Sivistyneiden lasten salaisuus – eli kuinka kasvattaa bébé?

Jos haaveilet rauhallisesti ja järkevästi toimivasta uhmaikäisestä, koko yön nukkuvasta vauvasta, sosiaalisesta ja hyväkäytöksisestä taaperosta ja omasta ajasta, tämä kirja on ehdottomasti sinulle! Se sisältää nipun järkeenkäypiä lastenkasvatusohjeita (ei sääntöjä!). 

Kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa kotona ollessa sitä törmää jos jonkinlaisiin tilanteisiin ja joskus kovastikin päänvaivaa aiheuttaviin ongelmiin. Lapsia, lapsuutta ja lastenkasvatusta käsittelevät kirjat kiinnostavat. Niinpä satuin törmäämään tähän mielenkiintoiseen opukseen: Pamela Druckerman – Kuinka kasvattaa bébé? Vanhemmuus Pariisin malliin. Havaitsin että se on kirjastossa hyvinkin varattu teos. Sain varausjonosta ”jonotuspaikan” ja odottelin omaa kappalettani useampia kuukausia. Mutta vihdoinkin se on täällä, olen päässyt lukemisen alkuun ja hyvään alkuun päässytkin! Kirjan oppeja on testattu vaivihkaa oman jälkikasvun kanssa ja tulokset ovat suorastaan kutkuttavia…

Nyt olen niin rakastunut kirjaan että harkitsen oman kappaleen ostamista.

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522341487

Kirjan – ja sen mukaan myös ranskalaisen lastenkasvatuksen – kantava voima on ”cadre”, kehys. Kehys tarkoittaa lapselle asetettuja sääntöjä, joita noudatetaan tiukasti ja peräänantamattomasti joka tilanteessa, mutta kehyksen sisällä lapsella on täysi vapaus toteuttaa itseään vapaasti, vapaus löytää maailma ja elämän kauneus.

Pääosa kirjasta kiteytyy termiin ”la pause”, tauko. Se tarkoittaa että lasta kasvatetaan kärsivällisyyteen, odottamisen taitoon, turhautumisen sietämiseen, jokaisesta hetkestä nauttimiseen ja muun maailman huomioon ottamiseen – ei pelkästään omiin tarpeisiin ja toiveisiin keskittymiseen ”kaikki-mulle-tänne-heti”-kamaluuden tapaan – jo pienestä pitäen. Ranskalaiset eivät sano ei, he sanovat: odota. Ei-sana on säästetty todellisiin ongelmatilanteisiin.

Lasta kannustetaan käyttäytymään – ei kiltisti – vaan viisaasti ja tyynesti, rauhallisesti ja järkevästi. Se on hyvä kannuste. Lapsi tietää että hän voi itse päättää käyttäytyä fiksusti. Taito ja tahto tähän löytyy jo valmiiksi hänestä. Jos häneltä kielletään jotain, syy kerrotaan lyhyesti. Turhia kieltoja yritetään välttää. Aikuinen näyttää mallia. Kun hän ei hermostu, huuda eikä vihastu, ei lapsenkaan tarvitse toimia siten. Kärsivällisyys on siis myös aikuisen hyve.

Tämän ohella kirjassa painotetaan todellista keskittymistä lapseen ja aitoa paneutumista hänelle tärkeisiin asioihin, lapsen kuulemista ja huomioimista hänestä aidosti kiinnostuneena, ja hänen hyväksymistään sellaisena kuin hän on. Jokainen on omanlaisensa persoona. Mutta jokaisen tulee ottaa myös toiset huomioon. Kukaan ei voi käyttäytyä miten sattuu.

Lapselle tarjotaan paljon tilaisuuksia kokea ja oppia – mutta pääasiassa omatoimisesti ja itse keksien – ilman että häntä määrätietoisesti sparrattaisiin tai opettamalla opetettaisiin suorittamaan asioita. Lapselle annetaan pikku hiljaa vaativampia ja vaativampia tehtäviä. Hän osallistuu arkipäivän askareisiin ja häntä opastetaan varovasti myös ruoanlaiton saloihin. Kirjassa on perinteisen joguttikakun ohje, kakun, jonka monet ranskalaislapset oppivat valmistamaan jo hyvinkin pienenä. Lasta viedään ravintoloihin ja häntä opetetaan arvostamaan ruokaa ja ruokakulttuuria, ja keskustelemaan siitä. Ranska on herkkusuiden luvattu maa, ja se näkyy myös lastenkasvatuksessa.

Kirjassa puhutaan tasapainosta. On hyvä muistaa pyhittää tarpeeksi aikaa myös muille elämänalueille kuin lapsille, lastenhoidolle ja kasvatukselle, jotta elämä pysyy tasapainossa.

Alla linkki Ylen nettisivulle jossa kirjaa on esitelty. Tuolla joku on tullut kommentoineeksi, etteivät kaikki perheet toimi Ranskassa näin – kuten eivät varmaan toimikaan – eiväthän äidit ja isät Suomessakaan toimi kaikki samalla tavoin. Sama se oikeastaan minulle käytetäänkö tätä mallia Ranskassa vai ei, meillä se toimii. Vanhempi lapsi on vähentänyt höseltämistä, uhmaikäinen karjumista ja kummankin kohdalla uhittelu ja kiukun puuskat ovat vähentyneet. Vauvan olen saanut ilman huutoa ja heräilyä nukkumaan läpi yön, ja meillä nukuttaisiin nyt rauhallisia öitä, ellen olisi päättänyt imettää häntä ”vapaaehtoisesti” kerran yössä. Omasta mielestäni poika on vielä sen verran pieni että imetys kerran yössä on järkevää, tuntuu myös että yöimetys tehostaa merkittävästi maidontuotantoa. Olen siis etsinyt tasapainon yöunien ja toimivan imetyksen välillä.

http://olotila.yle.fi/perhe/lasten-kasvatus/pamela-druckerman-ja-ranskalainen-kasvatuskaytanto-kuinka-kasvattaa-bebe

Jogurttikakun – Gâteau au yaourt – resepti (kirjan resepti poikkeaa hieman alla mainitusta; sovellutuksia on monia ja kakkutaikinan sekaan voi halutessaan lisätä mainittujen ainesten lisäksi kaikenlaista pakastemarjoista, suklaarouheesta tai persikan palasista sitruunankuoriraasteeseen, tai vaikkapa tilkkasen ranskankermaa; ja mikäli pidät vähemmän makeista kakuista, vähennä rohkeasti sokerin määrää):

http://www.gateau-au-yaourt.info/recette-gateau-au-yaourt.html

Kuten tarkkasilmäiset ehkä huomasivat… 😉 …ohje on ranskankielinen, joten ranskankielentaidottomat voivat käyttää apuna Googlen sanakirjaa (copy-pastella tekstin pätkä siihen ja käännä) tai jotain muuta nettisanakirjaa:

http://translate.google.com/

Pamela Druckermanin kirja on hyvin toisenlainen kuin aiemmin blogiin linkittämäni lastenkasvatusohjeisto Domestic Goddezz – Apua lastenkasvatukseen, johon olin sattunut netissä törmäämään. Kumpikin on antanut rutkasti aihetta ajatteluun ja omien toimintamallien objektiivisempaan tarkasteluun. Kasvatusohjeita on jos jonkinlaisia, eivätkä mitkään niistä ole välttämättä suoralta kädeltä oikeita tai vääriä. Lastenkasvatus ei ole salatiedettä, eikä siitä tiedettä ole välttämätöntä minusta tehdäkään. Ilman kirjoja, oppaita, ohjeistoja, neuvoja, ynnä muita pärjää vallan mainiosti pelkkää maalaisjärkeä ja logiikkaa käyttämällä. Tosin en koe pahaksi toisinaan tuulettaa omia ajatusmalleja, pysähtyä katsomaan asioita eri näkökulmasta ja pohtia voisiko jonkun asian tehdä sittenkin toisin.

Ja vielä vinkki rauhallisiin öihin:

Kun vauva yöllä itkee, kuuntele onko itku oikeastaan pelkkää kitinää (meillä sekin toisinaan varsin kovaäänistä mölinää). Kitinä eroaa itkusta siten että itkussa on häivähdys hätäännystä, kitinässä ei. Kitinä on mölinää, itku parkumista. Kuulet kyllä eron jos maltat keskittyä tarkkailemaan. Jos kyseessä on kitinä, odota. Reagoi siinä vaiheessa kun kitinä muuttuu itkuksi tai parkumiseksi. Mene sitten vauvan luokse. Anna vauvalle tutti, paijaa hieman päätä ja mene takaisin nukkumaan. Toista tarvittaessa. Jos sama jatkuu ja vauva hätääntyy, lohduta ja tuudita tarvittaessa hetki sylissä. Jos vauva ei rauhoitu, syötä hänet. Vauvaa ei siis tarvitse ”huudattaa”, riittää että kuuntelee onko hänellä hätä. Tämä pätee alle 4 kk ikäisiin vauvoihin. Sen jälkeen yöimetyksestä pois tottuminen voi vaatia hieman huudattamistakin (lyhyt hetki itkua/parkua ennen kuin menee vauvan luokse, ei vauvan jättämistä huutamaan), opastaa kirja, vaikka itse en raatsi tällaista ”huudattamista” harrastaa. Olen sitä mieltä, että mieluummin vauva kitisee hieman yöllä, kuin että minä kitisen väsymyksestä pitkin päivää. Samaa kärsivällisyyttä opetetaan myös päivällä. Vauvan luokse ei tarvitse rynnätä salamannopeasti jokaisesta pienimmästäkin inahduksesta. Vauvaakin voi opettaa jo hieman odottamaan pienen pieniä hetkiä, kärsivällisyys on hyve. Pienikin jaksaa jo hetkisen odottaa kun tietää että se kestää vain lyhyen tovin ja odotus aivan kohta palkitaan.

Vauvan tarpeisiin on kuitenkin aina vastattava eikä vauvaa saa jättää yksin itkemään hädissään! Vauvan kohdalla odotustauko on hyvin minimaalinen!! Tässäkin tapauksessa – kuten lastenkasvatuksessa muutenkin – minusta ensi arvoisen tärkeää on empatia, empatia ja empatia!

Leppoisaa kevätpäivää! Jospa lumetkin kohta lähtisivät lopullisesti pois kesän tieltä kuljeksimasta. Kesäkuuhun on enää 52 piskuista päivää!

-Vesta

Tarkoin suunnitelmin tavoitteeseen!

Mikä tavoitteesi sitten onkaan, pilko se osiin tai välietappeihin. Kirjaa ylös tavoitteesi, ja edistymisesi! Luo etukäteissuunnitelma ja aikatauluta se! Pysy suunnitelmassa. Muuta ei tarvita!

Hyvä suunnittelu varmistaa tavoitteeseen pääsyn

”Mikään ei ole niin hauskaa kuin suunnittelu!” Ainakin minusta tämä pätee lähes aina. Suunnittelu on valtavan mukavaa!

Mutta suunnitelma ilman toteutusta on kuin päiväuni. Toteutus ilman sen kummempia etukäteissuunnitteluita taas kuin painajainen! Näin sanoo vanha sananlasku ja tämä pitää usein hyvin paikkansa.

Kerron seuraavassa, minkälainen suunnittelu saa omat tavoiteprojektini onnistumaan.

Suunniteluvaihe

Suunnittelussa voi lähteä liikkeelle kirjaamalla tavoitteensa. Mitä minä haluan saavuttaa? Sitten miettimällä onko mahdollista listata välitavoitteita, joita kutsun tässä välietapeiksi. Miten tavoitteeseen päästään? Mitä välietappeja on suoritettava? Mitä tehtäviä on tehtävä? Käytä välietappien ja niihin sisältyvien tehtävien määrittelyssä tarvittaessa apuna vaikkapa mindmapia eli käsitekarttaa. Mind mapista lisätietoa: http://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%A4sitekartta.

Sen jälkeen pääseekin jo aikataulun kimppuun. Minkä aikarajan asetan päätavoitteen saavuttamiselle? Milloin välietapit luulisi olevan mahdollista saavuttaa? Entä tehtävät? Näin syntyy päivämääriä, kellonaikoja ja muuta aikadataa, jolla olet mittaamassa tavoitteeseesi pyrkimistä.

Ole maltillinen aikataulun määrittelemisessä. Jätä mieluummin hieman reilummin pelivaraa, näin vältyt turhilta pettymyksiltä (ja turhalta stressiltä). Pettymykset syövät vain motivaatiota.

Takaiskuja ja odottamattomia lisämutkia tulee usein eteen väistämättäkin, hyvästä suunnitelmasta huolimatta. Jos aikataulussasi on hieman ylimääräistä pelivaraa, sinun ei tarvitse turhaan huolehtia, vaan voit pysyä suunnitelmassasi.

Kun aikataulu on määritelty, ota kukin välietappi erikseen käsittelyyn. Kirjaa keinot, joilla välietappiin päästään. Listaa tehtävät siinä järjestyksessä, jossa ne tulee suorittaa jotta välietapin tavoite täyttyy. Voit tarvittaessa aikatauluttaa tehtävätkin.

Kun olet käsitellyt yhden välietapin, hyppää seuraavan kimppuun, kunnes olet käynyt läpi kaikki välietapit. Nyt sinulla on kirkkaana mielessäsi kartta siitä, mitä sinun on tehtävä. Tavoitteeseen pääsy tuntuu jo nyt helpommalta, kun tietää tarkalleen mitä on tehtävä, ja milloin ja miten mikäkin on tehtävä.

Tee lukujärjestys

Edellisestä kannattaa piirtää lukujärjestyksen tyyppinen kaavio, josta välitavoitteet ja tehtävät käyvät selkeästi ilmi. Kun ne ovat tarvittaessa helposti nähtävillä, tavoitteet pysyvät kirkkaina mielessä! Älä anna itsellesi lupaa heittäytyä laiskaksi, olet ansainnut enemmän! =)

Toteutusvaihe

Seuraavaksi on kyse vain itsekurista. Noudata suunnitelmaasi. Keskity vain yhteen välietappiin tai tehtävään kerrallaan, kunnes olet suorittanut sen. Älä turhaan murehdi muusta.

Älä lipsu. Älä epäröi. Älä ryhdy epäuskoiseksi. Sen sijaan: ole tarmokas, ole määrätietoinen, usko itseesi! Siinä kaikki, muuta ei tarvita!

Paitsi se mukavin homma: jokaisen onnistuneesti suoritetun tehtävän ja välietapin suoritetuksi kuittaaminen. Ja itsensä onnitteleminen siitä, että taas on yksi tehtävä tai välietappi vähemmän ylitettävänä!

Jos epäonnistut, älä lannistu. Päivitä tavoitekaavio tarvittaessa välitavoitteiden, tehtävien tai aikataulun osalta uuden suunnitelman mukaiseksi. Jatka siitä mihin jäit.

Jos jokin tehtävä tai välietappi jää suorittamatta, suorita se jälkikäteen, merkitse suoritetuksi ja palaa alkuperäisen suunnitelman aikatauluun. Jos tämä ei ole mahdollista, päivitä suunnitelmasi aikataulua.

Älä anna itsellesi lupaa pinnata tehtävien suorittamisesta. Mitään hyviä tekosyitä ei ole olemassa! Sitä paitsi laiskottelusta seuraava morkkis on luultavasti tuhat kertaa kamalampaa ja pitkäkestoisempaa, kuin itse tehtävän tai välietapin suorittaminen. Varsinkin jos tavoite laiskottelemisen vuoksi lipsuu kauemmas. Tätä kannattaa pohtia etukäteen, niin pysyy motivoituneena, ja suunnitelmassa!

Tiivistettynä:

1. Kirjaa päätavoite

2. Listaa välitavoitteet siinä järjestyksessä kuin ne on suoritettava

3. Aikatauluta suunnitelma

4. Kirjaa välitavoitteiden sisältämät tehtävät siinä järjestyksessä kuin ne on suoritettava ja aikatauluta ne tarvittaessa

5. Tee tarvittavat tarkennukset siitä, miten kukin tehtävä suoritetaan

6. Piirrä halutessasi lukujärjestyksen tyyppinen kaavio koko ”projektistasi” ja sijoita se paikkaan, jossa se on helposti nähtävillä tai saatavilla

7. Noudata suunnitelmaasi. Keskity vain yhteen välitavoitteeseen tai tehtävään kerrallaan, niin koko urakan kuorma ei paina niskassasi.

8. Kun saat tehtävän tai välitavoitteen suoritettua, merkitse se heti suoritetuksi. Muista onnitella itseäsi. Siten huomaat edistyväsi, ja se jos mikä on hyvä kannustin.

9. Jos epäonnistut, päivitä tavoitekaavio uuden suunnitelman mukaiseksi ja jatka siitä mihin jäit.

10. Käytä tarvittaessa ”papukaijamerkkejä”, toisin sanoen palkitse itsesi jokaisen saavutetun välitavoitteen osalta jollakin projektiisi liittymättömällä mukavalla asialla (mielellään sellaisella, joka ei huononna projektissa saavutettuja tuloksia tai vie projektin päätavoitetta etäämmäs ja saavuttamattomiin).

Muista hauskuus!

Monilla, myös itselläni toisinaan, jäävät omat tavoiteprojektit kesken, sillä niitä ei ole aivan ”pakko” suorittaa. Osa projekteista kaatuu juuri siihen, ettei kunnollisia välitavoitteita ole määritelty. Alkuinnostus hiipuu, motivaatio laantuu, projektista tulee suorittamista. Ei ole enää hauskaa.

Hauskuuden saa tuotua takaisin määrittelemällä itselleen palkintoja matkan varrelle. Jotakin kivaa, jonka saa kun välitavoite on saavutettu. Joskus pelkkä lopputavoitteet ajattelu tai jo näkyvissä olevat, saavutetut tulokset eivät riitä kannustimeksi. Silloin on hyvä turvautua itselle sopiviin lisäkannustimiin. Mitä ne sitten ovatkin. Keksi itse. 🙂

Tämä systeemi toimii pääpiirteissään kaikkeen, siivousrutiineista kunnon kohotukseen. Jos kyseessä on vaikkapa arkinen päivärutiini, jonka kanssa kamppailet lastesi kanssa, tai viikosta toiseen saman tavoitekasan saavuttaminen, tuloksia ei välttämättä tarvitse kirjata ylös. Kunhan muistaa olla ylpeä itsestään.

Liikaan kaavamaisuuteen ei sentään kannata ryhtyä. Elämän tulee olla hauskaa! =)

Lasten kasvatus on jotain aivan muuta

Lasten kasvatukseen edellinen tavoitemalli ei sitä vastoin sovi mitenkään päin. Lastenhoidossa ei päivän päätteeksi tule kukaan yleensä kehumaan, kuinka loistavaa työtä olet päivän aikana tehnyt. Se ei välttämättä edes näy missään. Ei muulla tavoin kuin esimerkiksi tyytyväisinä lapsina, siistinä kotina ja iloisena mielenä. Ja seuraavana päivänä on kaikki sama uudestaan edessä.

Joskus tulee hassu tunne siitä, ettei oikeastaan saa mitään järkevää aikaiseksi. Mutta turhautuminen on turhaa. Lapsista näkee miten sinä päivänä on itse onnistunut. Tyytyväinen lapsi, tyytyväinen vanhempi.

Lasten kasvatus poikkeaa siten ”projektina” melkoisesti kaikista muista tavoiteurakoista. Sitä ei voi yhtä suoraan mitata. Jotkut tulokset näkee vasta huomattavasti myöhemmin, jotkut jopa vasta kun lapsi on aikuinen. Mutta eihän lapsi sinällään olekaan mikään projektin kohde. Tärkeintä on että hänen kanssaan on. Hellittelee, välittää ja täyttää hänen tarpeensa. Lastenkasvatuksen kulmakiviä ovat mielestäni huolenpito, rajat ja rakkaus. Ja se että antaa lasten kasvaa: tutkia maailmaa, keksiä ja löytää uusia asioita, hassutella, oppia uutta.

Mukavaa päivää kaikille, niin kasvattajille, kuin tavoiteprojektien kanssa painiskeleville,

Vesta

P.S. Jos on kyse luku-urakasta esim. opiskeluissa, edellisen apuna kannattaa lukemisen aikana käyttää niinkin yksinkertaista apuvälinettä kuin purukumia. Purkan syönnin on todettu tehostavan aivotoimintaa. Liika ei tässäkään tosin ole hyväksi. 😉

Äitiys on rankka juttu! :)

Naisena olemisen peruskysymyksiä.

Tänään aamulla herätessäni, pyysin väsyneenä miestä nousemaan tällä kertaa lasten kanssa ylös, jotta saisin nukkua hieman pidempään ja saada vähän univelkoja pois. Mies kysyi kirkkain silmin: ”Mikset ilmoittanut tästä aikaisemmin, niin olisin osannut paremmin varautua?” En vastannut mitään.

Mutta kyllä nauratti sisäisesti, vaikka en päästänyt naurua kuplimaan ulos. Se ilmoitus taisi tulla silloin reilut 2 v. ja toisen kerran yli 9 kk sitten, kun tiesin olevani raskaana. 😉

Mutta jäin unisena pohtimaan, miksi se on niin, että lastenhoidon osalta päävastuu kääntyy aina naiselle? Onko se jotain vuosituhatperuista alitajuista olettamusta vai tuleeko se jo geeneissä? 😉 En muista että itsellä olisi koskaan ollut edes oikeutusta kysyä vastaavaa. Olettamushan on että minä nousen lasten kanssa ylös, oli kello sitten 9.00, 7.00 tai vaikkapa 5.00!

Toinen hyvä tekosyy on se, että mieshän on kesälomalla! Ei kai silloin tarvitse raataa ja rehkiä? Ehkei, mutta loma se on minullakin nyt samoihin aikoihin, kun mieskin on kotona. Itseasiassa tämän seurauksena totesin, ettei meillä naisilla taida olla äitiys”lomalla” ja hoitovapaalla lomia, kahvitaukoja tai vapaa-aamuja, paitsi erikseen sovittaessa. Ei, vaikka se oikeutettua välillä olisikin. Vaikka olisi sunnuntai, sitä herää vaikka ennen kukon laulua, jos pienet, virkeät, biodynaamiset vekkarit (=lapset) niin sanovat!

Nyt tulisi hyvään tarpeeseen kaikille aviomiehille ojennettava kirja, jossa käsitellään naiseutta, äitiyttä ja vaimoutta. Sen lisäksi että olen äiti ja vaimo, olen yhtälailla ja edelleen täysipainoisesti nainen. Itsellinen yksilö, jolla on myös omat tarpeet (huomio huomio). Naiseus ei poistu minusta naimisiin menon tai lapsen saannin myötä. Minusta ei tule toista henkilöä. En uusiudu ja luo nahkaani kuin käärme. En astu ulos kurpitsasta kuin Cinderella ikään. Ei, vaikka paremmasta super-minästä on ihana unelmoida.

On kylmästi tunnustettava se rankka ja arkipäiväinen totuus, että olen yhä edelleen se vajavainen ja epätäydellinen itseni, joka olen ollut koko ikäni. Voin yrittää kehittyä ihmisenä – ja sillä tiellä koko ajan ollaan – mutta muutos ei tapahdu yhden yön aikana. Jos isyys ottaa miehille välillä koville, on hyvä muistaa että helppoa ei ole meillä naisillakaan. Äitiys on rankka juttu! Niin hyvässä kuin pahassa. 😉 Pois en sitä vaihtaisi, mutta helpolla se ei varmasti päästä ketään!

Ja siinä silmän räpäyksessä pieni, sisäinen kodin hengetär nostaa minussa päätään. ”Periksi ei anneta”, se sanoo päättäväisesti. Minä pystyn ja jaksan. Muuta minun ei tarvitsekaan tehdä. Muitahan ei pysty muuttamaan, vain itsellä on merkitystä. Jos käytän aikani itseni kehittämiseen, ei minulle jää aikaa ja syitä toisten arvosteluun! Sitä paitsi useinhan tässä maailmassa on nähty, että hieno esimerkki vetää mukaansa rutkasti seuraajia.

Joten sitten kun olen saanut kehitettyä itsestäni sen super-minän, voin alkaa huhuilla mieheni suuntaan, missä se Super-man viipyy. 😉

Mukavaa päivää kaikille arkiolettamusten kanssa eläville äideille, meille todellisille super-naisille!

-Vesta

P.S. Pitäisiköhän perustaa uudet kategoriat ’Lastenhoidon pidempi oppimäärä’ ja ’Miesten suusta’, saattaisi olla käyttöä myöhemminkin…