Optimistin onnenpäivät

Miksi positiivisuus toimii?

Vinkkaan seuraavasta kirjoituksesta Hidasta elämää -sivustolla:

http://hidastaelamaa.fi/2015/04/15-asiaa-joita-sinun-ei-tulisi-tehda-itsellesi/

Usein ihmiset omilla kielteisillä ajatuksillaan ja itsensä vähättelyllä tietämättään rajoittavat omia mahdollisuuksiaan. Mahdollisuuksia onneen ja siihen elämään, josta he unelmoivat. Me suomalaiset taidamme olla aika hyviä tässä. 🙂

Ja kuten sanonta – nimenomaan suomalainen sanonta – kuuluu: ”Ettei vain ylpistyisi”. Kyse ei ole ylpeydestä tai itserakkaudesta, vaan siitä että rakastaa myös itseään, armollisuudesta omaa itseä kohtaan. Olkapäällä istuva sisäinen kriitikko on lupa hätistää pois latistamasta elämää. Ihminen osaa olla ankara itselleen! Mutta omatunto ei tarkoita itsekriittisyyttä.

Sarkastisen asenteen elämää ja toisten (omannäköisiä) valintoja kohtaan voi hylätä yhtä kaikki. Me ihmiset olemme kaikki erilaisia ja elämä on seikkailujen polku. Kuulostaakin jo hauskemmalta kuin pessimistisempi vaihtoehto. Joskus kuulin sanonnan, että ihminen on tullut vanhaksi sillä nimenomaisella hetkellä kun hän päättää alkaa suhtautua asioihin kyynisesti.

Jos näin on päässyt jo tapahtumaan, on mahdollista muuttaa oma ajattelutapa ja suhtautumistapa asioihin. Vaikkapa. Juuri. Tässä. Nimenomaisessa. Hetkessä. Vaikkapa… juuri tänään. Miksei juuri tänään?

Jotkut vanhenevat iältään, mutta eivät mieleltään, vaan pysyvät pirteinä ja iloisina koko elämänsä ajan. Pessimisti höristää hämmästyneenä korviaan, pudistaa päätään ja kohauttaa harteitaan kaikkitietävän tympääntyneenä. Ei mitään uutta auringon alla, hän sanoo. Sanonta ei taida pitää paikkansa, jos totta puhutaan. Totuus on tarua ihmeellisempää. Ja sitä saa mitä odottaa. Miksei odottaisi hyvää, sitä kaikkein parasta mahdollista olemassa olevaa vaihtoehtoa? Tai vielä mieluummin, rajoitteista ja ennakkouskomuksista vapaata, uskomattoman onnekasta vaihtoehtoa, parasta mitä voi kuvitella? Jos se on mahdollista kuvitella, se on mahdollista toteuttaa. Jälleen kerran yhden viisaan ajattelijan lausahduksia jostain historian havinasta…

Kaikki kiteytyy kiitollisuuteen. On mahdotonta olla samaan aikaan kiitollinen siitä mitä on saanut ja kritisoida. On mahdotonta olla kiitollinen saamistaan mahdollisuuksista ja suhtautua tulevaan kyynisesti. On mahdotonta olla kiitollinen siitä mikä ON juuri nyt, ja nurista siitä mitä ei ole. On mahdotonta olla kiitollinen tapahtumista, jotka vaativat sopeutumaan uusiin asioihin ja kasvamaan ihmisenä, ja samalla pelätä muutosta. On mahdotonta olla kiitollinen ympärillään olevista ihmisistä, ja tuomita heidän puutteensa, tekemisensä ja tekemättä jättämisensä. On mahdotonta olla kiitollinen siitä kuka on, millaiseksi on kasvanut, ja tuomita itsensä vähäpätöisyyteen. On yksinkertaisesti mahdotonta olla kiitollinen ja samalla negatiivinen. Ja nyt tarkoitan: aidosti kiitollinen.

Jokainen päivä tuo mukanaan uuden mahdollisuuden aloittaa se elämä, josta unelmoi. Jokainen päivä antaa mahdollisuuden kasvaa siksi ihmiseksi, jonka unelmoi olevansa. Elämä on Tänään. Kun tänään tekee jotain mistä on kauan unelmoinut, voi huomenna tehdä jotain vielä enemmän.

Joskus vaaditaan oikeanlaista uskallusta ja luottamusta omaan itseen, muihin ihmisiin ja maailmaan, koko elämään ylipäänsä, jotta näkisi kaikki ne mahdollisuudet joita maailma tarjoaa. Mitä hyötyä siitä sitten on, kysyy pessimisti epävarmana. Jotta mahdollisuuksiin voisi tarttua, ne on ensin hahmotettava. Havahduttuaan hereille, ihmisen on mahdollista huomata ihmeet joita elämä meihin tuhlaa. Silloin on mahdollista kutsua unelmat osaksi omaa elämää.

Riittää kun vain hieman luottaa itseensä,
ja myöntää itselleen oikeuden
nauttia elämästä.

Toinen todellisuusko? Rinnakkais-universumi? Haihattelua? Parempiosaisten etuoikeus? Ei, ei ei! Se on olemisen toinen puoli. Jokaisella käden ulottuvilla. Ei tarvitse tulla joksikin toiseksi henkilöksi, tullakseen onnelliseksi. Kyse ei ole muutoksesta. Kyse on kasvusta ihmisenä. 🙂

Positiivista päivää!

-Vesta

Kevätväsymykselle kyytiä

Toissapäivänä väsytti. Eilen väsytti. Tänään väsyttää vielä enemmän. Kevätväsymys?

Äidillä on tänään väsypäivä. Haukotuttaa. Nukuttaa. Yöunet ja päiväunet ovat jääneet katkonaisiksi. Useampana yönä ja päivänä peräkkäin. Jostain vaan olisi revittävä lisää energiaa. Ja ovathan pienet, keväästä innostuneet energiapakkaukset (lue: lapset) sen myös ansainneet. Aurinkoisina päivinä on hyvä tilaisuus tehdä jotain hauskaa. Vaan mistä energiaa?

Spring flowers sun

Energiaboostin aakkoset

a) Aamiaiselle kuitua: puuroa, mysliä, ruisleipää ja muita täysjyväviljatuotteita. Terveellinen ja monipuolinen aamiainen, joka sisältää paljon kuitua ja hiilihydraattia pitää napostelun paremmin kurissa ja mielen virkeämpänä koko päivän. Kahvia kannattaa muuten juoda vasta tunti heräämisen jälkeen, jos haluaa välttää kofeiiniriippuvuutta ja saada maksimaalisen tehon kahvin sisältämästä virkistävästä kofeiinista.

b) Banaania piristykseksi! Banaanissa on lihaksia vahvistavaa kaliumia ja se vapauttaa kehossa mielihyvähormoni serotoniinia.

c) Cola colasta saa kofeiinia, joka piristää. Yksi litra kola-limpparia vastaa kofeiinin osalta käsittääkseni yhtä kupillista kahvia. Mutta muutenhan limonadi on paljon suurempi kaloripommi kuin kahvi, ellei sitten käytä keinotekoisesti makeutettua versiota, jonka terveysvaikutuksista ja tehosta (tai epäterveellisyydestä) tosin ollaan nykyään melko monenlaista mieltä.

d) Dopamiini, tarkkaavaisuutta lisäävä mielihyvähormoni, jota erittyy aivoihin positiivisista ajatuksista, hauskasta tekemisestä ja iloisista asioista, keskity niihin!

e) Energiaa saa lisää liikunnasta, kuulostaa hassulta mutta näin se menee.

f) Fe:tä eli rautaa kroppaan, syö rautatasot kohdilleen: esim. pinaatti, parsakaali tai rautatabletit.

g) Guacamolessa on avokadoa eli ’alligaattoripäärynää’ jonka sisältämät vitamiinit vähentävät väsymystä, vahvistavat lihaksia ja luita ja ovat hyväksi mielelle, aivoille, immuunijärjestelmälle, iholle, silmille ja sydämelle.

h) Halaa! Halailu ja silitys lisäävät kehon oksitosiinin eritystä. Käy vaikka day spa:ssa, selkähieronnassa, kasvohoidossa, manikyyrissä tai pedikyyrissä. Oksitosiini on mielihyvähormoni, joka ehkäisee stressiä ja tekee meistä sosiaalisempia, epäitsekkäämpiä ja myötätuntoisempia. Toisten hyväksi toimiminen puolestaan nostaa oksitosiinitasoja, jonka seurauksena olemme entistä auttamishaluisempia ja empaattisempia – ja virkeämiä, terveempiä ja pitkäikäisempiä – joten saadaan aikaan positiivinen kierre. Ihminen tarvitsee kosketusta. Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä. Yhdessä on mukavampaa.

Spring and joy

i) Iloisuus lähtee omasta asenteesta, leuka ylös ja hymyä esiin, optimismi, positiivisuus ja innostunut elämänasenne eivät turhaan ole arvostettuja ominaisuuksia.

j) Jooga tasapainottaa kehoa ja mieltä, jolloin jaksaa paremmin.

k) Keitetty, kylmänä syöty peruna – kyllä näin olen lukenut – on mielen superpiristäjä! Ota vaikka silliä palanpainikkeeksi.

l) Luonto. Lähde liikkumaan, ulkona parempi kuin sisällä. Luonnossa tapahtuu nyt joka päivä, kevät etenee ja kesä kohisten lähenee.

m) Musiikin kuuntelu piristää, rauhoittaa, saa hyvälle tuulelle, tekee surumieliseksi, tunteelliseksi, energiseksi, nostattaa mielikuvia ja herättää ajatuksia. On välillä hyvä kuunnella musiikkia – ja itseään – omia mietteitään.

n) Nauraminen on siitä ihana juttu, että se vie pahan mielen ja stressin pois yhdessä hujauksessa! Sen on todettu parantavan myös immuunijärjestelmän toimintaa, ehkäisevän sydän- ja verisuonitauteja ja parantavan diabeetikoiden verensokeria käsittelevien geenien toimintaa. Nauru pidentää ikää, sananmukaisesti.

o) Omenaa, appelsiinia ja banaania hedelmäsalaattiin niin mieli kohenee.

p) Pilates, oma suosikki jota suosittelen kaikille. Pilateksesta tulee vain niin hyvä olo ja mieli!

q) Quotes – elämänviisaudet. Aforismit. Sananlaskut. Siteeraukset. Sananparret. Lainaukset. Sitaatit. Vanhan kansan sanonnat. Niissä piilee usein totuuden siemen ja arkinen viisaus, ja vähintäänkin ripaus hauskuutta ja hyvää mieltä.

r) Rusinat pullassa saavat rokkaamaan, sananmukaisesti, ainakin terveystieteilijöiden mielestä (pulla on toissijainen ainesosa tässä yhtälössä, tosin itsellä leivonta ja vastaleivotut vehnäset saavat mielen korkealle muutenkin).

s) Salaattiainekset ovat terveellisiä. Seuraavat ovat kaiken lisäksi oikeita vihannesten ilopillereitä: herneet, porkkana ja peruna! Lisukkeina ne ovat tosiaankin vertaansa vailla.

t) Treenaa! Terve sielu terveessä ruumiissa. Nyt on mitä mainioin aika treenata itsensä kesäkuntoon. Aloita uusi harrastus. Anna itsellesi aikaa.

u) Unta palloon, nuku riittävästi! Päiväunet ovat aliarvostettu piristäjä. Jo 40 minuutin torkut iltapäivällä saavat ihmeitä aikaan.

Spring love birds

v) Valo piristää. Auringonvalo on yksi tehokkaimmista piristäjistä, siis ylös, ulos ja lenkille! Kodin valaistuksessa kannattaa kiinniittää huomiota valon laatuun: valon määrä, värisävy, ’lämpötila’, spektri, eri valaisin- ja lampputyypit ja niiden tehokkuus. Sininen valo on kuulemma parempi piristäjä kuin kofeiini. Tietokoneen ja kännykän led-lamput heijastavat sinistä valoa ja piristävät, hyvä muuten mutta ei iltaisin juuri ennen nukkumaan menoa. Kaamosväsymystä lievittämään ja säännöllistä päivärytmiä vahvistamaan on kehitetty mm. kirkasvalolamppu ja sarastusvalaisin.

w) Water = vesi. Kun juo tarpeeksi, on pirteä. Liian vähäinen nestemäärä tekee väsyneeksi. Esim. 1-2 litraa vettä ensimmäisen tunnin aikana heräämisen jälkeen (tarvitun nesteen määrä riippuu liikunnan määrästä). Tai täytä 1-2 litran vesikannu ja huolehdi että juot sen päivän aikana (edelleen määrä riippuu harrastamasi urheilun määrästä). Siis vain jompi kumpi edellisistä, liika nestemääräkin on pahasta (voi aiheuttaa mm. ikävää päänsärkyä ja pahaa oloa jos kehon suolapitoisuus laimenee liikaa, tosin liian vähäinenkin nestemäärä aiheuttaa päänsärkyä ja väsymystä). Myös syödyn ravinnon ja ruokailun yhteydessä juodun nesteen mukana keho saa tarvitsemaansa vettä, ja tämä yhdessä edellä mainittujen kanssa takaa kehon riittävän nesteytyksen niin ettei uupumus uhkaa. Lisättäköön nyt vielä että maitoa tai piimää kannattaisi juoda pari lasillista päivässä.

x) Xylitol-tuotteet käyttöön. Hampaiden terveys on avainasemassa, jotta voit nauttia monipuolista ravintoa. Hampaiden ja suun sairaudet myös altistavat muille sairauksille ja huonontavat yleiskuntoa, jolloin myös kehon vireystila laskee. Hampaiden pesu 2-3 kertaa päivässä (vähintään aamuin-illoin), fluoria sisältävä suuvesi käyttöön, säännölliset ateriarytmit ilman turhia välinaposteluita, ruoan jälkeen aikuisille purkkaa, yli 1,5-vuotiaille lapsille ksylitolipastilli. Lapsille löytyy miedompia, vähemmän fluoria sisältäviä hammastahnoja ja pehmeämpiharjaksisia, pienikokoisempia hammasharjoja. Nykyään sähköhammasharjaa taidetaan suositella tavallisen hammasharjan sijaan, mutta kumpikin käy hampaiden huoltamiseen. Perheen hammasharjat kannattaa vaihtaa kolmen kuukauden välein eli neljä kertaa vuodessa.

y) Ystävät. Kevätväsymyskin on jaettuna pienempi tai helpompi kantaa. Ihminen on sosiaalinen eläin, siis viihtyy laumassa.

z) Zen. Mietiskely ja itsetutkiskelu voivat olla avain sisäiseen tasapainoon ja hyvinvointiin, onni kun löytyy ihmisen itsensä sisältä. Ota vastuu omista tunteistasi, onnestasi ja elämästäsi. Anna itsellesi aikaa rauhoittua ja pysähtyä kuuntelemaan hiljaisuutta, oli se sitten ulkona luonnossa liikkuen, joogaten tai koiran kanssa lenkillä käydessä. Meditointi rentouttaa ja virkistää mieltä ja kehoa.

å) Åland – Ahvenanmaa. Myönnettäköön, ruotsalaisella o:lla oli vaikea näin äkkiseltään keksiä jotain järkevää. Asioiden askarointi virkistää sekin. Ahvenanmaan valitsin tähän kahdesta syystä. Suosittelen maistamaan ahvenanmaalaista saaristolaisleipää,  svartbröd:iä eli ’mustaa leipää’, terveellistä ja hyvää (ohje oman leivän tekoon löytyy myös tämän blogin resepteistä, https://domesticgoddezz.wordpress.com/2009/10/16/alandskt-svartbrod-saaristolaisleipa/, tai ks. linkki Kokkaukset). Matkailu avartaa, piristää ja rentouttaa. Edessä oleva kesä tarkoittaa monelle kesälomaa, jolloin on hyvää aikaa seikkailla vähän kotia kauemmas, vaikkapa kotimaan eri kolkkia, erikoisuuksia ja hienouksia katsellen tai ulkomailla maailman eri kulttuureihin tutustuen.

ä) Äidinmaidon tuoksu rauhoittaa vastasyntynyttä ja saa vauvan hakeutumaan äidin rinnalle. Tuoksut ovat tärkeä osa ihmisen kokemusmaailmaa. Linalooli on eräs kukissa esiintyvistä tuoksuista, jonka on todettu lievittävän stressiä. Sitä löytyy mm. sitrushedelmistä, mintusta ja koivun lehdistä. Vastaleikatulla ruohon tuoksulla on todettu olevan samanlaisia terveysvaikutuksia. Sitrushedelmiä ruoanlaittoon, minttua ja kesäkukkasia kukkaruukkuun tai kasvimaahan ja koivuvihta saunaan. Niistä on hyvä mieli tehty. Saunan on todettu myös nostavan reippaasti prolaktiinitasoja, ja siksi sauna rentouttaakin mukavasti.

ö) Öljy on terveellinen valinta. Ruoanlaittoon mieluummin öljyä voin tai margariinin sijasta. Leipääkin voi kastaa öljyyn, johon sekoitettu esim. ripaus jauhettua merisuolaa (ja mustapippuria). Neitsytöljy (extra virgin oil) on terveellisempää kuin tavallinen öljy, paitsi ruoan paistamisessa, jossa kannattaa käyttää tavallista öljyä. Oliiviöljy, rypsiöljy ja rapsiöljy ovat hyvin terveellisiä. Muita ovat mm. auringonkukkaöljy ja kookosöljy. Öljyä voi lisätä välipaloihin esim. latomalla lautaselle aurinkokuivattuja tomaatteja ja mozzarellasiivuja ja pirskottamalla päälle oliiviöljyä. Salaatin sekaan voi lorauttaa hieman öljyä. Samoin pizzan päälle.

”One of the greatest pleasures
of country living is spring.
It is a welcomed promise
of vibrant summer.
Spring means joy!”

Vinkkaan vielä ihanasta sivusta, ainakin kuvat ovat inspiroivia!

http://www.homejelly.com/color-inspiration-designs-bloom-like-spring-flowers/

-Vesta

Spring children

Pitkän iän salaisuus

on säännöllinen elämänrytmi, positiivinen elämän asenne, terveellinen ruokavalio, tarpeeksi unta, ulkoilua ja liikuntaa, eikä ruokaa ilta kuuden jälkeen, muun muassa.

Ainakin jos Dominiquella asuvaa 125-vuotiasta pirteää naista on uskominen. Hän on siis syntynyt jo vuoden 1885 paikkeilla!

Tv oli meillä poikkeuksellisesti päällä, joten näin tämän ohjelman. Annan lasten katsoa tv:tä oikeastaan vain aamuisin. Muuten telkkari on tätä nykyä meillä oikeastaan kiinni. Itse tulen katsoneeksi useimmiten nykyään vain puoli yhdeksän tai kympin uutiset. Tämä on tietoinen valinta. Liittyy samaan kuin tietokoneella roikkumisen lopettaminen, blogin kirjoittamisen harventaminen, facebook-addiktiosta luopuminen ja kannettavan korjaaminen kaappiin.

Tänä aamuna tv jäi vahingossa päälle aamun lasten ohjelmien päätyttyä. Satuin menemään olohuoneeseen kun tv:ssä oli 125-vuotias, Dominiquella asuva nainen. Hän oli vanha, mutta ei tuntunut kovin vanhalta. Ohjelmassa kyseltiinkin mikä oli naisen pitkän iän ja vireyden salaisuus:

  1. Nainen kertoi ettei koskaan ollut juonut rommia – siis ei alkoholituotteita.
  2. Hän ei oikeastaan tiennyt mikä tv oli – siis ei television tuijottelua
  3. Hän kertoi menevänsä aina aikaisin nukkumaan – siis säännöllinen päivärytmi, varhain nukkumaan, varhain ylös ja tarpeeksi unta
  4. Nainen ei koskaan syö ilta kuuden jälkeen – siis ei ruokaa muutamaan tuntiin ennen nukkumaan menoa, puhumattakaan iltaherkuttelusta
  5. Nainen kertoi syövänsä paljon banaanimunkkeja, joihin on käytetty vihreitä banaaneja – munkit tuskin ovat terveellisiä mutta hedelmät ovat, siis paljon hedelmiä ruokavalioon
  6. Nainen uskoi vakaasti Pagoda-jumalaan – luulen että vankka luottamus siihen että tulevaisuus ja asiat järjestyvät hyvin, murehtimatta oleminen ja positiivinen suhtautumistapa asioihin auttaa, siis optimistinen, jämäkkä ja hyväntuulinen elämänasenne
  7. Lisäisin edellisiin vielä että naisen luona istuskeli paljon sukulaisia ja ystäviä kyläilemässä ja rupattelemassa iloisesti, naisella oli siis hyvät suhteet lähipiiriinsä, pitkävihaisuutta ja huonoja välejä kannattaa siis välttää, ne vain painavat mieltä turhaan – siis tukiverkoston lähellä asuminen ja vilkas sosiaalinen elämä
  8. Tv- ja tietokoneruutujen boikotointi taitaa lähes kaikkien kohdalla johtaa suurempaan määrään liikuntaa ja ulkoilua, ja nainen olikin hoikka ja hyväkuntoinen, joten lisään tämän listaan – siis ylös, ulos ja lenkille joka päivä
  9. Nainen asui Dominiquella, joten hän saa joka päivä kelpo annoksen auringon valoa, joka pitää pirteänä ja hyvän tuulisena, mutta itseään hän ei silti ollut kohtuuttomissa määrin ruskettanut, sillä iho oli hyvässä kunnossa – siis meille pohjoisen pallonpuoliskon suomalaisille etelänmatkoja hiihtolomalla, d-vitamiinilisä talvikuukausina ja kirkasvalolamppu käyttöön
  10. Lopuksi voisin lisätä, että nainen kertoi ettei koskaan ollut ollut sairaalassa leikkauksessa tai hoidettavana, elämä tuntui kulkeneen tasaisesti kuin juna raiteilla, hän oli hyväntuulinen ja rauhallinen, vaikutti jalat maassa seisovalta, jämäkältä persoonalta, jolla oli ollut ja vaikutti olevan edelleen tulevaisuuden suunnitelmia ja unelmia – siis terveet elämäntavat johtavat yleensä terveeseen elämään, joten älä hötkyile turhia, anna iloisen asenteesi vaikuttaa myös muihin ihmisiin ja pyri välttämään negatiivisuutta, ja mikä tärkeintä, muista olla kiitollinen niistä asioista, joita sinulla jo on ja joita olet tulevaisuudessa saamassa, muista unelmoida ja tarttua eteen aukeaviin mahdollisuuksiin, niiden toteuttaminen avaa aina uusia mahdollisuuksia, tänään voi olla elämäsi paras päivä!

Lähdenkin tästä toteuttamaan itseäni ja tätä terveellistä elämäntapaa!

Vesta

P.S. Vaikuttaisi myös siltä että lapset pitävät nuorena. Lueskelin juttuja maailman vanhimmista naisista. Vaikuttaa siltä että useampikin kuin yksi on synnyttänyt nuorimman lapsensa melko vanhana. Iltatähden hankkiminen perheeseen voi siis olla hyvin hieno idea!

P.P.S. Jos haluat välttää dementiaa, uusimman tutkimuksen mukaan jeera eli juustokumina (tai roomankumina) ja kahvi estävät dementiariskille altistumisen. Jeera on hyvin monikäyttöinen mauste, sitä käytetään paljon mm. intialaisissa ruoissa ja se sopii lähes kaikkiin ruokiin. Kahvia ei kannata kokonaan vaihtaa vihreään teehen.

Tavalliseen mustaan teehen muuten vaihtoi eläkkeelle siirtyessään mm. toinen mummini, joka vanhemmiten kärsi melko pahasta dementiasta, tiedä sitten onko tällä ollut suuri merkitys. Toinen mummini taas on kahvin suurkuluttaja, jo kahvia muutamaan otteeseen päivässä, joka ikinen päivä. Hän on hyvin virkeä ja teräväpäinen, käy edelleen kahdeksankymppisenä pilkki- ja onkikisoissa, taisipa joku vuosi sitten voittaakin jonkun sarjan. Häntä kutsutaan täydellä oikeutuksella teräsmuoriksi.

Kahvia kannattaa siis juoda, mutta toisten suositusten mukaan kahvia suositellaan juotavan epäsäännöllisen säännöllisesti, enintään neljä kuppia päivässä. Itsellä tämä määrä kyllä toisinaan ylittyy… 😀 Yritän silti pysyä kohtuudessa. Toisina päivinä juon kahvia enemmän, joinakin päivinä lakkoilen, niin että kahvin kofeiini piristää kun piristystä tarvitsen.

Que sera, sera

WordPressin päivän kysymys on, uskotko että kaikki tapahtuu syystä?

Kyllä ja ei

Uskon ja en. Jokainen voi tiettyyn rajaan asti määrittää melko pitkälle sen, millaisia valintoja tekee, ja millaiseksi elämä niiden kautta muodostuu. Tietyt asiat kuitenkin vain tapahtuvat, syystä tai toisesta, eikä niihin voi vaikuttaa välttämättä kovin paljon. Riittää että tällaiset asiat hyväksyy ja tekee vallitsevasta tilanteesta parhaan mahdollisen, ja keskittyy sitten johonkin mukavaan asiaan, projektiin tai tekemiseen. 😉 Ota kaikken paras irti siitä, mitä sinulla on.

Asiat voi ottaa negatiivisesti tai sitten positiivisesti. Kaikkeen voi suhtautua kielteisesti tai myönteisesti. Asioita voi jäädä murehtimaan ja sureskelemaan, tai sitten voi kerta heitolla miettiä tilanteen läpikotaisin halki ja poikki, hyväksyä asiaintilan, ja kääntää sitten ajatuksensa uusiin juttuihin, hauskoihin juttuihin, keksiä jotain uutta ja mukavaa.

Tämän päivän viestini on: Carpe Diem! Keksi jotain mitä et ole vielä koskaan tehnyt. Mene ja toteuta ideasi. Seuraavana aamuna keksi joku toinen uusi asia, vaikka pienikin. Ja tee se. Toimi näin joka päivä. Elämä on elämistä varten, ei suremista. Tuolla ulkona maailma odottaa että menet kokemaan sen. Älä enää odottele. Anna mennä! Se tekee elämästä hauskempaa. Olet sen ansainnut!

Vesta

P.S. Netissä oli hauska kaavio tähän aiheeseen liittyen. Sen aloituskysymys kuului: Onko sinulla ongelma? Jos vastaus tähän oli ’ei ongelmaa’, tulos oli: ”Älä siis turhaan murehdi.” Jos vastaus oli ’kyllä’, jatkokysymys kuului: Voitko ratkaista ongelman? Jos vastaus tähän oli edelleen ’kyllä voin ratkaista’, tulos oli: ”Älä siis turhaan murehdi.” Jos vastaus oli ’ei, en voi ratkaista’, tulos oli ”Älä siis turhaan murehdi.” Aivan loistava päätelmä minusta! Oli sitten huolia tai ei, ja oli ne mahdollista ratkaista tai ei, on aivan turhanpäiväistä huolehtia etukäteen asioiden järjestymistä. Oli asia sitten niin tai näin, älä turhaan huolehdi!