Urho valkealla ratsulla

… oli rohkea!

Arkipäivän rohkeutta

… on monenlaista. Tässä päivän teema by The Daily Post at WordPress.com.

Olen nähnyt ihailtavaa rohkeutta työpaikalla, siis äitiyslomalla kotona, kun Emilia tuli kertomaan että oli vahingossa rikkonut lelun (mikä parasta, onneksi se oli korjattavissa!) ja kun Anna ryömi ensimmäisen kerran tutustumaan kissaan, joka, ihailtavan rohkeasti sekin, pysyi kiltisti aivan hiljaa paikoillaan ja antoi vauvan paijata.

Olen nähnyt ihailtavaa rohkeutta omin silmin, kun sisko lähti vuodeksi Skotlantiin opiskelemaan. Ulkomaille muutto aivan omilleen vaatii rohkeutta. Se on melkoinen muutos.

Olen nähnyt ihailtavaa rohkeutta omassa Prinssi Rohkeassani (miehessäni) kun hän antoi minulle kirjan ”The surrendered wife” (Laura Doyle).

Tarkennus kirjaan liittyen, siltä varalta että kiinnostuit. Mies oli sattunut kuulemaan kirjasta televisiodokumentin kautta. Hän ei arvostanut kaikkia dokumentin (ja kirjan) tarjoamia malleja ihannevaimosta – kuten en totta tosiaan minäkään – mutta kertoi että dokumentissa, ja siten myös varmaan kirjassa, oli monia, hyvältä vaikuttavia ideoita, joilla parisuhdetta voisi kehittää eteen päin ja saada arjesta ruusuisempaa. Kirjan luettuani olen samaa mieltä. Vaikka mieheni jalkavaimoksi en ryhtynytkään, on turhanpäiväinen asioista kiistely jäänyt joiltain osin historiaan, luojan kiitos! Mutta mieheni rohkeutta tässä asiassa en unohda varmaan koskaan! Minut tuntien ei varmasti ollut maailman helpoimmin tehtävä asia. Se vaati uskallusta.

Omakohtaiset, lämpimät muistot omasta rohkeudesta liittyvät valashaihin, hevoseen, korkeaan rakennukseen, alligaattoreihin…

Ensimmäisten kanssa uskalsin hypätä snorklausvälineet ainoana turvanani uiskentelemaan keskellä aavaa merta yhdessä muiden rohkelikkojen kanssa. Upeita otuksia!

Toisen kanssa tuli kokeiltua, miltä kunnon pukkilaukka maistuu. Hevonen ei meinannut pysähtyä millään, ja oma olo oli kuin rodeosankarilla, tosin vellihousuversiolla. 😉 Kun sain vihdoin hevosen pysähtymään, en halunnut nousta pois selästä vaikka melkein tutisutti, en vaikka minulle tarjottiin mahdollisuutta vaihtaa helpompaan ja rauhallisempaan hevoseen. Tiesin että takaisin selkään nouseminen – minkä tahansa hevosen – olisi ollut sen jälkeen todella haastavaa. Sen sijaan jatkoin sisukkaasti ratsastustunnin loppuun saakka samalla otuksella. Hyvin meni! Siitä ei ole jäänyt huonoja muistoja, pikemminkin hieno tunne omasta onnistumisesta ja uskalluksesta! Nykyään muistelen tuota omapäistä heppakaveria lämmöllä.

Kolmannessa pakottauduin itse laskeutumaan korkean rakennuksen seinää alas pelkän kiipeilyköyden varassa. Hankalin paikka oli katon reuna, jolla seisten piti nojautua selkä edellä maata kohti, kunnes oli lähes vaakatasossa. Sen jälkeen alas ”käveleminen” seinää pitkin onnistui yllättävän helposti, kuin hämähäkkimiehellä ikään. Mutta itse katolta alas päin nojautuminen ei onnistunut ellei ensin päästänyt köydestä irti! Se soti täysin ja täsmälleen omia itsesuojeluvaistojani vastaan. Tein sen, vaikka pelotti järkyttävästi. Sillä tiesin että muuten minua harmittaisi jälkikäteen valtavasti ja pitkään. Itse asiassa kävi niin, että kun pääsin alas asti, olisin halunnut kiivetä heti takaisin ylös ja tehdä homman uudelleen!

Neljänsiä uhmasin päättäväisesti lähtiessäni mieheni kanssa pienellä kajakilla melomaan Meksikon rämeille. Meille vakuutettiin sen olevan turvallista, alligaattorit pikemminkin kaihtaisivat kajakkeja kuin tulisivat niiden lähelle ja olihan opas mukana. Ruskea vesi vain oli niin lähellä kapean ja matalan kajakin kylkeä, että ensi alkuun hirvitti! Retki meni mukavasti. Rämeellä oli kaunista ja rauhallista. Paljon erilaisia lintuja, joista mieheni räpsi välillä kuvia. Emme törmänneet alligaattoriin.

Kannattaa olla rohkea (mutta ei uhkarohkea!). Siitä saa voimaa tulevaisuudessa, silloin kun rohkeutta tarvitaan. Kerran rohkea, aina rohkea! 😉

Vesta

Sweet, sweet surrender

Sweet, sweet surrender

Kirja jota vasta luen, mutta jolla on jo nyt alkanut olla hienoisia vaikutuksia ajattelutapaani, avioliittooni ja elämääni. Lyhyesti sanottuna, kuinka tulla tyytyväiseksi, lakata murehtimasta turhia, saada unelmiensa avioliitto ja löytää puolisostaan taas se ”unelmien mies”, jonka aikoinaan tapasi. Asiaa myös kuukupista.

Mielenrauhaa, miessuhteita ja naiseuden iloa

Alkuun haluan todeta etten ole antifeministi, feministi, vanhanaikaisen avioliittomallin (tyyliin ”nainen on miehensä palvelija”) kannattaja tai mitään muutakaan vastaavaa, pikemminkin päin vastoin. Olen melko pitkälle sitä mieltä että kun nainen ja mies ovat tasaveroisessa suhteessa toisiinsa, kummallakin osapuolella on mahdollisuudet olla tyytyväinen.

Sitten itse asiaan.

Satuin kuulemaan kirjasta, jota olen parhaillaan lukemassa.

 

The Surrendered Wife
by Laura Doyle

– A step-by-step guide
to finding intimacy,
passion and peace
with a man

 

Kuulostaako innostavalta? Niin minustakin. 😉

Mm. kirjan ”Miehet ovat marsista, naiset venuksesta” kirjoittaja John Gray on kuvannut kirjaa sanoin ”Practical and valuable”, siis käytännöllinen ja rakentava. Kyllä, minunkin mielestäni kirja on asiantunteva ja lajissaan arvokas.

Kirja voi olla helpottavaa luettavaa

  • sellaiselle, joka joskus on suhteessaan kärsinyt liiallisesta, turhauttavan säännöllisestä tai turhan suuret mittasuhteet saavuttavasta asioista kiistelystä, riitelystä ja siitä seuraavasta turhautumisesta
  • sellaiselle, joka joskus on tuntenut olonsa vastuiden taakan näännyttämäksi tai ylikuormitetuksi perheen, töiden ja oman, puutteellisen (tai puuttuvan) vapaa-ajan keskellä
  • sellaiselle, joka joskus on murehtinut etukäteen tai huolestunut asioiden nykytilasta tai tekemättömien asioiden yhä kasvavasta listasta
  • sellaiselle, joka joskus on ollut turhautunut miehensä tapaan tehdä asiat (tai jättää ne tekemättä) tai kritisoinut miehensä tekemisiä, valintoja, päätöksiä, jne.
  • sellaiselle, joka kaipaa rauhallisia, leppoisia koti-iltoja perheen kesken, ilman turhaa kinaamista ja sen seurauksena kireäksi käyvää ilmapiiriä
  • sellaiselle, joka kaipaa omaa aikaa, jolloin ehtisi huolehtia itsestään, harrastaa ja tavata ystäviä
  • sellaiselle, joka on suhteessa miehen kanssa, on joskus ollut tai suunnittelee joskus olevansa

 

Kirja tarjoaa
joukon rohkeita, mutta
ajatuksia herättäviä mielipiteitä,
osuvia ja joskus
nauruhermojakin kutkuttavia
esimerkkejä
ja radikaaleja,
toisinaan ristiriitaisiakin tunteita
herättäviä ratkaisumalleja.

 

Vielä en osaa sanoa, mikä tulee olemaan oma päätökseni asian suhteen kirjan lukemisen jälkeen. Silti olen varma, että jonkinlaista muutosta tapahtuu. Sen verran kyllästynyt olen asioista ja niiden tekemistavoista kiistelyyn ja turhanpäiväiseen jahkaamiseen ja väittelyyn, ja joskus edellisistä sukeutuviin riitoihin.

Luulen että vaikka oman suhteen tilanne ei olisi yhtä pahassa jamassa, kuin kirjan kirjoittajan suhde, kirjasta voi olla suhteen eteenpäin kehittämiselle huomattavaa hyötyä. Tai ainakin näin toivon (oma lehmä ojassa).

Kirjan ajatusmallia ei kannata pelästyä ja hylätä kirjaa sen perusteella samoin tein. Vakuutan, että itselläni oli huomattavan suuria ennakkoluuloja ja epäilyksiä opuksen suhteen ennen kirjan lukemisen aloittamista. Olen saanut useampaan kertaan yllättyä positiivisesti. Kaikkea en silti sentään purematta niele. 😉 Vaikka ei haluaisikaan kirjan esittämän vaimon roolimalliin, kirjasta löytyy paljon rakentavia palasia oman suhtautumisen korjaamiselle miestä, suhdetta ja itseasiassa koko elämää kohtaan.

Kaikkia käytäntöjä tuskin tarvitsee toteuttaa täsmälleen kirjan esittämällä tavalla, saadakseen aikaan myönteisiä vaikutuksia omassa suhteessaan. Kirja antaa silti rutkasti ajattelemisen aihetta. Itse ainakin olen jäänyt jo useampaa otteeseen lukemisen ohessa pohtimaan, mitä oikeastaan todella tahdon ja mitkä asiat ovat minulle oikeasti tärkeitä.

Enempää en osaa vielä sanoa, kannattaa lukea kirja itse. Itselläni on tuo vaahtokylpy-kantinen versio kirjasta, se on mielestäni hauska. Käsittääkseni Bookplussan tarjoama kirja, jossa on ruusu kannessa, on täsmälleen sama opus.

Tätä kirjoittaessani huomasin, että netistä löytyy myös Laura Doylen vastaavanlainen kirja sinkuille.

 

Mikä ihmeen kuukuppi

Asiaa nerokkaasta, ekologisesta ja kuukautissotkuista vapauttavasta kuukupista.

Tämä on toinen uusi asia, josta olen innostunut. Raskauden ja imetyksen aikana sain nauttia menkattomasta ajasta. Kun kuukautiset sitten imetyksen vähentyessä ilmestyivät takaisin, totesin etten ollut muistanut kuinka karmaisevaa kuukautisaika voi toisinaan olla. Sen tuloksena kokeilin uudelleen läpi erilaisia side- ja tampoonimerkkejä, todeten lopulta etten ollut tyytyväinen mihinkään vaihtoehtoon.

Muistin joskus lukeneeni kuukautiskupista, lyhyemmin kuukupista. Homma oli aiemmin tuntunut ylettömän hankalalta ja jotenkin epäilyttävältä. Nyt olen hankkinut oman kuukupin, mutta en ole vielä päässyt sitä testaamaan ”tositilanteessa”. Kuukuppeja on vaikka mitä mallia (esittelyjä mm. Kuukuppi.fi- ja Kuukuppikunta.net-sivustoilla, linkit jutun lopussa). Kuppimerkkien välillä on eroja. Usein joka merkissä on kaksi kokoa: pieni ja iso. Itse ihastuin LadyCupiin, niitä saa eri väreissä, joten valinnanvaraa löytyy.

Netistä laajasti lukemieni kommenttien ja kokemusten perusteella juuri kukaan ei ole katunut kuukupin hankkimista. Se ei siis voi olla kovin paha juttu. Joku jopa kirjoitti että pahin ongelma kuukupin kanssa on se, että menkat unohtuvat. Mikä ihana vapaus!

Kuukuppia on tyhjennettävä vain pari kertaa päivässä ja sen kanssa voi täysin huoletta harrastaa uintia ja urheilua, eikä se näy millään tavalla päälle päin. Kuukuppia ei myöskään tarvitse käydä vaihtamassa uinnin tai urheilun jälkeen. Kuukuppi ei myöskään haise (kuten siteet tai tamppooni), koska kupissa oleva veri ei pääse hapettumaan kehon sisällä. Homma ei siis ole käytännössä yhtään niin epämiellyttävää kuin siteiden ja tampoonien kanssa temppuilu.

Terveysriskeihin nähden
kuukupilla on myös
etuja sekä tampooniin 
että siteisiin nähden,
se on siis riskittömämpi vaihtoehto
.

Kuukuppi on myös paljon
ekologisempi tapa
käsitellä menkkoja kuin
kertakäyttöiset kuukautissuojat.
Ympäristötietoiset ottavat
kuukupin varmasti
innoissaan vastaan!

Miksi sitten kuukuppi ei ole mahtavassa suosiossa? Ehkä sen tunnettuus on vielä melko pieni. Koska yksi kuukuppi kestää käyttäjänsä käytössä vuosia, sen valmistajat ja markkinoijat eivät voi haalia sen myynnin avulla yhtä suuria summia kuin kertakäyttöisten kuukautissuojien tuottajat, joten todennäköisesti heillä ei ole käytettävissään suuria summia tuotteen mainostamiseen ja markkinointiin. Käsittääkseni kuukuppi on hiljalleen yleistymässä naisten keskuudessa, sitä mukaa kun tutut ja ystävät suosittelevat kuppia toisilleen. Aion nyt liittyä tämän jutun myötä kupin suosittelijoihin, tosin vielä puolinaisiin, enhän ole vielä kokeillut asiaa itse.

Mikäli homma kiinnostaa, netistä löytyy suomenkielinen kupittelijoiden oma keskustelupalsta (jonne linkki jutun lopussa) ja käsittääkseni aiheeseen vannoutuneiden keskuudessa on jossain päin maailmaa jopa tapaamisia. Kuukuppi on siis saanut jo oman hypetysporukkansakin.

Kannattaa lukea itse lisää. Kuukuppeja voi ostaa mm. Kuukuppi.fi-sivustolta (nettikauppa, linkki jutun lopussa, itse hankin kupin täältä). Myös erilaiset eko- ja luontaistuotekaupat myyvät kuppia. Ruohonjuuresta saa kuukuppeja, tosin ei muistaakseni LadyCupia, mikäli päätyy tuollaiseen ”suloisen” värikkääseen kuppiin.

Linkkivinkit

http://www.bookplus.fi/kirjat/doyle,_laura/the_surrendered_wife-4429581

http://www.kuukuppi.fi/

http://www.kuukuppikunta.net/

http://www.ladycup.eu/

http://www.surrenderedwife.com/

 

 

 

Ihanaa syksyä kaikille,

Vesta ❤