Pieniä tassunjälkiä…

Eläinystävät koskettavat omalla suloisella tavallaan elämäämme.

Toissapäivänä 17.10.2014 tuli se hetki kun oli sen aika että rakas punatiikerin värinen kisumme Nalle lähti naukumaan ja viipeltämään autuaammille metsästysmaille. Pienen lemmikinkin hyvästely kirpaisee kovasti, olihan se oman perheen jäsen yli 12 vuotta.

Illalla kuunneltiin lasten kanssa Mikko Kuustosen: Enkelit lentää sun uniin, joka oli päivällä soinut mielessä, laulettiin Tuiki tähtönen (oma versio jossa kolme säkeistöä), luettiin mörönkarkotusrukous (iltarukous jonka päätteeksi lapset tahtovat aina sanoa ”turvassa”), sen jälkeen esikoinen vielä jutusteli Nallesta ja luettiin ”hiljaisuuden kynttilän” (tuikkukynttilä punaisessa myrskylyhdyssä) valossa kesken olevaa iltasatukirjaa, Nalle puhin kootuista kertomuksista kuudes luku jossa Puh keksii uuden leikin ja Ihaa tulee mukaan. Pienet jäivät sänkyihinsä halimaan nalle- ja tiikeriunilelujaan.

Valvoin Nallen kanssa viimeisen yön, en vain raatsinut mennä nukkumaan, sitten en saanut unta. Katsottiin televisiosta sattumalta tuleva Julia Robertsin elokuva Vihollinen vuoteessani ja jotain hömppäsarjoja nauhalta, oltiin, käveleskeltiin ympäri öisen hämärää kotia (kumpikin), kuunneltiin yön hiljaisuutta ja nukkuvan perheen tuhinaa, ja Nalle kaateli vesikuppia, seisoi siinä etutassuillaan, kuopi vettä ja minä pyyhin vedet pois ja lisäsin uutta, mikä lie ollut tarkoitus, yritti pieni kai juoda hassusti. Oltiin muuten vaan, turhan paljon olematta, kahdestaan kissani kanssa, vilkuiltiin toisiamme silmiin ja kumpikin tiesi, kerroin että ymmärrän. Rapsutin ja ”Nalle naksuliini” kehräsi kuuluvasti niin kuin sillä oli tapana. Aamu viideltä uni voitti ja menimme kumpikin nukkumaan.

Viimeisenä päivänä Nallea hemmoteltiin kovasti, rapsuteltiin, paijattiin, halittiin, siliteltiin ja sille juteltiin, puhallettiin kissanmintun tuoksuisia saippuakuplia, annettiin kissanruoka-kastikepussista ravulta ja lohelta maistuvaa lempiruokaa josta kumpikin kissa tykkää, syötettiin kissanminttunappeja, pidettiin sylissä. Toinen kissa, Hemmo nukkui Nallen kanssa keittiön ruokapöydän vierekkäisillä tuoleilla, putsasi sen turkkia korvan takaa, niskasta ja selästä, naukui sen kanssa ”Nalle” (Nallen tapa sanoa käheästi naukuen oma nimensä tai naukaista nopeasti ja terävästi ”Äh, äh” melkein kuin pikkukoira) ja pukkaili kissakaveria lempeästi otsalla kylkeen ystävyyden ja välittämisen merkiksi. Vaikutti siltä kuin sekin olisi vaistonnut, ainakin haistoi että toinen on kipeä, hoiti pientä. Lapset katsoivat televisiosta Viiru ja Pesonen: Muisti pätkii -elokuvan, katsoivat seuraavanakin päivänä, ja sitä seuraavana. 🙂

Kun Nalle oli halittu ja hyvästelty ja mies oli lähtenyt Nallen kanssa eläinlääkäriin, katsottiin muun perheen kanssa televisiosta elokuvaa Paluu tulevaisuuteen (Back to the Future) niiltä osin kuin se ei ollut liian jännittävä pienille. Oli haikean vaikea olo, vaikka toisaalta helpotti tieto siitä että pian pikku kissallamme olisi parempi olo ja kaikki hyvin.

Mies soitti pari kertaa tilannetietoja. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Ei ollut kyse bakteerista, joten annettu antibiootti ei auttanut. Munuaiset menneet nopeasti todella huonoon kuntoon. Pahoinvointilääkettä voisi antaa ja kissa voisi pärjätä vielä pari viikkoa, mutta huonompaan vain menisi kunnes olisi sama tilanne edessä. Kumpikin tiesi että jos siihen päädyttäisiin, sitä ei tehtäisi kissan takia, vain meidän muiden vuoksi. Oli parempi päästää Nalle lepäämään vaikka ajatus kaihersikin suunnattomasti.

19.42 mies soitti että nyt on Nalle nukkunut pois. Oltiin hetki hiljaa lasten ja Hemmon kanssa kotosalla, ja juteltiin sitten että kyyneleet ja surun tunne ovat ihan hyvä juttu, ikävöinti helpottaa aikanaan.

Nyt Hemmo selvästi haikailee vähän kissakaverin perään ja sitä on hemmoteltu viime päivinä tavallista enemmän, ettei se tuntisi oloaan yksinäiseksi. Hemmo on alkanut jutella enemmän, koska kodissa on muuten ollut nyt hiljaista kun Nalle ei ole juttelemassa (yksi sen lempiharrastukista ”kikkailun” eli lasten jäljiltä lattialle jääneiden pikkulelujen pyörittelyn, kissapuun ylimmällä tasolla makailun ja lintujen ja oravien tarkkailun lisäksi). Hemmon bravuureita ovat ”Nalle”-sanan lisäksi korkeaäänisemmät ”kurrrrnau/kurrrnauskis”, ”jarru” ja ”uuuauau” (Nallelle ja ilmeisesti nyt meille tarkoitettu leikkiinkutsu-ääni) kissamaisesti mutta sangen huvittavasti ja selkästi tunnistettavissa!

Kyllä oli kaikilla silmät kosteana kun ”Nallen päivän” iltana kuunneltiin ihan muistelun vuoksi Mikko Kuustosen: Enkelit lentää sun uniin uudelleen koska se oli satuttu kuuntelemaan edellisenäkin iltana kun Nalle vielä kävi kurkkailemassa Hemmon kanssa hämärässä lastenhuoneessa iltasadun luentaa, rauhallista tunnelmaa ja pötköttelijöitä, hakemassa silitystä ja pyytämässä iltaruokaa. Esikoinen halusi laulaa laulun ”Minun ystäväni on kuin villasukka” ja lauloin sen lasten kanssa yhdessä. Luettiin taas Nalle Puhia, seitsemäs luku jossa Tikrun pomppimisesta tehdään loppua (kaikki ihmettelivät miksi siitä pitäisi tehdä loppua).

Iltasadun loputtua oli rauhallisen hiljentynyt olo ja kotona oli hassun hiljaista. Miehen kanssa valvottiin vielä hetki, sitten menin suosiolla yrittämään nukkumista päässä pyöriviltä ajatuksilta ja lukemaan kesken olevaa Nora Robertsin kirjaa Revontulet. Tuntui kuin olisi kulunut pidempi aika siitä kun viimeksi olin avannut kirjan, niin paljon tuntui tapahtuneen sen jälkeen. Kesken olevat asiat, joita jatkaa elämän isompien juttujen jälkeen, tuntuvat jotenkin merkityksellisemmiltä kuin tavallisesti. Toisaalta kovin turhanpäiväisiltä ja arkisilta, turhilta elämän mittaisen ajan ja suurempien asioiden rinnalla. Sitä tulee ihmetelleeksi, miten ja miksi kaikki muu vain jatkuu kuten ennenkin, maailma pyörii ja uusi yö ja päivä koittavat toinen toisensa jälkeen. Elämä jatkuu.

Aamu neljältä
keskellä hiljaista aamuyötä herään
siihen että mielessä soi Enigman kappale:
Return to Innocence,
haikeana nousen hiljaa kuuntelemaan sen
ja palaan takaisin nukkumaan.
Levollisia unia.

Kaikesta tästä herää mieleen ajatus siitä, että elämä on täynnä viisautta, jos vain malttaa pysähtyä kuuntelemaan, katselemaan ja näkemään sen. Keskittyy todella katsomaan.

Jatkan elämää, asioiden tekemistä, katson televisiosta J. Karjalaisen konserttia, kuuntelen ”Missä se Väinö on?”-kappaletta ja mieli heittää hajamielisenä ajatuksen, missä, missä se Nalle on? Iloitsen hymyistä joita pienten kasvoilla välkähtelee taas välillä. Kaikki ovat olleet haikein ja hieman surullisin mielin, vanhin lapsi on täydentänyt ja parannellut aiemmin piirtämiään kuvia Nalle- ja Hemmo-kissoista ja kaikki lapset kantavat edelleen ”Nalle”-nimistä kissapehmolelua, pehmotiikeriä ja leijonaa kainalossaan, pitävät niitä unileluina ja isommat tirauttavat välillä kyyneleen kun Nalle tai joku muisto siitä tulee mieleen ja haikeus iskee äkkiarvaamatta. Onneksi hali auttaa. Itsellä on hetkittäin silmäkulma hyvinkin kosteana kun joku muisto arkisen askareen keskellä tulvii mieleen, sitä on odotettavissa varmaan jonkun aikaa. Kunnes jonain päivänä kyynelten sijasta tuleekin lämmittävä ailahdus ja ehkä hymy.

Kiitos ”maailman vahvin Nalle”. ❤

Lemmikit voivat opettaa meille tärkeitä asioita, kuten sen että rakastaa voi tässä ja nyt. Rakastaa ehdoitta, ilman vaatimuksia ja odotuksia, toisen juuri sellaisena hyväksyen kuin hän juuri sillä hetkellä on, omana itsenään. Vahvuuksineen, vikoineen ja hauskuuksineen päivineen, puutteellisena, upeana olentona. Sellainen rakkaus on tyynnyttävää, vapauttavaa, tekee levolliseksi, niin rakastavan kuin rakastettavan. Kunhan muistaa kertoa ja näyttää sen kaikin tavoin toiselle. Jokainen päivä ihan arkisessa elämässä. Luottaa että toinen on siinä, pysyy vierellä, rakastaa. Ja kertoa että itse aikoo pysyä, luottaa ja rakastaa. Rakastaa, huolehtia ja helliä niitä jotka ovat täällä ja muistella lämmöllä niitä jotka eivät enää ole. Ja elää tässä ja nyt. Seurata rohkeasti omaa polkuaan ja inspiraatiotaan. Tehdä niitä asioita jotka tekevät onnelliseksi, heti nyt tänään. Lakata liiaksi odottamasta huomista ja ”sitten kun”-asioita. Keskittyä hetkeen. Hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat ja tulevat. Hämmästellä maailman ja luonnon yksinkertaisia ja monimutkaisia, pieniä ja suuria ihmeitä. Iloita elämästä sellaisena kuin sen on saanut, kiitollisena. Löytää asioiden hyvät puolet ja pienet hyvät asiat arjessa. Uskoa tulevaisuuteen. Ja muistaa unelmoida.

Carpe Diem!

Inspiroivaa ja rauhallista syyspäivää kaikille,

-Vesta

Musiikki tuo iloa elämään mutta myös rauhoittaa lempeästi, tässä jotain itselle nyt rakkaita kappaleita: Enigma: Return to Innocence, Mikko Kuustonen: Enkelit lentää sun uniin, Eput: Repullinen hittejä, Bon Jovi: Bed of Roses ja muita, Richard Marx: Right Here Waiting for You, Dire Straits: Walk of Life, Robotti Vipusen kovalevy: Dodo-sorsa, italialainen, espanjalainen ja ranskalainen musiikki, Celtic Woman: Scarborough Fair, Sting: Fields of Gold, J. Karjalainen: Missä se Väinö on?, Villejä lupiineja, Ankkurinappi, Et ole yksin -albumi ja muita (http://areena.yle.fi/tv/1943196, http://areena.yle.fi/tv/2092717), Hits from the Blockbuster Movies: Walking After Midnight, Love Letters Straight from Your Heart, Hey Baby ja muita (50’s-60’s music), Scorpions: Wind of Change ja muita, Bryan Adams: Heaven ja muita, Stevie Wonder: I Just Called to Say I Love You, Whitney Houston: I Will Always Love You, When You Believe (with Mariah Carey), Beatles: Yesterday ja muita, Siiri Nordin: Sydämeni osuman sai, Nerdee: Broken Glass, Jenni Vartiainen: Missä muruseni on, Weather Girls: It’s Raining Men, Madonna: Like a Virgin, Lynyrd Skynyrd: Sweet Home Alabama

Apua lastenkasvatukseen

Yksi parhaista lastenkasvatusvinkkejä sisältävästä nettisivusta, johon olen netissä törmännyt. Lyhykäinen ja selkeä. Esimerkkitapaukset ratkaisuineen kruunaavat kaiken. Kerro ongelma, kirjoittaja kertoo vastauksen. Eri mieltä olen lähinnä lapsen ruumiillista kuritusta koskevissa asioissa. Sen soisin olevan kiellettyjen listalla aina ja ehdottomasti! Tosin nykyään lakikin taitaa fyysisen kurituksen onneksi kieltää. Mutta, soisin tämän muilta osin olevan sen kaltaista viisautta, joka periytyisi sukupolvelta toiselle, äidiltä lapselleen tämän tullessa äidiksi tai isäksi – miksei isältä jälkikasvulleen yhtä kaikki – tai mikä vielä parempaa, mikäli se vain olisi mahdollista, imeytyä meihin jo äidinmaidossa. 😉 Ja lisättäköön nyt vielä, sen sijaan paras lastenkasvatusta käsittelevä opus, joka lähestyy aihetta melko erilaisesta näkövinkkelistä ja eri konstein, on mielestäni Pamela Druckermanin kirjoittama teos: Kuinka kasvattaa bébé – vanhemmuus Pariisin malliin. Suosittelen!! Menee omasta mielestäni vielä näiden netistä löytyneiden ohjeidenkin edelle. Ranskalainen kasvatusmalli on kannustavaa, hyväksyvää, lasta kunnioittavaa, lempeää ja järkevää lastenkasvatusta parhaimmillaan!

Etsin jotakin tietoa lasten kasvatukseen liittyen – en enää tarkalleen muista mitä – ja satuin törmäämään netissä tällaiseen sivustoon. Linkitän blogiin sillä mielestäni tämä on yksi parhaimmista ohjeista, joita olen lukenut. Mikäli muutamat tekstin joukossa olevat uskonnolliset viittaukset (raamattuun) eivät kiinnosta, jätä ne huomiotta, teksti on  kokonaisuudessaan silkkaa asiaa, ja mikä parasta: TOIMIVAA! 🙂 Vaikken ehkä itse aivan joka kohtaa ja näkemystä täysin sellaisenaan allekirjoitakaan, olen varma että näistä ratkaisuista on apua jokaiselle, elleivät ne ole jo onnistuneesti käytössä. Mutta silloinhan mitään varsinaista ongelmaa ei olekaan! 🙂

APUA LASTEN KASVATUKSEEN (Lastenkasvatus vanhemmat vanhemmuus lapset nuoret perhe-elämä)

http://www.jariiivanainen.net/apualastenkasvatukseen.html

LUKU1 – Osoita hyväksyntää!

http://www.jariiivanainen.net/apualastenkasvatukseen1.html

LUKU2 – Jos esiintyy käytösongelmia

http://www.jariiivanainen.net/apualastenkasvatukseen2.html

-Vesta

Haaste: hymy päivässä tuntemattomalle!

Äitiyteen ei vaadita työpaikkahaastattelua.

Äitiys on rankka juttu! Sen tietää jokainen äiti. Pitkistä yöunista voi haaveilla siihen asti kunnes jälkikasvu muuttaa pois kotoa. Haaveeksi ne taitavat sittenkin jäädä, kun voi huolehtia, missä hurjaa nuoruttaan elävä tytär tai poika juuri sillä hetkellä viilettää.

Äitiys on rankka, mutta ehkä elämän paras työtehtävä. Jos sitä edes voi työksi sanoa. Äitiys on kuin eräänlainen kutsumusammatti. Tosin on niitäkin, joille se lyödään eteen ilman sen kummempia etukäteisvalmisteluita tai suunnitelmia. Ja niitä, joille se vain ei avaudu vaikka kutsumus olisi kuinka suuri. Onneksi lapsia voi myös adoptoida. Ja onneksi äidiksi voi myös kasvaa. Äitiyden kokemuksen soisi ihan jokaiselle.

Luulen että isyyden kanssa on lähes sama juttu. Ainakin noin suunnilleen. Kokemusta itsellä ei tietenkään tästä puolesta ole. Isän rooli ja suhde lapsiin on erilainen kuin äidin. Isyyteenkään ei kuitenkaan vaadita työpaikkahaastattelua, ei tasotestejä.

Jonkinlaisia pehmeämpää laskua varmistelevia perehdytyskursseja vanhemmuuteen sentään nykyään onneksi on olemassa. Ennen sama tieto taidettiin periä omilta vanhemmilta ja isovanhemmilta, niin ohjeiden kuin kokemuksenkin kautta, asuttiinhan aikaisemmin suuremmissa perhekunnissa, vanhemmat, lapset, lapsenlapset, jne. samassa taloudessa. Tosin poikkeuksiakin oli. Kulkuyhteydet olivat huonommat, ja välimatkat siten pidemmät, maailma oli suurempi.

On kuitenkin hauska hypoteettisesti pohtia, mitä tuleville vanhemmille pidettävässä työpaikkahaastattelussa mahdettaisiin kysyä, jos sellainen olisi olemassa? Voi olla että testistä tulisi melko hullunkurinen. Sillä miten kummassa hyvää äitiyttä ja isyyttä oikein voisi testimielessä mitata? Lähdettäisiinkö liikkeelle tieteellisistä näkökulmista ja perintötekijöistä? Mitä sukurasitteita löytyy, mitä perinnöllisiä sairauksia geenisi kantavat mukanaan? Vai edustaisiko psykologia ja kasvatustiede tärkeämpää osaa haastattelussa? Olisiko tuleva isä ja äiti syytä patistaa Mensan testiin, ennen kuin lupa jälkikasvun siittämiselle myönnettäisiin, vai onko älykkyys edes suoraan periytyvää? Mitä kaikkea kromosomimme tarkalleen ottaen meistä määrittävät, mikä on opittua, mikä ympäristön ja koettujen tapahtumien tuottamaa tulosta? Tarkastettaisiinko henkilön elämän historia? Ja kenties myös vanhempien, isovanhempien ja heidän monituisten isovanhempiensa elämänkerrat, jos niistä mitään merkittävää olisi jäänyt näkyviin jälkipolville?

Ei, vanhemmuuteen ei taida soveltua mikään työhaastattelu. Se on yksi elämän vaikeimmista ja haastavimmista tehtävistä, ja myös ehdottomasti yksi antoisimmista. Rima on vanhemmuudessa todella korkealla. Niin korkealla ettei sinne yksikään haastattelun tekijä yltäisi, vaikka kuinka yrittäisi. Palkintokin on kaikkea rahassa mitattavaa huomattavan paljon arvokkaampaa: rakkautta!

Nyt menen halimaan ja hellimään omaa jälkikasvuani. Rakastakaa toisianne, kuten joku joskus kerran muinoin viisaasti sanoi. Maailmassa ei minusta koskaan voi olla liiaksi hellyyttä ja rakkautta! Pusu päivässä rakkaalle on vähintä mitä voi vaatia, paljon enemmänkin voi antaa. Tai yksi lämmin halaus päivässä jollekin ystävälle. Tai hymy tuntemattomalle, se voi pelastaa jonkun päivän, ehkä omasi. 😉 Taidankin esittää tämän eri muodossa:

Täten haastan kaikki tutut ja tuntemattomat hymyilemään toisille tutuille ja tuntemattomille, ainakin kerran päivässä, ja saadaan tästä maailmasta aurinkoisempi paikka!

Tiedän että me totiset suomalaisetkin sen osaamme: hymyillä! Kun vain hieman yritämme.

Vesta

Sweet, sweet surrender

Sweet, sweet surrender

Kirja jota vasta luen, mutta jolla on jo nyt alkanut olla hienoisia vaikutuksia ajattelutapaani, avioliittooni ja elämääni. Lyhyesti sanottuna, kuinka tulla tyytyväiseksi, lakata murehtimasta turhia, saada unelmiensa avioliitto ja löytää puolisostaan taas se ”unelmien mies”, jonka aikoinaan tapasi. Asiaa myös kuukupista.

Mielenrauhaa, miessuhteita ja naiseuden iloa

Alkuun haluan todeta etten ole antifeministi, feministi, vanhanaikaisen avioliittomallin (tyyliin ”nainen on miehensä palvelija”) kannattaja tai mitään muutakaan vastaavaa, pikemminkin päin vastoin. Olen melko pitkälle sitä mieltä että kun nainen ja mies ovat tasaveroisessa suhteessa toisiinsa, kummallakin osapuolella on mahdollisuudet olla tyytyväinen.

Sitten itse asiaan.

Satuin kuulemaan kirjasta, jota olen parhaillaan lukemassa.

 

The Surrendered Wife
by Laura Doyle

– A step-by-step guide
to finding intimacy,
passion and peace
with a man

 

Kuulostaako innostavalta? Niin minustakin. 😉

Mm. kirjan ”Miehet ovat marsista, naiset venuksesta” kirjoittaja John Gray on kuvannut kirjaa sanoin ”Practical and valuable”, siis käytännöllinen ja rakentava. Kyllä, minunkin mielestäni kirja on asiantunteva ja lajissaan arvokas.

Kirja voi olla helpottavaa luettavaa

  • sellaiselle, joka joskus on suhteessaan kärsinyt liiallisesta, turhauttavan säännöllisestä tai turhan suuret mittasuhteet saavuttavasta asioista kiistelystä, riitelystä ja siitä seuraavasta turhautumisesta
  • sellaiselle, joka joskus on tuntenut olonsa vastuiden taakan näännyttämäksi tai ylikuormitetuksi perheen, töiden ja oman, puutteellisen (tai puuttuvan) vapaa-ajan keskellä
  • sellaiselle, joka joskus on murehtinut etukäteen tai huolestunut asioiden nykytilasta tai tekemättömien asioiden yhä kasvavasta listasta
  • sellaiselle, joka joskus on ollut turhautunut miehensä tapaan tehdä asiat (tai jättää ne tekemättä) tai kritisoinut miehensä tekemisiä, valintoja, päätöksiä, jne.
  • sellaiselle, joka kaipaa rauhallisia, leppoisia koti-iltoja perheen kesken, ilman turhaa kinaamista ja sen seurauksena kireäksi käyvää ilmapiiriä
  • sellaiselle, joka kaipaa omaa aikaa, jolloin ehtisi huolehtia itsestään, harrastaa ja tavata ystäviä
  • sellaiselle, joka on suhteessa miehen kanssa, on joskus ollut tai suunnittelee joskus olevansa

 

Kirja tarjoaa
joukon rohkeita, mutta
ajatuksia herättäviä mielipiteitä,
osuvia ja joskus
nauruhermojakin kutkuttavia
esimerkkejä
ja radikaaleja,
toisinaan ristiriitaisiakin tunteita
herättäviä ratkaisumalleja.

 

Vielä en osaa sanoa, mikä tulee olemaan oma päätökseni asian suhteen kirjan lukemisen jälkeen. Silti olen varma, että jonkinlaista muutosta tapahtuu. Sen verran kyllästynyt olen asioista ja niiden tekemistavoista kiistelyyn ja turhanpäiväiseen jahkaamiseen ja väittelyyn, ja joskus edellisistä sukeutuviin riitoihin.

Luulen että vaikka oman suhteen tilanne ei olisi yhtä pahassa jamassa, kuin kirjan kirjoittajan suhde, kirjasta voi olla suhteen eteenpäin kehittämiselle huomattavaa hyötyä. Tai ainakin näin toivon (oma lehmä ojassa).

Kirjan ajatusmallia ei kannata pelästyä ja hylätä kirjaa sen perusteella samoin tein. Vakuutan, että itselläni oli huomattavan suuria ennakkoluuloja ja epäilyksiä opuksen suhteen ennen kirjan lukemisen aloittamista. Olen saanut useampaan kertaan yllättyä positiivisesti. Kaikkea en silti sentään purematta niele. 😉 Vaikka ei haluaisikaan kirjan esittämän vaimon roolimalliin, kirjasta löytyy paljon rakentavia palasia oman suhtautumisen korjaamiselle miestä, suhdetta ja itseasiassa koko elämää kohtaan.

Kaikkia käytäntöjä tuskin tarvitsee toteuttaa täsmälleen kirjan esittämällä tavalla, saadakseen aikaan myönteisiä vaikutuksia omassa suhteessaan. Kirja antaa silti rutkasti ajattelemisen aihetta. Itse ainakin olen jäänyt jo useampaa otteeseen lukemisen ohessa pohtimaan, mitä oikeastaan todella tahdon ja mitkä asiat ovat minulle oikeasti tärkeitä.

Enempää en osaa vielä sanoa, kannattaa lukea kirja itse. Itselläni on tuo vaahtokylpy-kantinen versio kirjasta, se on mielestäni hauska. Käsittääkseni Bookplussan tarjoama kirja, jossa on ruusu kannessa, on täsmälleen sama opus.

Tätä kirjoittaessani huomasin, että netistä löytyy myös Laura Doylen vastaavanlainen kirja sinkuille.

 

Mikä ihmeen kuukuppi

Asiaa nerokkaasta, ekologisesta ja kuukautissotkuista vapauttavasta kuukupista.

Tämä on toinen uusi asia, josta olen innostunut. Raskauden ja imetyksen aikana sain nauttia menkattomasta ajasta. Kun kuukautiset sitten imetyksen vähentyessä ilmestyivät takaisin, totesin etten ollut muistanut kuinka karmaisevaa kuukautisaika voi toisinaan olla. Sen tuloksena kokeilin uudelleen läpi erilaisia side- ja tampoonimerkkejä, todeten lopulta etten ollut tyytyväinen mihinkään vaihtoehtoon.

Muistin joskus lukeneeni kuukautiskupista, lyhyemmin kuukupista. Homma oli aiemmin tuntunut ylettömän hankalalta ja jotenkin epäilyttävältä. Nyt olen hankkinut oman kuukupin, mutta en ole vielä päässyt sitä testaamaan ”tositilanteessa”. Kuukuppeja on vaikka mitä mallia (esittelyjä mm. Kuukuppi.fi- ja Kuukuppikunta.net-sivustoilla, linkit jutun lopussa). Kuppimerkkien välillä on eroja. Usein joka merkissä on kaksi kokoa: pieni ja iso. Itse ihastuin LadyCupiin, niitä saa eri väreissä, joten valinnanvaraa löytyy.

Netistä laajasti lukemieni kommenttien ja kokemusten perusteella juuri kukaan ei ole katunut kuukupin hankkimista. Se ei siis voi olla kovin paha juttu. Joku jopa kirjoitti että pahin ongelma kuukupin kanssa on se, että menkat unohtuvat. Mikä ihana vapaus!

Kuukuppia on tyhjennettävä vain pari kertaa päivässä ja sen kanssa voi täysin huoletta harrastaa uintia ja urheilua, eikä se näy millään tavalla päälle päin. Kuukuppia ei myöskään tarvitse käydä vaihtamassa uinnin tai urheilun jälkeen. Kuukuppi ei myöskään haise (kuten siteet tai tamppooni), koska kupissa oleva veri ei pääse hapettumaan kehon sisällä. Homma ei siis ole käytännössä yhtään niin epämiellyttävää kuin siteiden ja tampoonien kanssa temppuilu.

Terveysriskeihin nähden
kuukupilla on myös
etuja sekä tampooniin 
että siteisiin nähden,
se on siis riskittömämpi vaihtoehto
.

Kuukuppi on myös paljon
ekologisempi tapa
käsitellä menkkoja kuin
kertakäyttöiset kuukautissuojat.
Ympäristötietoiset ottavat
kuukupin varmasti
innoissaan vastaan!

Miksi sitten kuukuppi ei ole mahtavassa suosiossa? Ehkä sen tunnettuus on vielä melko pieni. Koska yksi kuukuppi kestää käyttäjänsä käytössä vuosia, sen valmistajat ja markkinoijat eivät voi haalia sen myynnin avulla yhtä suuria summia kuin kertakäyttöisten kuukautissuojien tuottajat, joten todennäköisesti heillä ei ole käytettävissään suuria summia tuotteen mainostamiseen ja markkinointiin. Käsittääkseni kuukuppi on hiljalleen yleistymässä naisten keskuudessa, sitä mukaa kun tutut ja ystävät suosittelevat kuppia toisilleen. Aion nyt liittyä tämän jutun myötä kupin suosittelijoihin, tosin vielä puolinaisiin, enhän ole vielä kokeillut asiaa itse.

Mikäli homma kiinnostaa, netistä löytyy suomenkielinen kupittelijoiden oma keskustelupalsta (jonne linkki jutun lopussa) ja käsittääkseni aiheeseen vannoutuneiden keskuudessa on jossain päin maailmaa jopa tapaamisia. Kuukuppi on siis saanut jo oman hypetysporukkansakin.

Kannattaa lukea itse lisää. Kuukuppeja voi ostaa mm. Kuukuppi.fi-sivustolta (nettikauppa, linkki jutun lopussa, itse hankin kupin täältä). Myös erilaiset eko- ja luontaistuotekaupat myyvät kuppia. Ruohonjuuresta saa kuukuppeja, tosin ei muistaakseni LadyCupia, mikäli päätyy tuollaiseen ”suloisen” värikkääseen kuppiin.

Linkkivinkit

http://www.bookplus.fi/kirjat/doyle,_laura/the_surrendered_wife-4429581

http://www.kuukuppi.fi/

http://www.kuukuppikunta.net/

http://www.ladycup.eu/

http://www.surrenderedwife.com/

 

 

 

Ihanaa syksyä kaikille,

Vesta ❤