Kahden tuttavan päässä kuninkaallisista

Tässä eräänä päivänä sain Facebookissa, http://www.facebook.com/ kutsun ryhmään: ”Six Degrees of Separation”. Siinä kyse on jo aikaisemmin esitellystä teoriasta, jonka mukaan kaikki maailman ihmiset ovat toisitaan enintään kuuden tuttavan päässä. Kuulostaa jossain määrin oikealta, mutta tietyssä määrin aika utopistiselta ajatukselta. Varsinkin jossakin Vanuatulla asuvan pikkulapsen tai rauhallista elämää viettävän eläkeikäisen vanhuksen verkottuminen muihin maailman kansalaisiin hieman epäilyttää. Ja ajattelinkin aluksi jutun kuuluvan samaan kategoriaan kuin ”Melkein sukua julkkikselle”, joka oli taannoin eräällä mediakanavalla melko paljon käsitelty aihe.

Tulimme lähipiirin kanssa keskustelleeksi teoriasta. Hämmästykseni oli melkoisen suuri kun havaitsin yllättäen olevani vain kahden tuttavan päässä edesmenneestä prinsessa Dianasta, ja sitä kautta siis vain kolmen tuttavan päässä itse Englannin kuninkaallisista!

Olisikohan sittenkin vielä saumoja
Prinssi Williamin kanssa?
Heh… 😉

Pari muuta yhtä hämmästyttävää toteamaa olivat Nelson Mandela kolmen tuttavan päässä ja Dalai Lama neljän tuttavan päässä.

Maailma alkaa yllättäen tuntua hyvin, hyvin, hyvin pieneltä paikalta!

Sen verran voin avata asiaa, että vaikka tunnen hyvin paljon tuntemisen arvoisia ihmisiä, en tunne lähes yhtään julkkista, enkä ketään maailman laajuisesti tunnettua henkilöä.

Prinsessa Diana linkittyi minuun yllättäen toisen vanhempani kautta. Hän on työnsä kautta tutustunut erääseen suomalaiseen naishenkilöön, joka sittemmin meni naimisiin Mohamed Al-Fayedin kanssa, joka omistaa mm. Lontoon Harrods-tavaratalon. Al’Fayedin poika Dodi seurusteli prinsessa Dianan kanssa. Otaksuisin että edelliset ovat istuneet kerran jos toisenkin samassa päivällispöydässä, joten lasken tämän suomalaisnaisen tuntevan Dianan.

Hitsi vieköön, en ole kyllä saanut yhtään alennusta Harrodsilla käydessäni, eikä kutsuja siniveristen seurapiiririentoihinkaan ole paljon näkynyt. 😉

Mieheni kautta taas olen päässyt tutustumaan etelä-afrikkalaiseen pikajuoksijaan, Morne Nageliin, joka tuntee pikajuoksija Frankie Fredericksin, joka tuntee Nelson Mandelan, joka tuntee mm. Dalai Laman, Kennedyn, Martti Ahtisaaren, jne.

Sanoisin että tyttäreni tällä tavalla ajatellen liikkuu sangen kunnioitettavissa piireissä. Vaikka todenperäisesti sanoen nuo tutun tutun tutut ovat minusta ja perheestäni yllättävänkin kaukana. Mitään sukua nuo edellä mainitut eivät tietysti minulle ole, vaan tuttujen tuttuja. Vaikka itse tiedänkin tuttujeni kautta linkittyväni edellä mainittuihin kuuluisuuksiin, heillä ei todennäköisesti ole harmainta aavistustakaan minun olemassa olostani! Jos siis kunnioitettuja, kuuluisia tai kuninkaallisia tätä kautta löytyy, ei ehkä kannata antaa ylpeyden nousta hattuun.

Mutta mitähän erikoisia yhteyksiä sitä löytyisi oman suvun kautta, jos lähtisi tekemään tarkempaa sukututkimusta…

Tiedän ainakin että

mieheni suku linkittyy
isovanhempien kautta Australiaan,
omani taas Ruotsiin, Ranskaan,
Ukrainaan ja Sveitsiin,
ja sukulaisten tuttujen kautta edelleen
Skotlantiin, Japaniin ja Intiaan,
jossa yksi serkuistani edelleen asuu.

Ihmiset muuttavat paljon – ainakin minun suvussani – ja tarkemmin ajatellen sukulaisia asuu aika monessa paikassa ympäri maapalloa. Siitä näkövinkkelistä katsoen maailma ihmisineen ei olekaan enää niin laaja, selkeärajainen ja suoraviivainen paikka kuin ensisilmäyksellä vaikuttaa. Maailma näyttää koostuvan eri suuntiin johtavista, yhdistävistä säikeistä, kuin pitkän pitkistä langoista. Ihmisten verkostoitumiskyky ja siteet eri ihmisiin tuovat esiin yllättävänlaisia yhteyksiä.

Maailma on pieni. Pienempi kuin olemme varmaan luulleetkaan. Kannattaa ehkä jutella omien tuttujen kanssa, niin voi paljastua yllättäviäkin yhteyksiä maailman eri ihmisiin!

Tästä kaikesta jäi mielen perukoille jännittävän kutkuttava ajatus siitä, että maailma on täynnä mahdollisuuksia. Jos aloittaisikin oman ”uudisraivaajatyyppisen” seikkailun ja muuttaisi joksikin aikaa toiselle puolelle maapalloa, tai ainakin toiseen maahan katsomaan millaisena elämä siellä näyttäytyy, tutustuisi samalla uusiin ihmisiin ja loisi uusia verkostoja ja ystävyyssuhteita. Ehkäpä, kun taapero vain tästä hieman kasvaa…

Seikkailuntäyteistä päivää kaikille suurille ja pienille maailmanmatkaajille ja arjen keskellä hääriville kotirouville,

-Vesta

Hyvä punaviini?

Lupasin laittaa vähän viinitietoutta blogiin.

Alla meidän lähipiirin kokemusten perusteella koottu lista hyvistä punaviineistä.

Suosittelen kaikille viinin ystäville Casillero del Diablo -viinejä, mm.
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/466207 ja
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/006206! Casillero del Diablon viimeiseksi myyntiin tullut vuosikerta on viinin valmistajan mukaan kaikkien aikojen paras, ja mikä parasta, viiniä saa Alkosta kohtuullisella hinnalla. Hinta-laatu-suhde on noissa viineissä enemmän kuin kohdallaan!

Sama koskee muita chileläisiä viinejä. Chileläiset viinit kuuluvat olevan nyt parhaimmillaan, ja useat eri viiniasiantuntijat ovat suositelleet nyt maistelemaan chileläisviinejä. Itsellä on kokemusta lähinnä punaviineistä, mutta kuulemma sama pätee myös valkkareihin.

Toinen aivan loistavista loistavin – ehkä tämän hetken lempiviinini – on italialainen punaviini Cecilia Beretta Valpolicella Superiore Ripasso,
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/434797. Nimen lausuminen ravintolassa on työlästä, mutta se kannattaa! Tätäkin viiniä saa Alkosta. Suosittelen ehdottomasti maistamaan! Avataan nimeä sen verran että viinin valmistaja on Cecilia Beretta, viinin tyyppi Valpolicella (viini tulee tietyltä alueelta Italiassa), Superiore on viinin laatua kuvaava lisämääre ja Ripasso kertoo viinin valmistustavan. Valpolicella-viinityypistä ja Ripasso-viininvalmistustavasta voi lukea lisää mm. sivuilta:

http://en.wikipedia.org/wiki/Valpolicella

http://en.wikipedia.org/wiki/Ripasso

Näiden viinien lisäksi pidän pääasiassa australialaisista punaviineistä, niitä on turvallista ostaa sillä ne kaikki ovat melkoisen hyviä! Kun tarkemmin mietin, ei tule mieleen yhtään australialaista punaviiniä, jota pitäisin huonona tai jota en olisi juonut pullon avaamisen jälkeen loppuun.

Australialaisista punaviineistä voisin mainita mielestäni parhaina mm. viinit Penfold’s Koonunga Hill Shiraz-Cabernet Sauvignon
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/006386,
Penfold’s Koonunga Hill Shiraz Cabernet Sauvignon
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/463864
ja Banrock Station Cabernet Sauvignon
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/444977
sekä valmistajat Jacob’s Creek – mm.
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/004985 ja
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/006201
– Hardy’s – mm.
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/444577
– ja Lindeman’s – mm.
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/006152.

Ns. uuden maailman viinien lisäksi perinteisen klassinen ja hienostunut, ranskalainen punaviini on joskus parasta lasin täytettä, ainakin silloin kun kaipaa pehmeämpää viiniä, jolta ei vaadita niin ”tulista luonnetta”. Nyt ei heti äkkiseltään tule mieleen mitään ehdotonta suosikkia. Ehkä Loiren laakson viinit ovat omassa suosiossa, osittain siitä syystä että olen itse tuolla viininviljelyalueella vieraillut. Beaujolais ja Bordeaux kannattaa myös pitää mielessä. Rhônen laakson ja Provencen viineistä mielipiteet tuntuvat jakaantuvan kahtia, mielestäni kannattaa itse maistella eri alueiden viinejä ja päättää sen perusteella, minkä alueen viinit eniten miellyttävät. Ranskan viininviljelyalueissa on eroja! Kukin alue valmistaa oman tyyppistä, toisista alueista eroavaa viiniä. Itse voin tähän todeta, että yleensä ottaen pidän ranskalaisista viineistä, ja mielialasta tai tilaisuudesta sitten vähän riippuu, mikä viini kulloinkin maistuu parhaiten!

Espanjalaiset punaviinit ansaitsevat myös kehuja. Suuri osa on mielestäni melkoisen laadukkaita ja jotenkin turvallisia ”jokamiehen-viinejä” – sillä ne ovat minusta parhaita tuliaisviinejä, hyviä viinejä ensimmäistä kertaa kylään kutsuttavalle henkilölle tai porukalle tai muulle sellaiselle henkilölle, jonka viinimakua ei kovin hyvin tunne. Espanjalaisista tulevat parhaiten mieleen ehkä Torres Sangre de Toro,
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/006981 (pullon tunnistaa helposti pullonkaulassa roikkuvan pikku-härän ansiosta) ja Marqués de Cáceres Vendimia Seleccionada,
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/006781.

Viiniltä runsaasti ”luonnetta” kaipaaville voisin mainita vielä uudelleen chileläiset punaviinit, jotka kelpaavat minusta mainiosti esim. grillatun, tulisen tai muuten voimakkaan makuisen tai tuhdin ruoan kyytipoikana.

Muun maalaisia viinejä on tullut maisteltua jonkin verran, mutta niiden osalta en ole kovinkaan suuri asiantuntija.

Kaikesta edellisestä viininmaistelusta huolimatta juon viiniä suhteellisen pieniä määriä – varsinkin nyt imettäessäni maistelen viiniä vain pienen lasillisen tai puoli joskus harvoin – ja joskus kuluu pitkiäkin aikoja niin etten juo viiniä ollenkaan, kunnes sitten taas ”keksin” punaviinipullot viinitelineessä, päätän avata yhden ja siemailen lasillisen jotakin hyvää viiniä yhdessä miehen kanssa. Toisinaan viiniä tulee juotua hieman tätä useammin, johtuen yleensä erilaisista synttäreistä, juhlapäivistä jne. jolloin viini juhlistaa mukavasti aterian tai illan istujaiset. Mutta viini on mielestäni sen laatuinen juoma, ettei sitä ole järkevää lähteä ”ryypiskelemään”. Ensimmäinen lasillinen on mielestäni paras. Joskus toinen lasillinen kruunaa maistelun. Mutta kolmas on ainakin itselleni yleensä liikaa. Miksi siis juoda enempää? Mutta tämä on vain oma mielipiteeni. 🙂

Jos imetät, kannattaa ottaa huomioon se, että juomasi alkoholi imeytyy myös rintamaitoosi. Raskaana oleville ja imettäville ei löydy varsinaisia suosituksia koskien alkoholimääriä, vaan yleisohjeena on ettei alkoholia suositella lainkaan. Mikään viina ei ole hyväksi sikiölle tai imeväisikäiselle, joten käytännössä alkoholin juonnista kannattaa pidättäytyä. Neuvolassa minulle taidettiin ohjeistaa jotakin ”puoli lasia – lasillinen joskus harvoin” -suuntaista.

Nykyään punaviiniä voi nauttia lähes minkä ruoan kanssa tahansa, tai tietysti myös yksinään, mikäli haluaa. Kala luetaan tätä nykyä hyväksyttäviin ruokalajeihin punaviinin kanssa. Jos siis olet sekä kalan että punaviinin ystävä, sinun ei tarvitse vaihtaa toista joko lihaan tai valkoviiniin, kuten aikaisemmin halutessasi noudattaa hyvän maun mukaista ”viinietikettiä”.

Viinin kanssa maistuvat hyviltä myös esimerkiksi erilaiset kevyet tarjottavat, kuten juustotarjotin, jolta löytyy esim. juustovalikoima yhdessä Table water -keksien (tai suola- tai muiden tarkoitukseen soveltuvien keksien), viinirypäleiden ja/tai viikunahillon kanssa.

Viini säilyy hyvänä muutamia päiviä avaamisen jälkeen, kun suljet korkin tiukasti uudelleen kiinni. Kierrekorkit ovat tässä käteviä, tosin itse olen siitä huolimatta vakaa perinteisten, luonnonkorkkien kannattaja. Nykyään joissakin viinipulloissa on edellisten välimuoto, synteettinen korkki, joka vaikuttaa ja näyttää hieman luonnonkorkista valmistetulta korkilta, mutta osoittautuu tarkemman tarkastelun jälkeen synteettiseksi. Eri korkkityypeillä on omat etunsa, ja niistä löytyy varmasti lisätietoa netistä, jos asia kiinnostaa syvemmin.

Punaviinipullon kannattaa antaa avaamisen jälkeen hetken ”hengähtää” ennen kuin viiniä kaataa laseihin. Kun viini pääsee hapen kanssa tekemisiin, sen maku muuttuu hieman. Punaviinin kohdalla tämä prosessi on tarkoituksenmukaista suorittaa. 🙂

Lisää viinitietoutta löytyy mm. sivuilta:

http://www.alko.fi/pienijuomaopas

http://www.alko.fi/alkoholijaterveys

http://www.alko.fi/ruokajuomienvalinta

Mukavaa viikkoa kaikille!

-Vesta

Blogi kukkii ja lapsi kasvaa!

Kylläpä nyt ”kirjoituttaa! En malttaisi lopettaa naputtelua tänään sitten millään! No eipä tuo taida haitata, annetaan blogille tekstiä niin se kukoistaa. 😉

Oman taaperoni osalta päivitystä tietoihin. Ryömintä sujuu. Eteen ja taakse. Kierähdykset, konttausasentoon nousut, istumasta maahan pyörähdykset ja joskus konttausasennosta istumaan punnertaminenkin sujuvat hurjan hienosti! Leikkiminen on mukavinta istuallaan. Konttauksen alkeitakin on ollut jo jonkin aikaa nähtävissä. Toisin sanoen lapsemme konttaa! Mikä riemu ja kohkaus kun lapsemme aloittelee maailman valloitustaan! Häntä on vahdittava ihan koko ajan. Milloin ovat sohvantaustan sähköjohdot kätösissä, milloin revitään kirjahyllyn alahyllystä kirjoja ja edelleen niiden sivuja (kyllä! ja hirmuinen EI! Ja auts, auts, auts, sanon minä ja siirrän kirjat turvallisempaan paikkaan). Sitä ollaan yhtenä hetkenä keskellä olohuoneen mattoa, seuraavana hetkenä eteisessä tutkimassa isän kannettavan laukkua ja ennen kuin silmä ehtii edes ”välttää” ollaan jo parvekkeen oven edessä verhojen alla piilosilla. Kyllä nuo pienet ovat sitten nopeita ja nokkelia! On tässä äidinkin kunnostauduttava, ja kyllä se kunto nouseekin pikku-ipanaa nostellessa! 😉 Päivässä riittää iloa ja riemua ihan kätkätykseen asti.

Jutustelu on vauvallamme jo sillä tasolla että siitäkin on hupia irronnut. Äit-täi-täi on tosi hieno juttu! Issssssss… on myös tosi kova sana huomion metsästyksessä. Kerran kun äittäitititititititi ei sitten millään tuntunut tehoavan, kokeiltiin ämmämmää:tä. Kerroin heti jo näin hyvissä ajoin tyttärelleni että äiti on minusta kyllä sangen paljon mukavampi kuin ämmä. Äijää on lapsemme myös huudellut, tiedä sitten tarkoittaako isiä, jotain muuta tuttua vai kissaa. Välillä päristetään niin että kuola roiskuu. Välillä äiti-sanakin päättyy sellaiseen pieru-äänteeseen että vähemmästäkin naurattaa.

Pienen lapsen kanssa on joka hetki nauru herkässä, ja väliin tietysti se väsymys-itkukin, vaikka sitä en yleensä onneksi edelleenkään harrasta, vain hyvin, hyvin erikoisissa poikkeusolosuhteissa, kuten silloin kun armaalle haituvatukallemme tuli ylös ensimmäinen hammas ja hän ihanasti karjuen ilmoitti vielä aamu-neljän paikkeilla ettei nukkuminen sinä yönä VIELÄKÄÄN kiinnostanut. Mutta seuraavana aamuna sitä taas oltiin kuin naantalin aurinko, kuten joka aamu, enkä minäkään siinä sitten pystynyt totisella naamalla olemaan. Ja kahvin voimalla voitettiin sekin päivä omalle puolelle.

Sitä en osaa sanoa, mistä lapset kaiken valtavamääräisen energiansa oikein saavat, ehkä se on lapsilla sisäsyntyistä. Tai sitä kasvaa heissä. 😉 Nyt tuo sisäsyntyinen energiapatteri vetää yläkerrassa tyytyväisenä hirsiä, ja toivon mukaan herää taas vain kerran yöllä ja nukkuu siinä kummallakin puolella 4-6 tuntia hyvää unta niin että äitikin saa levätä.

Ruokapuoli on tällä hetkellä erittäin mielenkiintoinen juttu! Tyttömme söisi mitä tahansa mikä on tarpeeksi hyvin soseutettu. Ihanaa että hän on niin ennakkoluuloton uusien ruokien suhteen! Toivotaan että hän jatkaa samaa rataa, niin saa sitten aikuisena ehkä sitä kautta monipuolisen ja terveellisen ruokavalion. Rintamaitokin maistuu yhä edelleen, ja taitaa olla se ykkösjuttu vauvan mielestä. Vaikka illalla odotellaan eritoten tuttipulloa, jossa on mukava määrä lämmintä velliä. Se lämmittää mahaa siinä määrin että hyvät nokoset maistuvat, niin että jaksaa taas seuraavana aamuna leikkiä. Sillä niinhän se on että leikki on lasten työtä!

Nyt taidan siemaista lasin hyvää, italialaista punaviintä ja painua minäkin sitten yöpuulle. Seuraavassa postauksessa vähän viinitietoutta.

Muistetaan me aikuisetkin hymyillä, sillä hymy valaisee päivän! =)

-Vesta

LASTEN SUUSTA: Et sä ookaan ihan oikea äiti? Ts. äideilläkin on äidit!

Tänään kävi hauska sattumus. Juttu noudattaa kategoriaa ”lasten suusta”, vai pitäisikö tässä nimenomaisessa tapauksessa sanoa: äidin suusta. Toisin sanoen maailma on erilainen lasten silmin.

Odotin tuttavaa ruokakaupan ulkopuolella vauvan ja rattaiden kanssa. Siihen tuli toinen äiti kolmen lapsen kanssa ja jätti kaksi nuorempaansa noin seitsenvuotiaan esikoisensa hoiviin siksi aikaa kun kipaisi itse nopeasti kaupassa. Pikkupoika siinä hetken tarkkasi minua sivusilmällä ja kysäisi sitten: ”Keitä te ootte?” Kysymyksen asettelu oli siinä mielessä hauska, että mielessä kävi, olisiko hyvä kaivaa laukusta meikkipeili ja vilaista nopeasti, vieläkö näytän ihmisrotuun kuuluvalta, vai onko ulkomuodolleni huomaamatta tapahtunut jotakin eriskummallista, joka kirvoittaa lapsen suusta tuon verran eriskummallisen kysymyksen.

Arvelin kuitenkin todennäköisemmäksi vaihtoehdoksi sitä, että kysymyksen taustalla oli niinkin tavallinen tosiseikka kuin että poika oli tuon kyseisen lähikaupan kanta-asiakas, eikä hän ollut tunnistanut minua lähikulmien asukkaaksi, mikä sinänsä osui aivan oikeaan. Varmistin maaperää kuitenkin tarkentavalla vastakysymyksellä: ”Kuinka niin?”

”Mitä te teette tässä”, poika asetteli kysymyksen eri muotoon. ”Me odotellaan yhtä tuttua, joka on kaupassa”, kerroin asiantuntevasti. ”Ketä te ootatte”, kuului jatkokysymys. ”Me odotetaan mun äitiä”, vastasin pojalle.

Tuli hetkellinen, hämmästyneen mielenkiinnon sävyttämällä katseella varustettu hiljaisuus. Lapsen päässä raksutti. ”Et sä olekaan sitten ihan oikea äiti”, lapsi kysyi ihmeissään. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kysymys kirvoitti mielessäni herkullisen naurun, mutta pidin tiukasti ilmeeni peruslukemilla, ihan lapsen takia.

Kerroin lapselle että olen minä ihan oikea äiti. Mutta että kaupassa oli minun äitini, siis tytön – viittasin omaan pikkuiseeni rattaissa – mummi. Nyt poika todella katsoi minua kuin avaruusolentoa, mutanttia tai jotakin muuta täysin eriskummallista otusta. Katsoin asiakseni tarkentaa – tosin nyt pienellä huumorin sävyttämällä äänellä, ei mahtanut mitään – että äideilläkin on äidit. Kyllä oli lapsen ihmetys suuri! Ei ollut tainnut tulla aikaisemmin ajatelleeksi mokomaa asiaa.

Poika tuumaili juttua hetken itsekseen. Pyöritteli mukana olevaa jääkiekkomailaa käsissään ja ilmeisesti päätyi jonkinlaiseen, lapsen mieltä tyydyttävään loppupäätelmään (tai siihen että hän kyllä varmasti tarkistaisi asian äidiltään kunhan olisi päässyt minusta turvallisen kuulomatkan päähän), sillä hetken kuluttua poika katsoi minua hyväksyvästi ja sanoi: ”Kato, mä osaan pitää tätä näin, ilman käsiä!” Poika viittasi jääkiekkomailaan, jota tasapainotteli jalkojensa avulla. Sanoin lapselle ihastelevaa kunnioitusta kuvastavan kommentin ja puhuin odotellessani vähän ”lasten smalltalkia”.

Kannatan ajatusta että tuntemattomille ihmisille ei saa puhua (lapsille nykyään kai aika yleisesti annettu neuvo tai pikemminkin käsky), mutta täytyy sanoa että oli mukava jutella lasten kanssa. Pidin kuitenkin turvallista välimatkaa lapsiin, myös omien lauseideni lyhyytenä, mutta tällä kertaa ihan äidin takia. Me äidit kun välillä voimme olla ehkä turhankin neuroottisia siitä, kenen kanssa ja mitä lapsi keskustelee. Tai ainakin itse kuvittelen olevani vähän sellainen äiti. Hankalaa on vanhemmuus, rajat kun ovat hyviä lapselle, mutta liialliset rajat huonoja ja saattanevat ehkä hidastaa tai estääkin tietyssä määrin lapsen sosiaalista kehitystä.

No, takaisin itse asiaan. Koko tuon ajan oma tyttäreni seurasi rattaistaan lapsia ja tilannetta suurella mielenkiinnolla, eikä itse päästänyt koko aikana keskustelun pihaustakaan! Taisi olla lasten kanssa samalla aaltopituudella ilman puhettakin.

Tuntuu siltä että lapsen on vaikea käsittää että me äiditkin olemme joskus olleet yhtä pieniä kuin omat pienet lapsemme ja vauvamme nyt ovat. Ja että meidän oma äitimme on hoitanut meitä aivan samalla tavalla kuin me nyt omaa lastamme (josta suuri kiitos ja kaikkia kunnia heille), tai ainakin jotakin sinne suuntaan, sillä kasvatustapoja ja menetelmiä on useanlaisia ja lisäksi ajat muuttuvat. Mutta se onkin jo aivan toinen aihe, josta voidaan kiistellä vanhempien ja isovanhempien kesken, ja sanonpa tähän nyt vielä senkin kun asia kerran tuli mieleeni, että mielestäni vanhemmilla on oman lapsensa kasvatuksessa se viimeinen päätösvalta. Muut voivat tässä antaa ohjeita ja neuvoja, joita on hyvä kuunnella, sillä useimmat ihmiset ammentavat neuvonsa omista kokemuksistaan. Mutta vanhemmat itse tuntevat lapsensa parhaiten ja itse voivat – ja heidän kuuluu – päättää mikä heidän lapselleen on parasta ja kuinka he itse haluavat lapsensa kasvattaa.

No, palatkaamme jälleen itse asiaan. Oman äitini kanssa tuli edellä kuvatun episodin jälkeen puheeksi, että hän itse alkoi vahingossa omien lapsiensa saannin jälkeen kutsua äitiään mummiksi – siitä syystä että meille lapsille hän puhui mummista mummina – vaikka hänelle mummi tosiasiassa oli edelleen se ”äiti”. Mummi-nimityksestä tuli mummille aivan kuin uusi nimi. Samaan tapaan kuin ”äiti” on lapsen nimitys meille äidelle, todellisen etunimen sijaan. 

Totesimme että meidän kummankin mielestä lasten saannin jälkeen olisi tärkeää edelleen kutsua omia vanhempiaan äidiksi ja isäksi – tai miksi heitä aikaisemmin sitten onkin kutsunut – jotta vanhemmat pysyvät läheisinä koko aikuisiän. Äiti-sana terävöittää sen tosiseikan että isovanhempi on aivan toista sukupolvea kuin äiti, ja että häneen voi yhä aikuisiällä turvata ja saada tukea aivan samalla tavalla kuin ennen lasten saantia.

On tärkeää että äidilläkin on äiti – joku joka välillä katsoo vähän perään ja tarvittaessa hieman opastaa ja lohduttaa – vielä aikuisenakin. Tai jos se ei ole oma äiti, niin sitten isä, isovanhempi tai joku muu vahva ja rakas vaikuttaja omassa elämässä.

Vai olemmeko me äiteinä niin ”valmiita” aikuisia, ettemme kaipaa enää minkäänlaista tukea tai apua? En minä ainakaan.

-Vesta The Äiti

Barack Obama kiinnostaa

Barack Obama astuu presidentin virkaan. Asiasta uutisoidaan ympäri maailman. Kiinnostuneita riittää. Odotukset – ja siten myös paineet – Obamaa kohtaan ovat suuret. Samoin hänen suosionsa. Uudella presidentillä on paljon haasteita edessään ja paljon lupauksia lunastettavanaan. Astuessaan presidentin virkaan hän tuo mukanaan muutoksia, ja niitä odotetaan myös hänen presidentin kaudeltaan.

Tämän päivän uutisia lukiessani yleisin uutisaihe näytti selvästi olevan Obama ja virkaanastujaiset. Joten päätinkin liittyä joukon jatkoksi ja laittaa tästä päivän ”kuumasta” aiheesta blogiin juttua sekä muutamia uutislinkkejä. Alla muutamia eteen sattuneita mielenkiintoisia artikkeleita Obamasta:

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/01/yhdysvaltain_presidentti_barack_obama_astuu_virkaansa_490326.html

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Obamaa+kannattaa+84+prosenttia+amerikkalaisista/1135242861073?ref=rss

http://viihde.mtv3.fi/uutiset/muut.shtml/782551?obama_barack

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200901208944220_ul.shtml

http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=36470&tyyppi=1

http://www.tekniikkatalous.fi/ict/article206592.ece?s=r&wtm=-19012009

http://www.iltalehti.fi/viihde/200901208939957_vi.shtml

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2009/01/782619

http://www.taloussanomat.fi/aamukommentti/2009/01/20/aamukommentti-han-on-taalla-tanaan/20091560/170

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/T%C3%A4yteen+vauhtiin+pinkaissut+Obama+vannoo+t%C3%A4n%C3%A4%C3%A4n+virkavalansa/1135242864853?ref=rss

Lisää uutisia löytää helposti sivuston http://www.ampparit.com/ kautta. Ampparit.com kerää eri tietolähteiden uutiset samalle sivustolle. Uutiset on jaoteltu uusimmasta vanhimpaan, ensimmäisessä ryhmässä viimeisen viiden minuutin sisään julkaistut artikkelit. Mielestäni kätevä väline ajankohtaisten uutisten nopeaan seuraamiseen, sillä halutessaan voi lukea vain Ampparit.com-sivulla näkyvät otsikot. Otsikoita klikkaamalla pääsee edelleen kunkin uutisartikkelin nettisivulle.

Obaman virkaan astujaisia voi tänään illalla seurata suorana lähetyksenä YLE TV1:llä kello 18.30 alkaen. Lisäinfoa:

http://viihde.mtv3.fi/uutiset/muut.shtml/781922?obama_barack

-Vesta