Täysjyvä-spelttipuikulat

Näistä puikuloista tulee mieleen Fazerin vastaavat soikiot, littanat leivät. Ovat oivallisia varsinkin vastapaistettuina! Alunperin kyseessä oli rieskaresepti, eli leipiä ei ollut tarkoitus halkaista kahtia. Vaihdoin rieskataikinan jauhoista osan spelttihiutaleiksi ja rieskoista tuli yhtäkkiä leipiä – tai puikuloita – jotka voi halkaista ohuiksi, herkullisiksi leipäsiksi tai syödä halkaisemattomana. 🙂 Taikinassa on porkkanaraastetta, mutta vain sen verran että se tuo mukavasti kosteutta taikinaan ja pehmeyttä leiville. Omasta mielestä porkkana ei oikeastaan maistu leivissä, mutta voit vähentää sen määrän puoleen tai jättää kokonaan pois jos et pidä porkkanasta.

5 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa tai 25 g tuorehiivaa
2,5 dl spelttihiutaleita tai -leseitä (tai kaura-/muita hiutaleita/leseitä)
6 dl täysjyväspelttijauhoja (leivän ”juju”, voi tarvittaessa korvata muilla jauhoilla)
2 dl puolikarkeita ydinspelttijauhoja tai hiivaleipäjauhoja (tai vehnäjauhoja)
1 tl suolaa
1-2 porkkanaa kuorittuna ja hienoksi raasteeksi raastettuna

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon, jätä hetkeksi odottamaan kunnes hiiva ”kuplii”. Sekoita joukkoon spelttihiutaleet ja 2 dl täysjyväspelttijauhoista. Jätä 10 minuutiksi tekeytymään. Vaivaa loput jauhot (yht. 6 dl) taikinan joukkoon ja lisää suola ja porkkanaraaste, sekoita.

Laita uuni kuumenemaan 250c asteeseen. Ota taikinasta pienen sämpylän kokoisia palleroita ja pyöritä kämmenellä pyöreiksi. Kostuta tarvittaessa käsiä vedellä, jos taikina tahtoo tarttua käsiin. Laita leivinpaperin päälle ja painele sormilla littanaksi (vedellä kostutetut sormet auttavat tässäkin), noin 1 cm paksuisiksi soikioiksi. Paista uunissa reilu 5 minuuttia. Parhaita heti paiston jälkeen syötyinä. 😛

* Jos et jaksa pyöritellä palluroita, tee taikinasta pellille yksi suuri, 1 cm paksuinen levy ja leikkaa se pitsa- tai taikinapyörällä ruuduiksi. Paista noin 15 min tai pidempään, kunnes leivät ovat valmiita.

* Porkkanan voi jättää pois tai korvata
– muulla vihannesraasteella
– hyppysellisellä silputtuja yrttejä
– pienellä kourallisella pienittyjä oliiveita, aurinkokuivattuja tomaatteja, fetaa, tms.
– pienellä kourallisella juustoraastetta, raejuustoa, tms.

TSI-tonnikalaleivät

Tee-se-itse-tonnarileivät

6-8 leipää

valmiita leipiä tai nopeat, omatekoiset leivät (16-20 ”sämpylää” = 32-40 leivän puolikasta):

(leipäohje modifioitu marttojen Pikasämpylä-ohjeesta)

2,5 dl vettä
2,5 dl maitoa
50 g voita
2-3 porkkanaa
1 pss kuivahiivaa (tai 50g tuoretta hiivaa)
4 dl kaurahiutaleita
7,5 dl spelttijauhoja (tai 7 – 7,5 dl vehnäjauhoja)
1 tl suolaa

Lämmitä vesi, maito ja voi kädenlämpöiseksi mikrossa tai levyllä kattilassa.
Laita muut ainekset sillä välin toiseen kulhoon.
Kaada vesi-maito-voi-seos muiden ainesten päälle ja sekoita tasaiseksi.
Levitä leivinpaperin päälle pellille ja jätä kohoamaan n. 5-10 minuutiksi.
Jaa ruuduiksi taikinapyörällä.
Paista 250 c uunissa n. 10 minuuttia.

kuumat leivät:

6-8 leipäviipaletta tai sämpylän puolikasta
rasvaa leivän päälle (omatekoinen levite, voi, margariini, tms.)
ketsuppia
1 prk tonnikalaa
1-2 tomaattia
juustoa
muskottipähkinää
1 valkosipulin kynsi silputtuna tai valkosipulirouhetta
oreganoa
mustapippuria
(tabascoa)

Voitele sämpylän puolikkaat tai leivät.
Pursota päälle ketsuppia.
Ripottele päälle valkosipulirouhe, muskottipähkinä ja oregano.
Jaa tonnikala leiville.
Ripottele päälle mustapippuri.
Laita kullekin leivälle 1-2 tomaattiviipaletta ja muutama viipale juustoa.
Paista leipiä 200 c uunissa 15 minuuttia tai kuumenna mikrossa muutama minuutti.
Ripottele päälle oreganoa.