Jos haaveilet rauhallisesti ja järkevästi toimivasta uhmaikäisestä, koko yön nukkuvasta vauvasta, sosiaalisesta ja hyväkäytöksisestä taaperosta ja omasta ajasta, tämä kirja on ehdottomasti sinulle! Se sisältää nipun järkeenkäypiä lastenkasvatusohjeita (ei sääntöjä!).
Kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa kotona ollessa sitä törmää jos jonkinlaisiin tilanteisiin ja joskus kovastikin päänvaivaa aiheuttaviin ongelmiin. Lapsia, lapsuutta ja lastenkasvatusta käsittelevät kirjat kiinnostavat. Niinpä satuin törmäämään tähän mielenkiintoiseen opukseen: Pamela Druckerman – Kuinka kasvattaa bébé? Vanhemmuus Pariisin malliin. Havaitsin että se on kirjastossa hyvinkin varattu teos. Sain varausjonosta ”jonotuspaikan” ja odottelin omaa kappalettani useampia kuukausia. Mutta vihdoinkin se on täällä, olen päässyt lukemisen alkuun ja hyvään alkuun päässytkin! Kirjan oppeja on testattu vaivihkaa oman jälkikasvun kanssa ja tulokset ovat suorastaan kutkuttavia…
Nyt olen niin rakastunut kirjaan että harkitsen oman kappaleen ostamista.
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522341487
Kirjan – ja sen mukaan myös ranskalaisen lastenkasvatuksen – kantava voima on ”cadre”, kehys. Kehys tarkoittaa lapselle asetettuja sääntöjä, joita noudatetaan tiukasti ja peräänantamattomasti joka tilanteessa, mutta kehyksen sisällä lapsella on täysi vapaus toteuttaa itseään vapaasti, vapaus löytää maailma ja elämän kauneus.
Pääosa kirjasta kiteytyy termiin ”la pause”, tauko. Se tarkoittaa että lasta kasvatetaan kärsivällisyyteen, odottamisen taitoon, turhautumisen sietämiseen, jokaisesta hetkestä nauttimiseen ja muun maailman huomioon ottamiseen – ei pelkästään omiin tarpeisiin ja toiveisiin keskittymiseen ”kaikki-mulle-tänne-heti”-kamaluuden tapaan – jo pienestä pitäen. Ranskalaiset eivät sano ei, he sanovat: odota. Ei-sana on säästetty todellisiin ongelmatilanteisiin.
Lasta kannustetaan käyttäytymään – ei kiltisti – vaan viisaasti ja tyynesti, rauhallisesti ja järkevästi. Se on hyvä kannuste. Lapsi tietää että hän voi itse päättää käyttäytyä fiksusti. Taito ja tahto tähän löytyy jo valmiiksi hänestä. Jos häneltä kielletään jotain, syy kerrotaan lyhyesti. Turhia kieltoja yritetään välttää. Aikuinen näyttää mallia. Kun hän ei hermostu, huuda eikä vihastu, ei lapsenkaan tarvitse toimia siten. Kärsivällisyys on siis myös aikuisen hyve.
Tämän ohella kirjassa painotetaan todellista keskittymistä lapseen ja aitoa paneutumista hänelle tärkeisiin asioihin, lapsen kuulemista ja huomioimista hänestä aidosti kiinnostuneena, ja hänen hyväksymistään sellaisena kuin hän on. Jokainen on omanlaisensa persoona. Mutta jokaisen tulee ottaa myös toiset huomioon. Kukaan ei voi käyttäytyä miten sattuu.
Lapselle tarjotaan paljon tilaisuuksia kokea ja oppia – mutta pääasiassa omatoimisesti ja itse keksien – ilman että häntä määrätietoisesti sparrattaisiin tai opettamalla opetettaisiin suorittamaan asioita. Lapselle annetaan pikku hiljaa vaativampia ja vaativampia tehtäviä. Hän osallistuu arkipäivän askareisiin ja häntä opastetaan varovasti myös ruoanlaiton saloihin. Kirjassa on perinteisen joguttikakun ohje, kakun, jonka monet ranskalaislapset oppivat valmistamaan jo hyvinkin pienenä. Lasta viedään ravintoloihin ja häntä opetetaan arvostamaan ruokaa ja ruokakulttuuria, ja keskustelemaan siitä. Ranska on herkkusuiden luvattu maa, ja se näkyy myös lastenkasvatuksessa.
Kirjassa puhutaan tasapainosta. On hyvä muistaa pyhittää tarpeeksi aikaa myös muille elämänalueille kuin lapsille, lastenhoidolle ja kasvatukselle, jotta elämä pysyy tasapainossa.
Alla linkki Ylen nettisivulle jossa kirjaa on esitelty. Tuolla joku on tullut kommentoineeksi, etteivät kaikki perheet toimi Ranskassa näin – kuten eivät varmaan toimikaan – eiväthän äidit ja isät Suomessakaan toimi kaikki samalla tavoin. Sama se oikeastaan minulle käytetäänkö tätä mallia Ranskassa vai ei, meillä se toimii. Vanhempi lapsi on vähentänyt höseltämistä, uhmaikäinen karjumista ja kummankin kohdalla uhittelu ja kiukun puuskat ovat vähentyneet. Vauvan olen saanut ilman huutoa ja heräilyä nukkumaan läpi yön, ja meillä nukuttaisiin nyt rauhallisia öitä, ellen olisi päättänyt imettää häntä ”vapaaehtoisesti” kerran yössä. Omasta mielestäni poika on vielä sen verran pieni että imetys kerran yössä on järkevää, tuntuu myös että yöimetys tehostaa merkittävästi maidontuotantoa. Olen siis etsinyt tasapainon yöunien ja toimivan imetyksen välillä.
http://olotila.yle.fi/perhe/lasten-kasvatus/pamela-druckerman-ja-ranskalainen-kasvatuskaytanto-kuinka-kasvattaa-bebe
Jogurttikakun – Gâteau au yaourt – resepti (kirjan resepti poikkeaa hieman alla mainitusta; sovellutuksia on monia ja kakkutaikinan sekaan voi halutessaan lisätä mainittujen ainesten lisäksi kaikenlaista pakastemarjoista, suklaarouheesta tai persikan palasista sitruunankuoriraasteeseen, tai vaikkapa tilkkasen ranskankermaa; ja mikäli pidät vähemmän makeista kakuista, vähennä rohkeasti sokerin määrää):
http://www.gateau-au-yaourt.info/recette-gateau-au-yaourt.html
Kuten tarkkasilmäiset ehkä huomasivat… 😉 …ohje on ranskankielinen, joten ranskankielentaidottomat voivat käyttää apuna Googlen sanakirjaa (copy-pastella tekstin pätkä siihen ja käännä) tai jotain muuta nettisanakirjaa:
http://translate.google.com/
Pamela Druckermanin kirja on hyvin toisenlainen kuin aiemmin blogiin linkittämäni lastenkasvatusohjeisto Domestic Goddezz – Apua lastenkasvatukseen, johon olin sattunut netissä törmäämään. Kumpikin on antanut rutkasti aihetta ajatteluun ja omien toimintamallien objektiivisempaan tarkasteluun. Kasvatusohjeita on jos jonkinlaisia, eivätkä mitkään niistä ole välttämättä suoralta kädeltä oikeita tai vääriä. Lastenkasvatus ei ole salatiedettä, eikä siitä tiedettä ole välttämätöntä minusta tehdäkään. Ilman kirjoja, oppaita, ohjeistoja, neuvoja, ynnä muita pärjää vallan mainiosti pelkkää maalaisjärkeä ja logiikkaa käyttämällä. Tosin en koe pahaksi toisinaan tuulettaa omia ajatusmalleja, pysähtyä katsomaan asioita eri näkökulmasta ja pohtia voisiko jonkun asian tehdä sittenkin toisin.
Ja vielä vinkki rauhallisiin öihin:
Kun vauva yöllä itkee, kuuntele onko itku oikeastaan pelkkää kitinää (meillä sekin toisinaan varsin kovaäänistä mölinää). Kitinä eroaa itkusta siten että itkussa on häivähdys hätäännystä, kitinässä ei. Kitinä on mölinää, itku parkumista. Kuulet kyllä eron jos maltat keskittyä tarkkailemaan. Jos kyseessä on kitinä, odota. Reagoi siinä vaiheessa kun kitinä muuttuu itkuksi tai parkumiseksi. Mene sitten vauvan luokse. Anna vauvalle tutti, paijaa hieman päätä ja mene takaisin nukkumaan. Toista tarvittaessa. Jos sama jatkuu ja vauva hätääntyy, lohduta ja tuudita tarvittaessa hetki sylissä. Jos vauva ei rauhoitu, syötä hänet. Vauvaa ei siis tarvitse ”huudattaa”, riittää että kuuntelee onko hänellä hätä. Tämä pätee alle 4 kk ikäisiin vauvoihin. Sen jälkeen yöimetyksestä pois tottuminen voi vaatia hieman huudattamistakin (lyhyt hetki itkua/parkua ennen kuin menee vauvan luokse, ei vauvan jättämistä huutamaan), opastaa kirja, vaikka itse en raatsi tällaista ”huudattamista” harrastaa. Olen sitä mieltä, että mieluummin vauva kitisee hieman yöllä, kuin että minä kitisen väsymyksestä pitkin päivää. Samaa kärsivällisyyttä opetetaan myös päivällä. Vauvan luokse ei tarvitse rynnätä salamannopeasti jokaisesta pienimmästäkin inahduksesta. Vauvaakin voi opettaa jo hieman odottamaan pienen pieniä hetkiä, kärsivällisyys on hyve. Pienikin jaksaa jo hetkisen odottaa kun tietää että se kestää vain lyhyen tovin ja odotus aivan kohta palkitaan.
Vauvan tarpeisiin on kuitenkin aina vastattava eikä vauvaa saa jättää yksin itkemään hädissään! Vauvan kohdalla odotustauko on hyvin minimaalinen!! Tässäkin tapauksessa – kuten lastenkasvatuksessa muutenkin – minusta ensi arvoisen tärkeää on empatia, empatia ja empatia!
Leppoisaa kevätpäivää! Jospa lumetkin kohta lähtisivät lopullisesti pois kesän tieltä kuljeksimasta. Kesäkuuhun on enää 52 piskuista päivää!
-Vesta
Domestic₪Goddezz 