Etusivu päivitetty toukokuulle

Etusivu päivitetty toukokuulle

Toukokuun motto:

 ”Seize the Day!

Tartu hetkeen, laita sutinaa tötteröön ja laita töpinäksi! Asian voi ilmaista monin tavoin mutta sama tarkoitus on jokaisella lauseella. Oli kyse sitten kunnon kohottamisesta, kevätsiivouksesta, pihan laittamisesta tai jostain muusta keväisestä projektista. Kevät on hyvää aikaa kaikenlaisille projekteille. Kesää odotellessa on kiva puuhata ja ahkeroida!

 

Kesällä on valoisaa aikaisesta aamusta alkaen. Aurinko nousee varhain ja se saa mielen virkeäksi! Kannattaa nousta varhain, niin koko päivä lähtee liikkeelle energisesti. Jos vielä kuntoilee aamupuhteeksi, korkea energiataso tuntuu säilyvän ylhäällä koko päivän ajan! Illalla on mukava olo kun tietää saaneensa paljon aikaiseksi!

Itselläni suurimpana projektina on laajennettu kevätsiivous, joka on parhaillaan menossa. Olen tyhjentänyt laatikoita ja kaappeja ja kerännyt kaiken turhan romun pois heitettäväksi tai kierrätykseen. Tavoite on päästä 30% tavaraa eroon!

Projekti lähti liikkeelle siitä, että totesin eräs päivä keittiössä istuksiessani, että meillä on kamalasti tavaraa. Suorastaan kammottavan, ylitsepursuavan hirmuisesti kaikenlaista krääsää, josta on jo korkea aika hankkiutua eroon!

Nyt eletään aikoja, jolloin ihmisiä neuvotaan säästämään ja elämään maltillisesti. Siksi epäilenkin että tämä on erinomaista aikaa kaappien ja varastojen tuulettamiselle. Vanhasta, turhaan nurkissa lojuvasta tavarasta on suorastaan keventävää päästä eroon! Aivan kuin pääsisi eroon vanhoista stressinpoikasten aiheista ja pääsisi aloittamaan kesän ikään kuin puhtaalta pöydältä! Mikäs sen parempi tapa aloittaa tuleva loma?

Olen sitä mieltä että tavara, jota ei itse tarvitse on järkevämpää laittaa kiertoon. Jonkun muun kodissa se saa uuden elämän, eikä toimi vain tilan viejänä. Kamalaa tavaramäärää on turha kerätä ympärilleen. Se tekee vain hermostuneeksi, mitään ei löydy mistään ja keskeneräisten asioiden määrä tuntuu jotenkin todellista suuremmalta.

Olen vakuuttunut että ihminen on onnellisimmillaan silloin kun hän omistaa sen mitä tarvitsee, eikä juuri rahtuakaan sen päälle! Kaikesta lopusta tulee vain suunnatonta huolta. Tai no, tietysti vakavaraisuus on rauhallisuutta tuova asia. Ja niinhän se sanontakin kuuluu että parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla! Kultainen keskitie on luultavasti kuitenkin se paras ratkaisu myös tähän kysymykseen.

Kevätsiivouksen – vai pitäisikö sanoa kevättyhjennyksen – lisäksi pihanlaitto ja kunnonkohotus ovat itselläni meneillään olevia projekteja. Ne edistyvät mukavasti, tosin melkoisen leppoista vauhtia jos vertaa komeroiden tyhjennysurakkaan. Tarkoitus onkin saada ylimääräinen roina kärrättyä ulos talosta viimeistään ensi viikon aikana. Sen jälkeen kevätsiivouksen voi suorittaa aivan uudella tasolla!

Intoa kaikille muillekin siivoajille, kuntoilijoille ja puutarhan hoitajille!

Sillä mikäänhän ei ole tärkeämpää kuin puutarhanhoito! Tai purjehdus! Tai vaikka komeroiden tuuletus!

Vesta

DK

 

DK

Törmäsin Bohemian itkupillin blogissa (linkki artikkelin lopussa) piristäviin värikollaaseihin. Päätin kokeilla asiaa itsekin, ihan näin kevään kunniaksi!

Väriä blogiin

Valitsin ensimmäiseksi väriksi pinkin, johtuen siitä että se on all-time favorite -värini! Mitään syvällisempää merkitystä kollaasin pikkukuvilla ei ole. Tosin niissä esiintyy ajankohtaisia ja itseä kiinnostavia aiheita, sekä asioita, jotka sykähdyttivät minua kuvia valitessa. Kuvista löytyy myös asioita, joissa esiintyy ”pink” sanallisessa tai muutoin merkityksellisessä muodossa. Huomasit varmaan vaalean naisen yhdessä pikkukuvista? Jos ei kilisytä kelloa, voin tarkentaa että hän on artisti nimeltä Pink. Pink tosin sopii joukkoon myös tukkansa puolesta, se on hailakanvaaleanpunainen!

Ja tat-ta-dat-TAA!!! Tässä se tulee!! 😛 😀

pinkki_kollaasi

 

Linkitystä

Bohemian itkupillin blogi:

http://bohemianitkupilli.blogspot.com/

Otsikon kirjaimet D ja K tulevat sanoista Dorling Kindersley, ks. sivuston ilmainen ClipArtti:

http://www.dorlingkindersley-uk.co.uk/static/cs/uk/11/clipart/

Vesta