Emmin sivut – puuhaa pikkuväelle

Jos ulkona sataa norsuja, mitä tekemistä lasten kanssa voi keksiä?

WordPressin alkuperäinen päivän kysymys on, mitä tekemistä keksit, jos lumi pakottaa sinut pysymään sisällä.

Näin suomalaisesta näkökulmasta kysymyksen asettelu on hiukan hassu. Itse en ainakaan muista tilannetta, jossa lumi olisi estänyt ulos lähdön. Toki se voi sitä vaikeuttaa, mutta luultavasti me lumen keskellä kasvaneet suomalaiset olemme jo äidin maidosta imeneet asenteen, ettei lunta voi liiaksi olla (paitsi nyt ehkä viime ja tänä talvena, kun lumimassat alkavat Helsingin herrojen lisäksi rasittaa jo tavallisen, lumessa tarpovan kansalaisenkin hermoparkoja).

No, oli niin tai näin, listaan nyt ”sadepäivän puuhia” lapsiperheessä:

Kotiliesi http://kotiliesi.fi/:

– hyvät ulkoiluvarusteet päälle ulkoilemaan

– lähde päiväleffaan tai vuokraa elokuva

– mene päiväsaunaan

– korttipelit ja perinteiset hirsipuu, ristinolla ja pantomiimi

– lue kirjaa tai käy kirjastossa

– herkuttele tai kokeile jotain aivan uutta reseptiä, http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/

– laiskottele hyvällä omalla tunnolla, nuku myöhään, syö kiireetön aamiainen tai brunssi

Tekemistä etsiessä eksyin googlen kautta Ruoveden kunnan lapsille tarkoitetuille sivuille. En ole koskaan kunnassa käynyt tai siitä mitään tiedä, mutta lasten sivut näyttävät ainakin hauskoilta ja hyviltä:
http://www.ruovesi.fi/kulttuuri/lapset/lastenlinkit.htm

– Lasten maa, http://www.lastenmaa.net/

– Maatilapeli, http://3tratkaisut.fi/maatilapeli/peli.html (ainakin hienot äänet!)

– Kauskilan kalmiston arvoitus, http://www3.lappeenranta.fi/museot/museo/peli/index.html

– Koululainen, http://koululainen.fi/

– Juniori, http://www.mtv3.fi/leikilla/

– Kirjastokissa – Mukavat, http://www.tampere.fi/kirjasto/kissa/mukavat.htm

– Nice House – Lastenhuone, http://www.nicehouse.fi/lastenhu/

– Okariino, http://www.okariino.fi/

Samaa kautta eksyin Vantaan kaupungin lasten sivuille:
Loikkeliinin polut, http://satumetsa.libvantaa.fi/linkit/li_teh.html

Seuraavassa Vantaan edellisen linkin takaa löytyviä linkkivinkkejä. Sivun vasemmassa laidassa on lisää linkkejä Vantaan kaupungin lasten sivuille. Sitä kautta löytyy alla olevien lisäksi vielä lisää puuhaa ja tekemistä.

– Paddington-karhu, http://www.paddingtonbear.com/

– Spelhyddan, http://www.spelhyddan.se/

– BUU-klubben, http://www.yle.fi/buuklubben/buu/

– Disney Kalle Anka, http://www.disney.se/musse/#/figurer/kalle-anka

– Mauri Kunnas, Kunnaslandia (mm. Koiramäki, Tassula-kirjat), http://www.maurikunnas.net/?flashcheck=ok

– Angela Anakonda, http://www.yle.fi/angelaanakonda/

– Syrhämä, http://www.yle.fi/syrhama/

– Pikku Kakkonen, http://www.yle.fi/pikkukakkonen/

– Hiidenportti, http://www.hiidenportti.com/

– Kidius-farmi, http://www.valio.fi/kidius/

– Aku Ankka, http://www.akuankka.fi/etusivu

– Hippo, http://www.hippo.fi/

Satuja kaipaavalle Ruoveden kunnan sivuilla on seuraavia linkkejä:

– Satunetti (kuuntele satuja), http://www.satunetti.fi/

– Siida – Staalon ja maahisten maa, http://www.samimuseum.fi/maahisweb/

– Sfinksi vai robotti, http://www.kaapeli.fi/krohn/sfinksi/

Mukavia paikkoja:

– Heureka, http://www.heureka.fi/

– Huvipuistot, http://www.huvipuisto.net/

– Korkeasaari, http://www.korkeasaari.fi/

– Linnanmäki, http://www.linnanmaki.fi/

– Muumimaailma, http://www.muumimaailma.fi/

– Puuhamaa, http://www.puuhamaa.fi/

– Särkänniemi, http://www.sarkanniemi.fi/www/index.php?lang=fi

– Muumilaakso (Tampereen muumimuseo), http://inter9.tampere.fi/muumilaakso/

– Joulupukin kammari, http://www.santaclausoffice.fi/

– Nukketeatteri Musta ja valkea ratsu, http://www.sci.fi/~kinnunen/

– Tykkimäki, http://www.tykkimaki.fi/

– Herra Hakkaraisen talo, http://www.herrahakkaraisentalo.net/

– Ähtärin eläinpuisto, – http://www.ahtarinelainpuisto.fi/

– Vesipuisto Serena, http://www.serena.fi/

Jos askartelu, visailu ja pulmien ratkaisu kiehtoo, kannattaa tutustua kirjaan Antero Vipunen http://www.librarything.com/work/1405996

Nalle Puh (Winnie the Pooh):

http://www.just-pooh.com/

http://www.winniethepoohbear.net/

http://www.poohfriends.com/

http://www.disney.co.uk/winnie-the-pooh/

http://www.pooh-corner.com/

Lukemis- ja kirjoitusharjoitussivusto, Luki-Luukas, http://www03.edu.fi/oppimateriaalit/lukiluukas/

Ympäristöstä ja metsän eläimistäkin löytyy tietoa:

– Eläinsivu, http://www.cs.uta.fi/ipoppla/www/ipoppla00/heku/elukat.html

– Atlas, http://personal.inet.fi/cool/web/atlas/index.html

– Seikkailu saaristossa, http://www.wakkanet.fi/loisto/polut.html

Musiikkia, lastenlauluja ja bändikoulu:

– Ella & Aleksi, http://www.ellajaaleksi.fi/

– Lastenmaan lastenlauluja (kuunneltavia), http://www.lastenmaa.net/cgi-bin/linnea.pl?document=laulut

– Lastenlaulujen sanoja, http://www.jalam.org/lastenlauluja.htm

– Lisää lastenlaulujen sanoja, http://www.tamus.net/laulut.htm

– Bändikoulu, http://merikartano.fi/selko/musiikki/00_aloitus.htm

Jos sanaristikoiden ratkominen kiehtoo, niitä löytyy netistä mm.
http://www.sanaristikot.net/ristikot/arkisto.php?arkistotyyppi=flash
Linkki listaa eri julkaisuissa olleita ristikoita.

Tietysti jos lumikeli on sen sorttinen että autolla, julkisilla tai kävellen ei pääse järkevästi liikkumaan, edellisistä ehdotuksista muutamat karsiutuvat pois. Mutta löytyy noista jäljelle jäävistä silloinkin mielestäni loistavia vaihtoehtoja!

Puuhakasta päivää,

Vesta

Odotusta…

Huomenta!

Päivitystä kehiin. Blogi on viime aikoina ollut tosi hiljainen. Kiirettä on pitänyt, varsinkin töiden kanssa.

Pikkukakkosen, siis toisen lapsen, odotus on sujunut mukavasti. Loppusuoralla mennään. 🙂

Esikoinen on kasvanut hurjasti. Puhuu valtavasti. Ja on valtavan toimelias, iloinen ja reipas tyttö! Pottatreenit on aloitettu. Perhepäivähoidossa jatketaan vielä jonkin aikaa, kunnes tyttö jää kanssani kotiin äitiyslomalle.

Mies on taas intoutunut puhumaan remontista. On mukava suunnitella kodin uudistamista ensi kesän projektiksi.

Kevät taitaa vihdoin olla tullut, ja lumet ehkä lopullisesti sulavat kesää odotellessa.

Ihmisillä on kevätt rinnassa. Kevätvaatteet on kaivettu kaapeista. Kevätsiivouksia tehdään. Kaappeja järjestetään. On keväisiä projekteja itsensä tai kotinsa kuntoon laittamisesta vaikka mihin muuhun mukavaan, jonka avulla loppu kevät kuluu mukavasti kesää odotellessa.

Eläimetkin ovat heränneet talviuniltaan. Linnut alkavat palata etelästä. Kissat moukuvat ja riehuvat keväisen innon vallassa. Jopa naapurin koirat ovat innostuneet keväästä ja tulevasta kesästä!

Jos viikonlopuksi etsii lapsiperheelle mukavaa tekemistä, on Huimala hyvä idea, http://www.huimala.fi/.

Korkeasaari on myös mukava paikka, vaikka siellä olisi käynyt jo monta kertaa, http://www.korkeasaari.fi/.

Ensi viikonloppuna on myös Lapsimessut http://www.finnexpo.fi/lapsi/, PetExpo-lemmikkitapahtuma http://www.finnexpo.fi/petexpo/ ja Model-Expo-pienoismalli- ja harrastemessut http://www.model-expo.com/. Voisi sanoa, että melkein jokaiselle löytyy niistä jotakin mielenkiintoista. Ja niihin kaikkiin pääsee osallistumaan samalla lipulla. Messut pidetään Helsingin messukeskuksessa Pasilassa.

Mukavaa kevättä kaikille! Kohta voidaan viettää vappua! 🙂

Vesta