Virkeä äiti, onko sellaisia?

Ilmeisesti on. Tajusin tässä eräs päivä että olen virkeä. Tämä on äitiyslomalla olevalle äidille herättävä kokemus!

Olen jo jonkin aikaa nukkunut yöt eheämpää unta. Vauvan yösyötöt ovat harventuneet, tarkalleen ottaen kahteen syöttöön, ja saan nauttia pidemmän pätkän keskeytymätöntä unta ennen toista syöttöä. Myös esikoisen yöheräilyt ovat loppuneet ja hän nukkuu ihailtavasti omassa sängyssään aikaiseen aamuun, jolloin hän hipihiljaa kömpii keskellemme parisänkyyn torkkumaan. Usein niin hiljaa, etten edes herää siihen ja huomaa sitä ennen kuin myöhemmin aamulla vauvan herättäessä minut pinnasängystään kuuluvalla hilpeällä jutustelullaan.

Nykyään olen niin pirteä, että olen ottanut käyttöön käytännön, jonka mukaan nousen ylös, jos:

– kello on yli 04:00 aamulla

– nälkäinen vauva tai parisänkyyn kiipeävä esikoinen herättää minut

Jos kello on vähemmän kuin 04, annan vauvalle tutin (tai mahdollisesti rintamaitoa) ja käännän kylkeä. 04 on joka tapauksessa omasta mielestäni melkoinen saavutus! Vielä loppukesästä olisi ollut hankala kuvitella pysyvänsä koko päivän hereillä niin aikaisella herätyksellä! Ihanaa olla pirteä!

Joten pidemmittä puheitta, taidankin tästä painua yöpuulle, jotta jaksan taas huomenaamulla herätä aikaisin. Voi tosin olla että nukumme kaikki jopa aamu 7:30 saakka.

Hyviä öitä,

Vesta

Äitiys on rankka juttu! :)

Naisena olemisen peruskysymyksiä.

Tänään aamulla herätessäni, pyysin väsyneenä miestä nousemaan tällä kertaa lasten kanssa ylös, jotta saisin nukkua hieman pidempään ja saada vähän univelkoja pois. Mies kysyi kirkkain silmin: ”Mikset ilmoittanut tästä aikaisemmin, niin olisin osannut paremmin varautua?” En vastannut mitään.

Mutta kyllä nauratti sisäisesti, vaikka en päästänyt naurua kuplimaan ulos. Se ilmoitus taisi tulla silloin reilut 2 v. ja toisen kerran yli 9 kk sitten, kun tiesin olevani raskaana. 😉

Mutta jäin unisena pohtimaan, miksi se on niin, että lastenhoidon osalta päävastuu kääntyy aina naiselle? Onko se jotain vuosituhatperuista alitajuista olettamusta vai tuleeko se jo geeneissä? 😉 En muista että itsellä olisi koskaan ollut edes oikeutusta kysyä vastaavaa. Olettamushan on että minä nousen lasten kanssa ylös, oli kello sitten 9.00, 7.00 tai vaikkapa 5.00!

Toinen hyvä tekosyy on se, että mieshän on kesälomalla! Ei kai silloin tarvitse raataa ja rehkiä? Ehkei, mutta loma se on minullakin nyt samoihin aikoihin, kun mieskin on kotona. Itseasiassa tämän seurauksena totesin, ettei meillä naisilla taida olla äitiys”lomalla” ja hoitovapaalla lomia, kahvitaukoja tai vapaa-aamuja, paitsi erikseen sovittaessa. Ei, vaikka se oikeutettua välillä olisikin. Vaikka olisi sunnuntai, sitä herää vaikka ennen kukon laulua, jos pienet, virkeät, biodynaamiset vekkarit (=lapset) niin sanovat!

Nyt tulisi hyvään tarpeeseen kaikille aviomiehille ojennettava kirja, jossa käsitellään naiseutta, äitiyttä ja vaimoutta. Sen lisäksi että olen äiti ja vaimo, olen yhtälailla ja edelleen täysipainoisesti nainen. Itsellinen yksilö, jolla on myös omat tarpeet (huomio huomio). Naiseus ei poistu minusta naimisiin menon tai lapsen saannin myötä. Minusta ei tule toista henkilöä. En uusiudu ja luo nahkaani kuin käärme. En astu ulos kurpitsasta kuin Cinderella ikään. Ei, vaikka paremmasta super-minästä on ihana unelmoida.

On kylmästi tunnustettava se rankka ja arkipäiväinen totuus, että olen yhä edelleen se vajavainen ja epätäydellinen itseni, joka olen ollut koko ikäni. Voin yrittää kehittyä ihmisenä – ja sillä tiellä koko ajan ollaan – mutta muutos ei tapahdu yhden yön aikana. Jos isyys ottaa miehille välillä koville, on hyvä muistaa että helppoa ei ole meillä naisillakaan. Äitiys on rankka juttu! Niin hyvässä kuin pahassa. 😉 Pois en sitä vaihtaisi, mutta helpolla se ei varmasti päästä ketään!

Ja siinä silmän räpäyksessä pieni, sisäinen kodin hengetär nostaa minussa päätään. ”Periksi ei anneta”, se sanoo päättäväisesti. Minä pystyn ja jaksan. Muuta minun ei tarvitsekaan tehdä. Muitahan ei pysty muuttamaan, vain itsellä on merkitystä. Jos käytän aikani itseni kehittämiseen, ei minulle jää aikaa ja syitä toisten arvosteluun! Sitä paitsi useinhan tässä maailmassa on nähty, että hieno esimerkki vetää mukaansa rutkasti seuraajia.

Joten sitten kun olen saanut kehitettyä itsestäni sen super-minän, voin alkaa huhuilla mieheni suuntaan, missä se Super-man viipyy. 😉

Mukavaa päivää kaikille arkiolettamusten kanssa eläville äideille, meille todellisille super-naisille!

-Vesta

P.S. Pitäisiköhän perustaa uudet kategoriat ’Lastenhoidon pidempi oppimäärä’ ja ’Miesten suusta’, saattaisi olla käyttöä myöhemminkin…