ynnä muissa tahoissa. Eihän siitä ole kovin sovinnaista puhua julkisesti. Saati sitten että rustaa kirjoitelman blogiinsa, varsinkin jos se muilta osin on jotakuinkin sivistynyt ja kunnollinen. Mutta näin minä aion tehdä.

Lapsiperheessä tämä aikuisten ajanviete ja yksi suhteen suurista kulmakivistä vaatii päivittämistä. Enää ei olla kaksin. Oma ja kahdenkeskinen aika on yllättäen kutistunut minimiin, ainakin vauvaperheen arjessa. On muita henkilöitä, jotka on aina ja kaikessa otettava huomioon ennen omia tarpeita: lapset. Miehestä ja naisesta on tullut isä ja äiti, joskus tuntuu että hyvinkin pitkälti ensisijaisesti. Naiseus – ja miehisyys – siintää jossain sen ihanan, mutta kaiken muun alleen nielevän perhearjen takana.

Perhettä perustava saattaa olla täysin tietämätön näistä häntä odottavista haasteista suhderintamalla. Ainakin minulle asiain uusi tila valkeni kokonaisuudessaan ja pikkuhiljaa sitä myötä kuin vauva-arki alkoi rullata ja tajusin että se minkä olin luullut olevan väliaikainen tilanne, tulisikin olemaan paljon pysyväisempää laatua. Vaikka olin osannut jotain tuon suuntaista uumoilla, olin uumoillut täysin eri mittakaavassa!

Lapsiperheistä puhuttaessa puhutaan usein paljon perheen yhteisestä ajasta. Puhutaan velvollisuuksista, oikeuksista ja tarpeista. Puhutaan omasta ajasta. Puhutaan suhteen hoitamisesta, sen toisen puoliskon muistamisesta, huomioimisesta ja huomioon ottamisesta. Se mikä ennen on hoitunut kuin itsestään, tuottaa nyt yllättäen ylimääräistä päänvaivaa ja vaatii lisäenergiaa, jota ei muutenkaan tunnu olevan tarpeeksi tarjolla. Kahvikuppi tuntuu olevan jatkuvasti tyhjä, tai vähintäänkin puolityhjä.

Kuitenkin, jollain konstilla kaikki edellinen olisi saatava tasapainoon, jotta arki toimisi. Jotta suhde toimisi. Jotta lapsilla olisi turvallinen, huolehtiva ja rakastava koti. Jotta kaikki jaksaisivat. Ja ennen kaikkea: jotta kaikilla olisi edelleen hauskaa. Hauskuus ei saa unohtua elämästä! Silloin kaikki käy liian vakavaksi, ja pahimmassa tapauksessa tulee vaikeuksia. Joko omassa jaksamisessa, lasten hyvinvoinnissa tai parisuhteessa.

Kullan kanssa makuukammariin vetäytyminen ei käykään enää niin helposti, nopeasti ja yksinkertaisesti, varsinkin jos samassa huoneessa seisoo tukevasti pinnasänky. Romantiikka saattaa muutenkin olla välillä kaukana maidon tiputellessa rinnoista ja tuoksuessa jokaisessa vaatteessa, hiuskarvassa ja iholla, taustallaan vauvan pulautusten ödööri, joka – vaikka onkin rakkaan, söpön kullannuppusen aiheuttamaa – ei välttämättä ole se tehokkain parin välinen kiihotuskeino seksuaalisessa mielessä. Vauvan herätessä uniltaan ”juuri oikeaan aikaan” ja yöimetysten tummentamien silmänalusten yhä tummentuessa mieleen alkaa väistämättä hiipiä pelko: tätäkö se sitten on hamaan keski-ikään saakka? Siihen päälle liivinsuojilla varustetut rintsikat – olivatpa kuinka seksikkäät tahansa – ja peilistä katsova nainen, joka näyttää erehdyttävästi samalta kuin itse jotakuinkin 9 kk aikaisemmin oli, mutta tukka pystyssä, meikittä ja hajuvesittä, enemmän ja vähemmän rynttyisissä kotivaatteissa ja mielessä unelma siitä että maha – tai ainakin vatsanahka – jo pian kutistuisi täysin entiselleen (kyllä se useimpien kohdalla kutistuukin, ei hätää!). Joillekin tähän päälle tulevat vielä raskausarvet. Hyvää jatkoa ja onnea tulevaisuudelle. 😉 Sitä kyllä tarvitaan. Samoin kärsivällisyyttä. Paras lohdutus on se, että tilanne on todellakin ohimenevä. Kunhan jaksaa odottaa vähän aikaa, tilanne helpottaa, joskaan ei koskaan varmaankaan palaa täysin ennalleen.

Luulen että vauvaperheessä naisen ja miehen seksuaaliset tarpeet eivät muutenkaan täysin kohtaa, saahan äiti vauvaa hoitaessaan niin paljon vastavuoroista läheisyyttä ja hellyyttä suoraan vauvalta. Vaikka se onkin täysin eri asia kuin puolisolta saatava hellyys ja hellittely, voi käydä niin ettei nainen välttämättä koe enää ”tarvitsevansa” tämän päälle seksuaalisia huomionosoituksia mieheltään, ei juuri nyt, ei juuri tänään. Varsinkin kun sata muuta asiaa odottavat tekemistä. Nainen toteuttaa parhaillaan pitkän evoluutiokierron meihin leimaamaa roolia: äitiyttä. Päällimmäisenä unelmissa siintää kyllä sänky, mutta nukkumista varten. Miehestä tulee yllättäen se ”kolmas pyörä”, mutta on hyvä muistaa että vain hetkellisesti. Nainen ei ole lakannut rakastamasta. Eikä mies kiinnostamasta, tai jos näin tuntuu päässeen käymään, niin ei ainakaan lopullisesti. 😉

Toisaalta, kun nainen tiedostaa tämän suhteessa ja parin välisessä seksuaalisessa kanssakäymisessä tapahtuneen muutoksen, voi hän siihen itse yrittää vaikuttaa. 🙂 Vaikkei peiton heiluttelu juuri sillä hetkellä innostaisi itseä niin paljon kuin se joskus innosti, kumppani ja hänen tarpeensa on hyvä muistaa ottaa huomioon, vaikka hieman panostamalla asiaan oman innokkuuden tasosta riippumatta. Silloin kipinä pysyy yllä suhteessa. Usein voi käydä niinkin että huomaa homman olevan ihan hauskaa, kun siihen vain jaksoi ryhtyä. 😉 Ja päivä päivältä, mitä vanhemmaksi lapset tulevat, sen paremmaksi tilanne jatkuvasti muuttuu.

Tämän artikkelin kipinä sai alkunsa parisuhdepelistä nimeltä Relationship Games. Se on netistä löytyvä hupaisa, parisuhteessa eläville tarkoitettu peli, johon linkki tässä:

http://rela.east.fi/fbapp/.

Kannattaa mielestäni ehdottomasti kokeilla, ihan huvin vuoksi! 🙂 Sain ainakin itse houkuteltua miehen tähän mukaan. Ja onhan tuosta hyötyä myös juuri miehisestä näkökulmastakin katsottuna, vaikka mies ensin epäileväisellä kannalla olisikin. ❤

Linkki peliin löytyy Helistin.fi-sivujen lisäksi Facebookista

http://apps.facebook.com/relationshipgames/

Feissarissa myös pelin fanisivu

http://www.facebook.com/RelationshipGames

mikäli mielii ryhtyä faniksi.

Sulokasta päivää kaikille pienten ja isojen äideille, isille ja muille hottiksille ikään, sukupuoleen ja suhdestatukseen katsomatta! Ylös ja ulos joka iikka, ihmisten keskelle. Rinta rottingille ja hymy suupieleen! Ollaan kaikki ihania, muistetaan myös se!

Mukavaa maanantaita,

Vesta

Mitä mies haluaa – unelmien nainen

Millainen on täydellinen nainen miehen mielestä? Sanonta ”Show naked, bring food” taitaa osua aika lähelle.

Linkitän tähän Mtv3:n sivuilla julkaistun hauskan artikkelin: Näin huijaat miehen luulemaan että olet täydellinen:

http://www.mtv3.fi/helmi/rakkaus/artikkeli.shtml/2011/01/1250711

Lyhyesti edellistä lainaten, millainen on täydellinen nainen miehen mielestä:

– ole kodin hengetär

– kokkaa miehen lempiruokia

– pukeudu seksikkäästi, esim. kokatessa pieneen seksikkääseen essuun (tiedän, kuulostaa hupaisalta!)

– ystävysty miehen ystävien kanssa

– suo miehelle ”poikien iltoja” ja muita vastaavia rientoja vastaan mukisematta (muista kuitenkin myös itse vaatia toisinaan samoja oikeuksia itsellesi, tyttöjen iltoja tarvitaan yhtälailla!)

– pidä hiukset auki, ja jos ne vieläpä sattuvat olemaan pitkät ja hulmuavat, sen parempi

– suosi kirkkaan punaista huulipunaa

– käytä korkkareita

– liiku itsevarmasti, lantiotasi keinutellen

– puhu tuhmia, yksityisesti ja toisinaan julkisestikin kuiskuttelemalla miehen korvaan

– katso hänen kanssaan pornoa (kyllä, näin tuolla artikkelissa lukee!)

– hurmaa suikkarilla (tämän tarkemmin en suostu tätä blogiin kirjaamaan), ja muista vaatia vastapalveluksia dominan elkein

Vakavasti puhuen, jos olet saanut pyydystettyä sen ”täydellisen miehen” (oikeasti täydellistä ihmistä ei ole olemassakaa, taidamme kaikki olla toivottoman epätäydellisiä, joten älä vaadi täydellisyyttä mieheltäsikään, vaan keskity sen sijaan mieluummin itsesi kehittämiseen), älä silti unohda itseäsi! Ulkonäöstä huolehtiminen on tärkeää myös vaimolle, avovaimolle ja tyttöystävälle, ehkä jopa tärkeämpää kuin sinkulle! Ainakin pitäisi olla. Miksi ei ilahduttaisi miestään pukeutumalla kauniisti ja huolehtimalla ulkonäöstäni? Vaikka se ei olekaan välttämätöntä? Eikö varsinkin rakkaitaan halua ilahduttaa? Tuntemattomilla ei ole niin paljon väliä. Sitä paitsi mikä tärkeintä, kun itse pitää peilistä näkyvästä kuvasta, se hivelee myös omaa sisintä, ja hymy irtoaa herkemmin. 😉

Suhteessa tarvitaan kipinää ja elämässä hauskuutta! Kumppanin muistaminen, kuunteleminen ja huomioon ottaminen on tärkeää, samoin hänen ja hänen mielipiteidensä arvostus, joka ulottuu myös miehen lähipiiriin. Muista vaatia – tai mieluummin pyytää – samoja oikeuksia myös itsellesi.

Vesta

P.S. WordPressin tämänpäiväinen kysymys oli, mistä haluat itsesi muistettavan. Suuri kysymys, hankala vastata suoralta kädeltä. Tuli mieleeni kirjoittaa paremmasta ihmisyydestä. Sekin on melko laaja aihe, joten supistin aiheen hyvään äitiyteen ja ”vaimouteen”, jotka ovat tällä hetkellä itselleni erityisen ajankohtaisia. Hyvästä äitiydestä olen kirjoittanut blogissa laajemmin ja useammin kuin hyvästä vaimoudesta, joten valitsin tämän postauksen aiheeksi jälkimmäisen. Aihe jalostui edelleen lukemani artikkelin pohjalta. Se inspiroi minua, joten ajattelin että siitä voisi olla hupia, ja ehkä jotain hyötyä, myös teille muille.