Eläinystävät koskettavat omalla suloisella tavallaan elämäämme.
Toissapäivänä 17.10.2014 tuli se hetki kun oli sen aika että rakas punatiikerin värinen kisumme Nalle lähti naukumaan ja viipeltämään autuaammille metsästysmaille. Pienen lemmikinkin hyvästely kirpaisee kovasti, olihan se oman perheen jäsen yli 12 vuotta.
Illalla kuunneltiin lasten kanssa Mikko Kuustosen: Enkelit lentää sun uniin, joka oli päivällä soinut mielessä, laulettiin Tuiki tähtönen (oma versio jossa kolme säkeistöä), luettiin mörönkarkotusrukous (iltarukous jonka päätteeksi lapset tahtovat aina sanoa ”turvassa”), sen jälkeen esikoinen vielä jutusteli Nallesta ja luettiin ”hiljaisuuden kynttilän” (tuikkukynttilä punaisessa myrskylyhdyssä) valossa kesken olevaa iltasatukirjaa, Nalle puhin kootuista kertomuksista kuudes luku jossa Puh keksii uuden leikin ja Ihaa tulee mukaan. Pienet jäivät sänkyihinsä halimaan nalle- ja tiikeriunilelujaan.
Valvoin Nallen kanssa viimeisen yön, en vain raatsinut mennä nukkumaan, sitten en saanut unta. Katsottiin televisiosta sattumalta tuleva Julia Robertsin elokuva Vihollinen vuoteessani ja jotain hömppäsarjoja nauhalta, oltiin, käveleskeltiin ympäri öisen hämärää kotia (kumpikin), kuunneltiin yön hiljaisuutta ja nukkuvan perheen tuhinaa, ja Nalle kaateli vesikuppia, seisoi siinä etutassuillaan, kuopi vettä ja minä pyyhin vedet pois ja lisäsin uutta, mikä lie ollut tarkoitus, yritti pieni kai juoda hassusti. Oltiin muuten vaan, turhan paljon olematta, kahdestaan kissani kanssa, vilkuiltiin toisiamme silmiin ja kumpikin tiesi, kerroin että ymmärrän. Rapsutin ja ”Nalle naksuliini” kehräsi kuuluvasti niin kuin sillä oli tapana. Aamu viideltä uni voitti ja menimme kumpikin nukkumaan.
Viimeisenä päivänä Nallea hemmoteltiin kovasti, rapsuteltiin, paijattiin, halittiin, siliteltiin ja sille juteltiin, puhallettiin kissanmintun tuoksuisia saippuakuplia, annettiin kissanruoka-kastikepussista ravulta ja lohelta maistuvaa lempiruokaa josta kumpikin kissa tykkää, syötettiin kissanminttunappeja, pidettiin sylissä. Toinen kissa, Hemmo nukkui Nallen kanssa keittiön ruokapöydän vierekkäisillä tuoleilla, putsasi sen turkkia korvan takaa, niskasta ja selästä, naukui sen kanssa ”Nalle” (Nallen tapa sanoa käheästi naukuen oma nimensä tai naukaista nopeasti ja terävästi ”Äh, äh” melkein kuin pikkukoira) ja pukkaili kissakaveria lempeästi otsalla kylkeen ystävyyden ja välittämisen merkiksi. Vaikutti siltä kuin sekin olisi vaistonnut, ainakin haistoi että toinen on kipeä, hoiti pientä. Lapset katsoivat televisiosta Viiru ja Pesonen: Muisti pätkii -elokuvan, katsoivat seuraavanakin päivänä, ja sitä seuraavana. 🙂
Kun Nalle oli halittu ja hyvästelty ja mies oli lähtenyt Nallen kanssa eläinlääkäriin, katsottiin muun perheen kanssa televisiosta elokuvaa Paluu tulevaisuuteen (Back to the Future) niiltä osin kuin se ei ollut liian jännittävä pienille. Oli haikean vaikea olo, vaikka toisaalta helpotti tieto siitä että pian pikku kissallamme olisi parempi olo ja kaikki hyvin.
Mies soitti pari kertaa tilannetietoja. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Ei ollut kyse bakteerista, joten annettu antibiootti ei auttanut. Munuaiset menneet nopeasti todella huonoon kuntoon. Pahoinvointilääkettä voisi antaa ja kissa voisi pärjätä vielä pari viikkoa, mutta huonompaan vain menisi kunnes olisi sama tilanne edessä. Kumpikin tiesi että jos siihen päädyttäisiin, sitä ei tehtäisi kissan takia, vain meidän muiden vuoksi. Oli parempi päästää Nalle lepäämään vaikka ajatus kaihersikin suunnattomasti.
19.42 mies soitti että nyt on Nalle nukkunut pois. Oltiin hetki hiljaa lasten ja Hemmon kanssa kotosalla, ja juteltiin sitten että kyyneleet ja surun tunne ovat ihan hyvä juttu, ikävöinti helpottaa aikanaan.
Nyt Hemmo selvästi haikailee vähän kissakaverin perään ja sitä on hemmoteltu viime päivinä tavallista enemmän, ettei se tuntisi oloaan yksinäiseksi. Hemmo on alkanut jutella enemmän, koska kodissa on muuten ollut nyt hiljaista kun Nalle ei ole juttelemassa (yksi sen lempiharrastukista ”kikkailun” eli lasten jäljiltä lattialle jääneiden pikkulelujen pyörittelyn, kissapuun ylimmällä tasolla makailun ja lintujen ja oravien tarkkailun lisäksi). Hemmon bravuureita ovat ”Nalle”-sanan lisäksi korkeaäänisemmät ”kurrrrnau/kurrrnauskis”, ”jarru” ja ”uuuauau” (Nallelle ja ilmeisesti nyt meille tarkoitettu leikkiinkutsu-ääni) kissamaisesti mutta sangen huvittavasti ja selkästi tunnistettavissa!
Kyllä oli kaikilla silmät kosteana kun ”Nallen päivän” iltana kuunneltiin ihan muistelun vuoksi Mikko Kuustosen: Enkelit lentää sun uniin uudelleen koska se oli satuttu kuuntelemaan edellisenäkin iltana kun Nalle vielä kävi kurkkailemassa Hemmon kanssa hämärässä lastenhuoneessa iltasadun luentaa, rauhallista tunnelmaa ja pötköttelijöitä, hakemassa silitystä ja pyytämässä iltaruokaa. Esikoinen halusi laulaa laulun ”Minun ystäväni on kuin villasukka” ja lauloin sen lasten kanssa yhdessä. Luettiin taas Nalle Puhia, seitsemäs luku jossa Tikrun pomppimisesta tehdään loppua (kaikki ihmettelivät miksi siitä pitäisi tehdä loppua).
Iltasadun loputtua oli rauhallisen hiljentynyt olo ja kotona oli hassun hiljaista. Miehen kanssa valvottiin vielä hetki, sitten menin suosiolla yrittämään nukkumista päässä pyöriviltä ajatuksilta ja lukemaan kesken olevaa Nora Robertsin kirjaa Revontulet. Tuntui kuin olisi kulunut pidempi aika siitä kun viimeksi olin avannut kirjan, niin paljon tuntui tapahtuneen sen jälkeen. Kesken olevat asiat, joita jatkaa elämän isompien juttujen jälkeen, tuntuvat jotenkin merkityksellisemmiltä kuin tavallisesti. Toisaalta kovin turhanpäiväisiltä ja arkisilta, turhilta elämän mittaisen ajan ja suurempien asioiden rinnalla. Sitä tulee ihmetelleeksi, miten ja miksi kaikki muu vain jatkuu kuten ennenkin, maailma pyörii ja uusi yö ja päivä koittavat toinen toisensa jälkeen. Elämä jatkuu.
Aamu neljältä
keskellä hiljaista aamuyötä herään
siihen että mielessä soi Enigman kappale:
Return to Innocence,
haikeana nousen hiljaa kuuntelemaan sen
ja palaan takaisin nukkumaan.
Levollisia unia.
Kaikesta tästä herää mieleen ajatus siitä, että elämä on täynnä viisautta, jos vain malttaa pysähtyä kuuntelemaan, katselemaan ja näkemään sen. Keskittyy todella katsomaan.
Jatkan elämää, asioiden tekemistä, katson televisiosta J. Karjalaisen konserttia, kuuntelen ”Missä se Väinö on?”-kappaletta ja mieli heittää hajamielisenä ajatuksen, missä, missä se Nalle on? Iloitsen hymyistä joita pienten kasvoilla välkähtelee taas välillä. Kaikki ovat olleet haikein ja hieman surullisin mielin, vanhin lapsi on täydentänyt ja parannellut aiemmin piirtämiään kuvia Nalle- ja Hemmo-kissoista ja kaikki lapset kantavat edelleen ”Nalle”-nimistä kissapehmolelua, pehmotiikeriä ja leijonaa kainalossaan, pitävät niitä unileluina ja isommat tirauttavat välillä kyyneleen kun Nalle tai joku muisto siitä tulee mieleen ja haikeus iskee äkkiarvaamatta. Onneksi hali auttaa. Itsellä on hetkittäin silmäkulma hyvinkin kosteana kun joku muisto arkisen askareen keskellä tulvii mieleen, sitä on odotettavissa varmaan jonkun aikaa. Kunnes jonain päivänä kyynelten sijasta tuleekin lämmittävä ailahdus ja ehkä hymy.
Kiitos ”maailman vahvin Nalle”. ❤
Lemmikit voivat opettaa meille tärkeitä asioita, kuten sen että rakastaa voi tässä ja nyt. Rakastaa ehdoitta, ilman vaatimuksia ja odotuksia, toisen juuri sellaisena hyväksyen kuin hän juuri sillä hetkellä on, omana itsenään. Vahvuuksineen, vikoineen ja hauskuuksineen päivineen, puutteellisena, upeana olentona. Sellainen rakkaus on tyynnyttävää, vapauttavaa, tekee levolliseksi, niin rakastavan kuin rakastettavan. Kunhan muistaa kertoa ja näyttää sen kaikin tavoin toiselle. Jokainen päivä ihan arkisessa elämässä. Luottaa että toinen on siinä, pysyy vierellä, rakastaa. Ja kertoa että itse aikoo pysyä, luottaa ja rakastaa. Rakastaa, huolehtia ja helliä niitä jotka ovat täällä ja muistella lämmöllä niitä jotka eivät enää ole. Ja elää tässä ja nyt. Seurata rohkeasti omaa polkuaan ja inspiraatiotaan. Tehdä niitä asioita jotka tekevät onnelliseksi, heti nyt tänään. Lakata liiaksi odottamasta huomista ja ”sitten kun”-asioita. Keskittyä hetkeen. Hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat ja tulevat. Hämmästellä maailman ja luonnon yksinkertaisia ja monimutkaisia, pieniä ja suuria ihmeitä. Iloita elämästä sellaisena kuin sen on saanut, kiitollisena. Löytää asioiden hyvät puolet ja pienet hyvät asiat arjessa. Uskoa tulevaisuuteen. Ja muistaa unelmoida.
Carpe Diem!
Inspiroivaa ja rauhallista syyspäivää kaikille,
-Vesta
Musiikki tuo iloa elämään mutta myös rauhoittaa lempeästi, tässä jotain itselle nyt rakkaita kappaleita: Enigma: Return to Innocence, Mikko Kuustonen: Enkelit lentää sun uniin, Eput: Repullinen hittejä, Bon Jovi: Bed of Roses ja muita, Richard Marx: Right Here Waiting for You, Dire Straits: Walk of Life, Robotti Vipusen kovalevy: Dodo-sorsa, italialainen, espanjalainen ja ranskalainen musiikki, Celtic Woman: Scarborough Fair, Sting: Fields of Gold, J. Karjalainen: Missä se Väinö on?, Villejä lupiineja, Ankkurinappi, Et ole yksin -albumi ja muita (http://areena.yle.fi/tv/1943196, http://areena.yle.fi/tv/2092717), Hits from the Blockbuster Movies: Walking After Midnight, Love Letters Straight from Your Heart, Hey Baby ja muita (50’s-60’s music), Scorpions: Wind of Change ja muita, Bryan Adams: Heaven ja muita, Stevie Wonder: I Just Called to Say I Love You, Whitney Houston: I Will Always Love You, When You Believe (with Mariah Carey), Beatles: Yesterday ja muita, Siiri Nordin: Sydämeni osuman sai, Nerdee: Broken Glass, Jenni Vartiainen: Missä muruseni on, Weather Girls: It’s Raining Men, Madonna: Like a Virgin, Lynyrd Skynyrd: Sweet Home Alabama
❤
Domestic₪Goddezz 